Koronavirus vauhdittajana : kokemuksia etätyöstä

Koronapandemian puhjettua myös täällä Pohjois-Karjalassa maaliskuussa 2020, siirryin ensimmäisen kerran 40-vuotisen työurani aikana etätyöhön.

Asun Joensuun kaupungin maaseutualueella yli 40 km:n päässä työpaikastani Karelia-ammattikorkeakoulun Tikkarinteen kampukselta. Työmatkan kesto on ajallisesti 45-50 min., keliolosuhteista riippuen tuntikin suuntaansa. Työmatkan ajamisesta tulee 5-päiväiseen työviikkoon tunteja yhden lisätyöpäivän edestä.

Miksi ei sitten etätyöhön jo aiemmin? Esteenä on ollut oma epäilyni nettiyhteyksien riittävästä toimivuudesta, vaikka pitkän työmatkan ajamisen takia asia on mietinnässä ollutkin.

Maaseutualueella asuvana puhelimen (kännykkä, älypuhelin) toiminta on rajallinen. Tietokone (läppäri, iPad) toimii vain tietyissä paikoissa. Toimivuus operaattorien välillä eroaa niin paljon, että operaattorilla on väliä ja 5G-yhteyskin on vielä unelmaa.

Etätyöhön maaliskuussa 2020

Työpuhelin, läppäri telakoineen ja latauslaitteineen tietokonelaukkuun ja seikkailu etätyön maailmaan ensimmäistä kertaa työuran aikana on valmis alkamaan, juuri edellisellä viikolla pidetyn loman jatkoksi. Lomalla uutisia seuranneena oli kodin verkkoyhteyksiltään toimivin nurkkaus siivottu etätyövalmiuteen.

Ensimmäinen kokeilu: tietohallinnon etätyöpöytä- ja VPN-yhteysohjeistus esille, piuhat paikalleen, virta päälle ja jännittämään – ainakin tietokone avautuu. VPN päälle – Karelian verkkoonkin pääsee. Etätyöpöytäyhteyskin toimi sitten myöhemmin, kun sitä tarvittiin. Helpotus työpäivän aloituksesta – ainakin yhteydet toimivat.

Tämähän alkaakin paremmin kuin ikinä uskoin – tässä vaiheessa kiitos kuuluu Karelian tietohallinnolle, jossa varmasti oli muutenkin kiireistä. Etätyövalmiuden rakentamiseen oli selkeä ohjeistus.

Keväästä kesään mentäessä, koronapandemian ja etätyön jatkuessa, pitikin alkaa miettiä pidempää selviytymistä etätyöläisenä kotona. Hankin kotiini pari näyttöä, näppäimistön, hiiren, säädettävän työpöydän ja työtuolin. Tietoliikenneyhteyksiä varmistamaan asennettiin lisäantenni. Työhuonenurkkaus alkoikin näyttää jo ihan asialliselta ja toimivalta minitoimistolta.

Elokuu 2020 aloitettiin osittaisella työhön paluulla. Etätyösopimuksia ja -suosituksia laadittiin tilanteeseen mukautuen.  Marraskuussa 2020 koko Karelia siirtyi etäopetukseen ja suurimmalta osin myös henkilökunta takaisin etätyöhön.

Tätä kirjoittaessani marraskuun alussa 2021 Karelia-ammattikorkeakoulussa puretaan maskisuosituksia ja lähiopetukseenkin ollaan palattu. Etätyöstä ollaan laatimassa monipaikkatyön periaatteita, joten paluuta samanlaiseen työarkeen ei Kareliassakaan enää tulla näkemään, ja hyvä niin.

Digiloikkaa…

Uusien toimintatapojen etsiminen muuttuneessa tilanteessa alkoi ensimmäisestä etätyöpäivästä ja jatkuu edelleen.

Kareliassa Skype vaihtui Teamsiin. Päivittäiset puhelinsoitot pikkuhiljaa Teams-puheluihin ja oman työyhteisön kahvihetket Teamsin virtuaalikahvitilaisuuksiin.

Paperisten asiakirjojen asiatarkastuksessa ja hyväksymisessä perinteisen kynällä tapahtuvan allekirjoittamisen tilalle otettiin käyttöön sähköpostihyväksyminen, joka myöhemmin jalostui Karelia Sign -sähköisen allekirjoittamisen käyttöönottoon.

Monta fyysistä työssä otettua askelta tulee jatkossakin säästymään, prosessien muotoutuessa koko ajan, nyt kun alkuun on päästy.

… ja lenkkeilyä

Fyysiset askeleet ovat vastaavasti lisääntyneet etätyöläisenä. Työmatka on autossa istumisen sijaan vaihtunut aamuisin 30-45 min pituiseen aamulenkkiin. Illastakin on mahdollistunut nopeampi siirtyminen ulkona puuhasteluun. Voimaannuttava muutos, muutenkin luonnossa ja ulkona viihtyvälle.

Oman työni kannalta on käynyt selväksi, että aiemman asenteeni voin heittää kauas – etätyö sopii erittäin hyvin myös kauempana asuvalle ja yllättävän pienillä teknisten lisälaitteiden hankinnoilla.

Jopa niin hyvin, että aloin laskeskella työmatkan kustannussäästöjä, miettiä ympäristövaikutuksia, riskin pienentymistä koronavirukselle altistumiseen tai koronaviruksen levittämiseen itse tietämättään.

Työn tehokkuus, työhön keskittyminen ja oma jaksaminen tuntuvat koko ajan paranevan, ovathan aikaiset aamuherätykset ja stressi työmatkan riskeistä jääneet pois (keliolosuhteet, hirvet, kanssakulkijoiden edesottamukset..).

Etätyö on vakiintumassa itselleni sopivaksi työmuodoksi. Parhaillaan mietinnässä on etä- ja lähityön sovittaminen omiin ja työpaikan tarpeisiin. Etätyö jää ehdottomasti jatkossakin osaksi työntekoa ja vihreämpää toimistoa.


Kirjoittaja:

Eija Pesonen, hallintosihteeri, Karelia-ammattikorkeakoulu

Muut julkaisut

Pesonen, E. & Väyrynen, T. 2021 Tiimitoiminnan tiimoilta. Vasu 2/2021.

Tulossa: Työyhteisön jäsenenä – etätyössä

Artikkelikuva: João Jesus palvelusta Pexels