Eurooppalaisen yrittäjyyden edistämiskilpailun Suomen ehdokkaat valittu

Eurooppalaisen yrittäjyyden edistämiskilpailun kansallisen karsinnan voittajat ovat Karelia-ammattikorkeakoulun Draft Program -yrittäjyysohjelma Joensuusta ja Kuopion kaupungin Kuopio Living Lab -tuotekehitys- ja testauspalvelukonsepti.

Karelia-ammattikorkeakoulun Draft Program -yrittäjyysohjelma pääsee kilpailemaan Euroopan tasolle yrittäjyyden edistämisen kilpailusarjassa ja Kuopio Living Lab liiketoimintaympäristön parantamisen ja digitaalisen siirtymän tukemisen kilpailusarjassa.

Kilpailun sääntöjen mukaisesti kaksi kansallisen karsinnan parasta pääsevät jatkoon ja valittujen ehdokkaiden tulee olla eri sarjoista. Kaikkiaan sarjoja on kuusi.

Korkea-arvoinen tuomaristo valitsee lopulliset voittajat, jotka julkistetaan marraskuussa 2021 järjestettävässä palkintojenjakotilaisuudessa. Pääpalkinto voidaan antaa mille tahansa sarjalle ja se myönnetään hakemukselle, jolla katsotaan olevan luovin ja inspiroivin yrittäjyysaloite Euroopassa.

Draft Program -yrittäjyysohjelmassa paikallisia hyviä käytäntöjä siirretään muille alueen aloittaville yrittäjille

Draft Program on viiden itäsuomalaisen oppilaitoksen yhteinen pieni, mutta innovatiivinen yrittäjyysohjelma. Ohjelma tarjoaa mikrorahoitusta ja valmennusta opiskelija-, henkilökunta- ja alumnitiimeille. Ohjelmassa on kehitetty tutkivan yrittäjyyden toimintamalli, missä jokainen asiakastiimi nähdään tutkimusretkikuntana, joka tuottaa paikallisesti relevanttia toimialaspesifiä tietoa. Yrittäjyysvalmentajat, eli tutkivat yrityskehittäjät, muuntavat tiimien kanssa työskentelystä saadut opit niin kutsutuiksi hyötyjulkaisuiksi. Hyötyjulkaisut ovat käytännöllisiä blogeja, videoita, podcasteja ja oppaita, jotka siirtävät paikallisia toimialaspesifejä hyviä käytäntöjä muille aloittaville yrittäjille alueella. Ohjelmasta on viime vuosina syntynyt vajaa kymmenkunta yritystä vuosittain. Hyötyjulkaisuja on viimeisen 12 kuukauden aikana syntynyt yli 60 kpl.

Kuopio Living Lab mahdollistaa terveys- ja hyvinvointiteknologia-alan yrityksille innovatiivisen tavan kehittää palveluja ja tuotteita

Kuopio Living Lab on kolmen asiantuntijaorganisaation, Kuopion yliopistollisen sairaalan, Kuopion kaupungin ja Savonia-ammattikorkeakoulun muodostama tuotekehitys- ja testauspalvelukonsepti. Kuopio Living Labin tavoitteena on tukea terveys- ja hyvinvointiteknologia-alan yrityksiä ja tarjota niille mahdollisuus kehittää tuotettaan tai palveluaan aidossa käyttäjäympäristössä. Kehitettävä asia voi olla idea, prototyyppi tai valmis tuote. Aito testausympäristö ja esimerkiksi ikääntyneen kuntalaisen, läheisten ja hoitotyöntekijöiden osallistaminen yhteiskehittämiseen mahdollistavat tuotekehityksen asiakaslähtöisyyden ja potilasturvallisuuden ja sitä kautta entistä parempien tuotteiden markkinoille saattamisen. Kuopio Living Labin toiminta tukee osallisuutta ja elinkeinoelämää sekä vaikuttaa hyvinvoivan elin- ja asuinympäristön rakentamiseen.

Lisätiedot:

kansallisen kilpailun yhteyshenkilö, neuvotteleva virkamies, Jaana Valkokallio, TEM, p. 0295 064 932

Draft Program-yrittäjyysohjelma

Kuopio Living Lab

Eurooppalainen yrittäjyyden edistämispalkinto TEM:n verkkosivulla

Lisätietoa kilpailusta Euroopan komission sivuilla

Tiedote 31.3.2021: Kilpailu eurooppalaisen yrittäjyyden edistämispalkinnosta käynnistyy