Viivi Karvanen
”On kivaa olla opiskelupaikassa, jossa opettajat tuntevat sinut nimeltä. Etenkin loppuvaiheessa opintoja kurssien sisältöä saattoi pohtia omien mielenkiinnonkohteiden mukaan, sillä ajatuksella, että mitä haluan tästä koulusta vielä oppia. En tiedä, onko parempaa lähtökohtaa opinnoille, kuin omat mielenkiinnon kohteet ja omien unelmien tavoittelu.”
Olen Viivi Karvanen, alun perin Lahdesta ja tällä hetkellä asun vielä vähän kaikkialla palattuani juuri Yhdysvalloista. Opiskelin Karelia-ammattikorkeakoulussa Joensuussa 2020-2023 ja valmistuin vuoden 2023 viimeisinä päivinä medianomiksi (AMK).
Töistä opiskelemaan
Olin työelämässä, kun korona alkoi. Pitkät ajat kotona asiaa miettineenä päätin hakea uudestaan opiskelemaan, vaikka aiemmalta koulutukselta olin jo sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyönohjaaja. Tarkoitus oli Kareliasta lähteä hakemaan uutta luovuutta ja parempia työllistymismahdollisuuksia ulkomaille. Lopulta sain Kareliassa kaiken mitä toivoinkin ja vielä enemmän. Opinnot haastoivat monipuolisten ja keskenään erilaisten kurssien ja tehtävien avulla myös pohtimaan itseä, perustelemaan omia mielipiteitä ja ajattelemaan laatikon ulkopuolelta. Opiskelu antoi paljon rohkeutta elämään. Löysin kirjaimellisesti oman ääneni Kareliassa.
Suuntautumista ei tarvinnut tietää hakiessa
Jo Kareliaan hakiessa oli positiivista, että suuntautumista opinnoissa ei tarvinnut tietää etukäteen. Media-alalla päädyin ääniopintoihin, joista rakastin jokaista hetkeä. Toimin Karelian oman kampusradion Radio Mekkalan tuottajana ja teimme esimerkiksi neljän tunnin suoria lähetyksiä yhdessä koulukaverini kanssa. Se oli aivan ihanaa aikaa! Kaikki tuntui alkuun niin haastavalta, mutta ilmapiiri oli sellainen, että rauhassa saa kokeilla ja mokailla. Oli myös upea mahdollisuus päästä ääniopintoja oppimaan Juha Linnalta. Minä, joka en ollut ikinä mitenkään teknisesti lahjakas, osasin lopulta tehdä podcastin alusta loppuun! Tämän ja monta muuta itseni ylittämisen hetkeä mahtui näihin vuosiin.
Joensuu – Glasgow – New York
Koronan kannalta Joensuu oli silloin myös suotuisa paikka asua, koska siellä pystyi viettämään suhteellisen normaalia opiskelijaelämää. Joensuu on tosi kaunis kaupunki, jossa luonto on ihan lähellä ja Etelä-Suomeen on helppo mennä käymään junalla. Tykkäsin Joensuusta opiskelijakaupunkina tosi paljon! Tapahtumia, tekemistä, harrastuksia ja helposti lähestyttäviä puheliaita pohjoiskarjalalaisia on kaikkialla minne meneekään. Opiskelijoihin ylipäätänsä suhtaudutaan tosi positiivisesti, sillä he ovat niin iso osa Joensuun katukuvaa värikkäine haalareineen. Joensuu on kotoisa. Niin kotoisa, että kyllä siitä toinen kotikaupunki minulle muodostui opintojen aikana.
Sain kokea opintojeni aikana kyllä ihan kaiken ja vielä vähän päälle! Kolmantena vuotena olin opiskelijavaihdossa Skotlannin Glasgow’ssa kahden koulukaverini kanssa. Glasgow Caledonian University tarjosi juuri sopivan täydennyksen niin ääniopintoihin, kuin muihinkin minua media-alassa kiinnostaneisiin teemoihin kuten media-analyysiin. Glasgow’n vaihto oli ainutlaatuinen reissu. Joskus on kyllä pakko vielä palata sinne tutuille nurkille muistelemaan aikaa vaihto-opiskelijana.
Medianomiopintoihin sisältyy yhteensä viiden kuukauden mittainen työharjoittelu. Palattuani Skotlannista palo takaisin ulkomaille oli suuri, joten marssin melko heti takaisin Karelian kansainvälisten asiain toimistoon. Koko kevät sitä pohdittiin, etsittiin ja valmisteltiin Karelian ihan mahtavien kansainvälisten opiskelijapalveluiden ihmisten kanssa. Lopputuloksena oli se, että neljäntenä vuonna lähdin syksyksi tekemään työharjoitteluni New Yorkiin, sillä tulin valituksi harjoitteluun Suomen pysyvään YK-edustustoon. Assistenttiharjoittelijana erilaisissa viestinnän ja tapahtumatuottamisen tehtävissä yhdistyi täydellisesti kaikki se, mitä olin Kareliassa oppinut ja mitä olin jo aiemmin työskennellessäni nuorisotyönohjaajana tehnyt. Ja olihan se nyt ihan mieletön todeksi käynyt unelma saada asua New Yorkissa! Joensuu silti aina mielessäin, kun harjoittelun aikana kirjoitin myös opinnäytetyötä, jossa tutkin Pohjois-Karjalan tapahtumien vapaaehtoistyötä.
Paras lähtökohta opintoihin on omien unelmien tavoittelu
Minulla ei ole muuta kuin hyvää sanottavana Kareliasta ammattikorkeana. Olen äärimmäisen kiitollinen, että Karelia mahdollisti minulle kahdesti vaihdon ulkomaille opintojeni aikana, sillä nuo vaihdot olivat kuin minulle tehdyt ja tukivat tulevaisuuden suunnitelmiani. On kivaa olla opiskelupaikassa, jossa opettajat tuntevat sinut nimeltä. Etenkin loppuvaiheessa opintoja kurssien sisältöä voitiin pohtia omien mielenkiinnonnkohteiden mukaan sillä ajatuksella, että minä haluan tästä koulusta vielä oppia. En tiedä onko mitään parempaa lähtökohtaa opinnoille, kuin omat mielenkiinnot kohteet ja omien unelmien tavoittelu.