Kuvituskuva opiskelijalähettiläästä

Kiinnostus ympäristöasioihin toi opiskelijaksi Kareliaan

Meeri Partanen
insinööriopiskelija
energia- ja ympäristötekniikka

Olen Meeri, energia- ja ympäristötekniikan neljännen eli viimeisen vuoden opiskelija. Opintojen lisäksi teen kahta työtä, urheilen monipuolisesti sekä laulan. Rakastan kokeilla uusia juttuja ja harrastuksia – seikkailuista puhumattakaan.

Suoritin Riveria-ammattioppilaitoksessa liiketoiminnan perustutkinnon oppisopimuksella, jonka jälkeen päätin hakea opiskelemaan Kareliaan energia- ja ympäristötekniikkaa. Syynä energia- ja ympäristötekniikan opintoihin hakemiselle oli mielenkiintoni ympäristöasioihin sekä haluni olla vaikuttamassa energiantuotantoon ja ympäristöön liittyviin epäkohtiin.

Harjoittelussa oppii uutta alasta

”Opintoihin kuuluu myös kolme harjoittelua ja olen löytänyt Joensuusta jokaiselle kesälle palkallisen harjoittelupaikan. Olen ollut harjoittelussa voimalaitoksella, metallinkierrätyslaitoksella sekä ELY-keskuksessa vesistöaiheiden parissa. Harjoitteluissa olen oppinut paljon uusia asioita alastani, ja harjoitteluissa oppimastani on ollut hyötyä myös opintojaksoilla.” 

Opinnoissani olen pitänyt eniten niiden käytännönläheisyydestä. Olemme käyneet mm. energiamessuilla sekä useilla yritysvierailuilla. Vesistökursseilla olemme olleet useita kertoja maastossa ottamassa näytteitä ja tutkineet niitä laboratoriossa. Rakensimme myös omat pienoismalliset jätteenerottelulaitteet sekä polttokattilat.

Opintoihin kuuluu myös kolme harjoittelua ja olen löytänyt Joensuusta jokaiselle kesälle palkallisen harjoittelupaikan. Olen ollut harjoittelussa voimalaitoksella, metallinkierrätyslaitoksella sekä ELY-keskuksessa vesistöaiheiden parissa. Harjoitteluissa olen oppinut paljon uusia asioita alastani, ja harjoitteluissa oppimastani on ollut hyötyä myös opintojaksoilla.

Sopivan kokoinen Karelia sopivan kokoisessa Joensuussa

Joensuu on opiskelijakaupunkina miellyttävä ja juuri sopivan kokoinen. Monipuoliset opiskelijatapahtumat auttavat rentoutumaan kiireiden keskellä. Hauskanpito opiskelijakavereiden kanssa tuo mukavasti vaihtelua arkeen. Myös Karelia on oppilaitoksena tuntunut sopivan kokoiselta. Ryhmäkoot ovat maltillisia, jolloin opintojaksoilla on saanut myös henkilökohtaisempaa ohjeistusta. Molemmilla kampuksilla on opiskelijaravintolat, joista saa aina myös kasvisruokaa. Ja ihan tosi hyvää, tuoretta leipää!

Vesistöjen kunnostuksesta työura?

Kirjoitan vesistökunnostusaiheista opinnäytetyötä ja olen tästä projektista hyvin innoissani. Opintojen aikana olen löytänyt intohimon vesistöalaa kohtaan. Haluaisinkin valmistumisen jälkeen työllistyä ympäristöaiheiden pariin. Saatanpa jossain vaiheessa opiskella myös maisteriksi yliopistossa, mikä kehittäisi osaamistani haluamaani suuntaan vieläkin enemmän.

Ammattitutkinnolla pärjää ammattikorkeakoulussa mainiosti

Suosittelen Kareliaa myös kaikille ammattiopistotaustaisille ja rohkaisen hakemaan opiskelemaan omista epäilyksistä riippumatta. Aina ei kannata kuunnella omaa sisäistä kriitikkoaan, joka kuiskii korvaan, että et ole tarpeeksi hyvä ja että kuitenkin epäonnistut. Ammattikorkeakoulussa pärjää mainiosti kuka tahansa taustasta riippumatta, kunhan motivaatiota ja tahtoa löytyy. Sinä pystyt siihen!