kuva puuvillapellolta

Ympäristöjohtamisen osaamisella autetaan myös yhteistyökumppaneita

Karelia-ammattikorkeakoulun sitoutuminen vähähiilisyyden tavoitteisiin näkyy sen toiminnassa monella tapaa. Strategian mukaisena tavoitteena on hiilineutraali ammattikorkeakoulu vuoteen 2028 mennessä. Työhön kuuluu myös yhteistyökumppaneiden auttaminen ilmastonmuutoksen torjunnassa ja kiertotalouden ratkaisuiden kehittämisessä.

Karelian oma ympäristöjohtaminen on järjestelmiin tukeutuvaa jatkuvan parantamisen työtä. Isossa organisaatiossa tehtävää ja toimijoita on paljon, ja kaikki halutut muutokset eivät tietenkään synny hetkessä. Suunnitelmallinen edistyminen ekologista kestävyyttä parantavassa työssä lisää samalla myös ympäristöjohtamisen osaamista Kareliassa. Tuo osaaminen tuo tuloksia myös siten, että Karelia hyödyntää sitä yhteistyökumppaneidensa kanssa.

Opiskelijat pääsevät soveltamaan tietojaan yrityksiä hyödyntäen

Yksi tapa ottaa Karelian osaamisesta enemmän irti ympäristön hyväksi tehtävässä työssä on liittää energia- ja ympäristötekniikan opiskelijoiden osaaminen yritysten hyödyksi. Opiskelijat pääsevät soveltamaan teoriatietoa todellisiin kohteisiin, ja yritykset näkevät oman toimintansa ympäristövastuullisuuden näkökulmasta niin, että he voivat mahdollisuuksiensa puitteissa tekoja ympäristön hyväksi.

Energia- ja ympäristötekniikan opiskelijat ovat tehneet yrityksille ympäristökatselmuksia jo useiden vuosien ajan osana koulutusta ja useiden hankkeiden kautta.

Yksi tällaisista hankkeista on Digi2Market-hanke (2019–2022). Pohjoinen Periferia ja Arktinen -ohjelmaan (NPA) kuuluvassa kansainvälisessä hankkeessa liiketoimintamallia tulkitaan kestävyyden näkökulmasta, minkä jälkeen kehitetään yritysten markkinointiviestintää edellisten perusteella. Usein suunnitelmien lopputuotoksena on lisättyä teknologia tai virtuaalitodellisuutta hyödyntäviä markkinointiviestinnän kokeiluita.

Dream Circuksen suosituin tunika elinkaarianalyysiin

Näin tapahtui myös esimerkiksi varkautelaisen vaatealan yrityksen, Dream Circus Oyn kanssa. Yrityksen kanssa tehtiin ympäristökatselmus, suosituimman tuotteen, Bertha-tunikan elinkaarianalyysi ja markkinoinnin sisällön suunnitteluun liittyviä ehdotuksia, minkä jälkeen Dream Circuksen tiloissa tehtiin virtuaalikierros, jolla tuotiin esiin sopivissa määrin ympäristönäkökulmia.

Ympäristökatselmuksen ja elinkaarianalyysin tekivät opiskelijat Tiina Piironen ja Alma Pohjonen, jotka oppivat tekemään konkreettisesti ympäristökatselmuksen sekä laskemaan tuotteen hiilijalanjäljen SimaProlla.

Ympäristövaikutuksen mittaaminen opetti sen, että vaikutukset voivat olla vaikeasti hahmotettavissa.

– Ympäristövaikutusten mittaamisessa on huomioitava asioiden suhteuttaminen ja se, että tuotetta ei välttämättä voida suoraan sanoa hyväksi tai huonoksi luonnolle. Hiilidioksidiekvivalentti ei kerro suoraan totuutta, vaikka niin voisi kuvitella, joten sen takia myös muut mittarit ovat tärkeitä kertomaan tuotteiden päästöistä, Tiina Piironen ja Alma Pohjonen kertovat.

Hyvät lähtökohdat jo ennen katselmusta

Dream Circus Oyn lähtökohdat ympäristöpolitiikkaan ja -ohjelmaan olivat lupaavat, sillä suuri osa ympäristönäkökohdista on huomioitu jo ennen katselmusta. Yrityksen pienen koon vuoksi järjestelmän toteuttaminen ja seuraaminen on helppoa.

Ympäristökatselmuksen tavoitteena on kehittää yrittäjän ympäristönäkökohtia ja antaa konkreettisia keinoja ympäristöasioiden hallintaan. Ympäristön hyväksi tehtävien toimien ei tarvitse olla massiivia vaan taloudellisesti ja ekologisesti järkeviä pieniä tekoja.

Dream Circuksen tapauksessa Karelian opiskelijat auttoivat yritystä löytämään tiedon, jonka mukaan sen käyttämän luomupuuvillan päästöt olivat suuremmat kuin tavanomaisen puuvillan.

– Lisäksi saimme annettua yritykselle lisätietoa toiminnan parannuskohteista ja mahdollisista riskeistä. Toisaalta yrityksen mainonnan kannalta luomupuuvillan suuremmat päästöt eivät välttämättä olleetkaan hyvä tieto, Piironen ja Pohjonen täsmensivät.

Opiskelijat kokivat, että yritys aikoo muuttaa toimintaansa jatkossa esimerkiksi lisäämällä kierrätystä, pyrkimällä pienentämään luomupuuvillan haittavaikutuksia ja lisäämällä tuotantoa Suomessa.

Tiina Piironen ja Alma Pohjonen oppivat Dream Circuksen kanssa tehdystä yhteistyöstä sen, että pienellä yrityksellä voi olla paljon sidosryhmiä ja sen, ettei luomupuuvilla välttämättä olekaan parempi vaihtoehto verrattuna tavanomaiseen, jos katsotaan vain hiilidioksidiekvivalenttia. Selvityksen aikana opiskelijat oppivat myös kankaan valmistuksen vaiheet aina valmiiseen lopputuotteeseen asti.

Työssä kävi myös selväksi, että puuvillan korvaaminen ekologisemmalla kuituvaihtoehdolla on yritykselle aikaa vievin ja suurin ympäristöpäämäärä, mutta myös sen ympäristövaikutukset ovat suurimpia. 

Hiilineutraalius voi olla strateginen valinta

Monet ympäristökatselmuksiin osallistuneet pienet ja suuret yritykset ovat havainneet, että heidän asiakkaansa kaipaavat tekoja tai ainakin ympäristönäkökohtiin osoitettuja oikeanlaisia aikomuksia. Jotkut yritykset ovat ottaneet hiilineutraaliuden jopa strategiseksi valinnaksi.

Vuoden 2021 alussa käynnistyneessä Kommunikoiva Energia -hankkeessa yhtenä tavoitteena on edistää kestävyyttä yrityksen strategisena valintana.

Kestävyyden onnistunut sisällyttäminen strategiaan on kilpailuetu. Vaikka ympäristöasiat olisivatkin yrityksille tärkeitä jo yrityksen arvoina, voidaan ne muuntaa kilpailueduksi sisällyttämällä ne onnistuneesti yritysstrategiaan.

Samalla on tärkeää tiedostaa, että vielä tällä hetkellä monelle yritykselle oman toiminnan vaikutusten ymmärtäminen ja sen perusteella pientenkin tekojen käytäntöönpano on tärkeää ja tuloksekasta työtä.

Teksti:
Risto Salminen, projektiasiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu