nainen sovittaa silmälaseja

Ikäystävällisyyden teemat on tuotava näkyväksi, jotta vanhentuneet asenteet hälvenevät

Ikäosaamisen ja ikäystävällisen yhteiskunnan ajattelun lähtökohdista ja kehittämistyön tuloksista on haluttu viestiä aktiivisesti. Viestintä nähdään kehittämistyön olennaisena osana. Ikääntymiseen ja ikäihmisiin liittyy paljon vanhentuneita käsityksiä ja asenteita. Nykytiedolla ja kehittämistyöllä luodaan ikääntymisestä uutta kuvaa moninaisena, aktiivisena ja voimavaraisena elämänvaiheena.

Aiheesta on kirjoitettu runsaasti sekä Karelian julkaisusarjoissa että muissa julkaisuissa. Osa julkaisuista on tuotettu yhteistyössä Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen kanssa. Karelia on julkaissut IkäNYT!-verkkolehteä vuodesta 2017 alkaen. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, ja kirjoittajat ovat vanhustyön käytännön toimijoita ja kehittäjiä, ammattikorkeakoulujen opettajia ja opiskelijoita ympäri Suomen sekä muita asiantuntijoita.

Ikäosaamisen YAMK-koulutus ylläpitää blogia ja Facebook-sivua, joissa julkaistaan myös YAMK-opiskelijoiden kirjoittamia katsauksia opinnäytetöidensä tuloksista. 

Sanomalehti Karjalaisessa on vuosina 2014–2020 ilmestynyt neljä ikääntymisen kysymyksiä ja ikäystävällisyyttä käsittelevää kolumnisarjaa. Kaikista kolumnisarjoista on tuotettu koostejulkaisut, jotta kolumnitekstit säilyisivät luettavissa ja tavoittaisivat lukijoita maakuntalehden levikkialuetta laajemmalla. Parhaillaan, keväällä 2021, on meneillään Vanhuus maalla -kolumnisarja.

Karelia on julkaissut aiheeseen liittyen myös audiovisuaalisia julkaisuita, kuten Silver Economy -hankkeen podcastin:

Karelian Podcast · Silver Economy: Yli 50-vuotiaiden markkinan mahdollisuudet

Ikäosaamisen viestintäkanavat:

IkäNYT! -verkkolehti

Ikäosaamisen YAMK-koulutuksen blogi

Ikäosaamisen YAMK-koulutuksen Facebook-sivu

Kirjoittajat:
Tuula Kukkonen, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu
Arja Jämsén, opettaja, EAFS-hankkeen asiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu