ihminen sängyssä peiton alla

Uudenlaisten käytäntöjen kokeiluista saatiin kasaan Uniterveyden ja työhyvinvoinnin työkirja

Uusia teknologisia kokeiluita tehdään monenlaisen hyvinvoinnin saralla. Uniterveyttä tuettiin vuosina 2019–2021 Sleep Well – Work Well -hankkeessa. Hankkeen taustalla oli tutkittu tieto unettomuuden lisääntymisestä Suomessa ja univajeen epäsuotuisat vaikutukset työkykyyn ja terveyteen.

Tiedon hankinta vaati mittaamista esimerkiksi Oura-älysormuksen avulla, mutta lopulta parhaat ratkaisut saatiin koostettua toimiksi, jotka ihminen voi tehdä säätämällä yksinkertaisesti arkeensa liittyviä, joskus työläästi muutettavia rutiineja.

Hankkeessa toteutetuista esimiesvalmennuksista ja ryhmävalmennuksista saadut kokemukset ja opit koottiin kaikille avoimeksi verkkojulkaisuksi ”Uniterveyden ja työhyvinvoinnin työkirja” (uniterveys.fi).

Työkirja muodostuu kolmesta osasta, joista ensimmäisessä, Retkieväitä uniterveyteen, löytyy tietoa siitä, millaisista tekijöistä hyvä ja riittävä uni muodostuu sekä miten työn muotoilu liittyy uniterveyteen.

Työkaluja työperäisten uniongelmien ratkaisuun

Toinen osa, Työntekijän uniterveyden polku, tarjoaa inspiraatiota pienten, itselle merkityksellisten ja oman näköisten uniterveyttä parantavien kokeilujen tekemiseen. Se kertoo, miten voimme parantaa unta riittävän liikunnan, hyvän ravinnon tai vaikkapa työpäivän lomassa palautumistuokioiden avulla. Polulla esitellään myös unen ja palautumisen seurantaan tarkoitettuja laitteita ja sovelluksia ja kokemuksia niiden käytöstä.

Polulla esitellään myös unen ja palautumisen seurantaan tarkoitettuja laitteita ja sovelluksia ja kokemuksia niiden käytöstä.

Kolmannessa osassa, Työyhteisön uniterveyden polulla, suunnataan katse työpaikalle soveltuviin yksilöllisiin ratkaisuihin. Työperäisten uniongelmien tunnistamiseen tarkoitettujen työkalujen avulla edetään uusien ratkaisujen kokeiluun ja yhteisten käytäntöjen muuttamiseen uniystävällisemmiksi. Tämä osio on suunnattu erityisesti esimies- tai muissa vastaavissa tehtävissä oleville henkilöille, joiden tehtävänä on huolehtia työyhteisön tai tiimin työhyvinvoinnista ja työkyvystä. Polku etenee viiden vaiheen kautta. Työntekijöillä on kehittämisprosessissa aktiivinen rooli oman työnsä muotoilijoina, johon esimiehen tehtävänä on tarjota tukea.

Työkirjasta löytyvät myös asiantuntijahaastatteluita podcasteina, uniterveydestä muistuttavat julisteet, huoneentaulut ja videoanimaatiot. 

Kirjoittaja:
Päivi Franssila, projektipäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu