Siiri Lappalainen

Medianomiopinnot tuntuvat omilta

Siiri Lappalainen, medianomiopiskelija

Olen Siiri, 23-vuotias toisen vuoden medianomiopiskelija. Valmistuin lukiosta vuonna 2020 ja aloitin suoraan englannin kielen ja kääntämisen opinnot yliopistossa. Kuitenkin jo opintojen alkuvaiheessa tajusin, että olisi kannattanut pitää pieni tauko ja pohtia, mikä oikeasti kiinnostaa. Opintojen keskeyttämisen jälkeen päätin pitää välivuoden, jonka aikana tein töitä ja kävin uraohjauksessa.

Minulla ei ole koskaan ollut selkeää unelma-ammattia tai tiettyä urapolkua, jota olisin seurannut. Ohjauksen avulla sain mahdollisuuden tutustua useisiin eri koulutusvaihtoehtoihin, joista osa oli minulle aiemmin tuntemattomia tai joihin en ollut kiinnittänyt huomiota. Yksi näistä oli medianomiopinnot.

Kareliassa monipuolisimmat mediaopinnot

Kiinnostukseni heräsi, ja aloin vertailla eri oppilaitoksia, joissa voisi suorittaa medianomitutkinnon. Karelia-ammattikorkeakoulu kiinnitti erityisesti huomioni, sillä se tarjosi kaikista monipuolisimmat opintomahdollisuudet. Tämä sopi minulle hyvin, koska minulla ei ollut mielessä tarkkaa suuntaa tai tiettyä median osa-aluetta, johon olisin halunnut keskittyä. Etu oli myös se, että Karelia sijaitsee kotikaupungissani Joensuussa, mikä teki päätöksestä entistäkin helpomman.

Olen löytänyt ympärilleni mahtavia ihmisiä, saanut lisää itsevarmuutta ja, mikä tärkeintä, löytänyt opinnot, jotka tuntuvat omilta. Lisäksi olen löytänyt opiskeluympäristön, joka sopii minulle parhaiten.”

Hain Kareliaan, vaikka minulla ei ollut lainkaan kokemusta media-alalta. Hakuprosessiin kuului ennakkotehtävä ja haastattelu. Annoin niissä kaikkeni – ja pääsin sisään! Olen onnellinen, että uskalsin ottaa riskin, sillä Kareliaan hakeminen on ehdottomasti ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä. Olen löytänyt ympärilleni mahtavia ihmisiä, saanut lisää itsevarmuutta ja, mikä tärkeintä, löytänyt opinnot, jotka tuntuvat omilta. Lisäksi olen löytänyt opiskeluympäristön, joka sopii minulle parhaiten.

Heittäytymällä syntyvät parhaimmat muistot

Karelia-ammattikorkeakoulun medianomiopinnoissa parasta on juuri niiden monipuolisuus. Meillä on mahdollisuus tehdä monenlaisia projekteja, kuten valokuvausta, podcasteja, videokuvausta ja animaatiota. Näin pääsee kokeilemaan vähän kaikkea ja löytämään sen mikä itseä kiinnostaa ja mitä haluaa alkaa painottamaan. Opinnoissa huomioidaan oma taitotaso, ja opintojaan voi muokata omannäköisekseen. Medianomiopiskelijana kannattaa uskaltaa heittäytyä, sillä juuri näistä kokemuksista syntyvät usein ne parhaimmat muistot!

Joensuu avautuu opiskelijana ihan uudella tavalla, vaikka se olisikin ennestään tuttu. Yksi syy tähän on uudet ystävät eri puolilta Suomea. Heidän kanssaan pääsen tutustumaan Joensuuhun uudelleen, ja olen onnellinen, että pystyin jäämään kotikaupunkiini opiskelujen ajaksi.