Lähikuvassa kädet, jotka asettavat kahta palapelin palasta toisiinsa.

KAVAsta KAVAan – maahan­muut­ta­neille suun­na­tun hank­keen osal­lis­tu­jasta työntekijäksi

Työelä­män asian­tun­ti­ja­teh­tä­viin valmen­ta­vaa KAVA-koulu­tusta kansain­vä­li­sille osaa­jille on järjes­tetty noin kaksi vuotta. Vuosi sitten ensim­mäi­set 15 osal­lis­tu­jaa valmis­tui­vat kolmen korkea­kou­lun yhtei­sestä KAVA-pilo­tista. Opis­ke­li­jat olivat eri maista tulleita maahan­muut­ta­jia, jotka hakivat töitä Suomesta. Tänä kesänä koulu­tuk­sesta valmis­tuu 10 henkeä lisää. Karelia-amk:n projek­ti­koor­di­naat­tori ja KAVAn ensim­mäi­sen vuoden opis­ke­lija Anna Jaro­vaja kertoo, miten KAVA-koulu­tus muutti elämän. 

KAVA apuun kielen oppi­mi­sessa ja työelä­mään kiinni pääse­mi­sessä 

Olen maahan­muut­taja ja olen asunut Suomessa kohta neljä vuotta, mutta minun ei ole helppoa löytää oman alan töitä. Ammat­tini on toimit­taja, ja tärkein työvä­li­neeni on kieli. Viimei­set 14 vuotta se on ollut venäjän kieli. Niin kauan olen työs­ken­nel­lyt jour­na­lis­min parissa. 

Aloitin suomen kielen opis­ke­lun kaksi ja puoli vuotta sitten, kun asuin jo Suomessa. Muuton jälkeen jatkoin töitä venä­jän­kie­li­selle medialle etänä: aikaa suomen kielen oppi­mi­seen ei ollut, ja englanti riitti elämäs­säni. Mutta sitten ymmär­sin, että työs­ken­tely Venäjän mediassa tuo minulle liikaa stres­siä. 30-vuoti­aana koin henkistä loppuun­pa­la­mista ja masen­nusta, koska kirjoi­tin jatku­vasti vaikeista aiheista: ihmi­soi­keuk­sien suoje­lusta, vanki­loista ja kidu­tuk­sesta, tuomiois­tui­mista ja korruptiosta. 

Aloitin sopeu­tu­mi­sas­ke­leet Suomessa. Aluksi opis­ke­lin sään­nöl­li­sillä suomen kielen kurs­seilla. Mutta puolen vuoden kulut­tua koro­na­vi­rus tuli maail­maan. Tieto sään­nöistä ja kielio­pista tuli vähi­tel­len, mutta puhe ei paran­tu­nut – on lähes mahdo­tonta aloit­taa puhu­maan mitään kieltä ilman keskustelukäytäntöä. 

Aloin etsiä muita tapoja paran­taa kieltä. Sitä kautta pääsin opis­ke­le­maan KAVAan. KAVA on koulu­tus korkea­kou­lu­te­tuille maahan­muut­ta­jille, jotka halua­vat löytää työpai­kan Suomesta. KAVA-koulu­tus on kehi­tetty ja pilo­toitu Karelia- ja Savonia-ammat­ti­kor­kea­kou­lu­jen ja Itä-Suomen yliopis­ton yhtei­sessä MOKOMA-hank­keessa. Opis­ke­luai­kana opis­ke­li­joille kerro­taan suoma­lai­sen työelä­män erityis­piir­teistä, opete­taan suomen kieltä ja aute­taan löytä­mään harjoit­te­lu­paikka ammatin kautta. 

Vertais­tuki ja kannus­tus pitivät moti­vaa­tiota yllä 

KAVA-kokemus oli minulle hyvin mielen­kiin­toi­nen ja uusi askel eteen­päin, mutta samalla usko­mat­to­man vaikea. Oli hetkiä, jolloin tajusin, että aivoni olivat jo oppi­neet valta­van osan kielestä, että pystyn jo kommu­ni­koi­maan ihmis­ten kanssa, kirjoit­ta­maan kirjeen tai vastaa­maan puhe­li­meen. KAVA-koulu­tuk­sella opin puhu­maan vahvuuk­sis­tani, kokosin CV:n suomeksi ja jopa nauhoi­tin video-CV:n! 

Mutta samaan aikaan heti kun tapasin jonkun, joka puhui liian nopeasti tai puhe­kie­lellä tai luki jonkin moni­mut­kai­sen tekstin, aloin pani­koida ja luovut­taa. Eräänä päivänä huoma­sin ajat­te­le­vani, että olin täysin luovut­ta­nut. Itkin mieli­pa­hasta, ajat­te­lin, että en koskaan pysty kirjoit­ta­maan niin kuin suoma­lai­set kolle­gani, että minun täytyy vain sietää sitä ja alkaa etsiä itsel­leni jotain muuta tehtä­vää tässä elämässä. 

Mutta juuri sillä hetkellä, KAVAn työhar­joit­te­luni aikana, sano­ma­lehti Karja­lai­nen julkaisi kolum­nini. Kolum­nissa kirjoi­tin maahan­muut­ta­jien suomen kielen oppi­mi­sen vaikeuk­sista: siitä, kuinka vaikeaa on kokea psyko­lo­gista painetta uudessa maassa, ja tarpeesta aloit­taa kaikki alusta. 

Ja sain paljon tukea: kolle­goilta toimi­tuk­sessa, KAVAn osal­lis­tu­jilta, opet­ta­jilta. Osal­lis­tu­jat kirjoit­ti­vat minulle, että he kävivät myös nämä vaiheet läpi, että oli normaa­lia tuntea tämä. Opet­ta­jat antoi­vat ylis­tys­sa­noja. Ohjaa­jani sanoi minulle: ”Sinun täytyy opis­kella pidem­mälle, sinun ei tarvitse luovut­taa. Uskon, että saat hienon uran Suomessa!” Jokai­nen tulee opis­ke­le­maan KAVAan eri päämää­rin, mutta ilmei­sesti minun oli juuri se: kuulla nämä sanat. 

Koke­mus­ker­to­muk­sia KAVAsta tulossa projek­tin tiimoilta 

Heti KAVAn jälkeen ymmär­sin, että haluan opis­kella lisää. Ilmoit­tau­duin Kare­lian korkea­kou­luo­pin­toi­hin valmen­ta­vaan koulu­tuk­seen, jossa opis­ke­lin viimei­set puoli vuotta. Tänä aikana julkai­sin useita kolum­neja Karja­lai­sessa, hain opis­ke­le­maan Karelia-ammat­ti­kor­kea­kou­luun media-alalle ja tunsin itseni itse­var­mem­maksi. Ja mikä tärkeintä – sain huhti­kuun lopussa määrä­ai­kai­sen työpai­kan KAVAsta! 

Kare­lian uusien työn­te­ki­jöi­den pereh­dy­tys­päi­vässä rehtori Petri Raivo puhui muun muassa Karelia-amk:n työstä maahan­muut­ta­jien kanssa: erilai­sista projek­teista ja koulu­tuk­sesta, siitä, kuinka tärkeä se on Kare­lialle, Pohjois-Karja­lalle, maalle ja niin edel­leen. Istuin ja nyök­käi­lin, koska ymmär­sin, että tämä oli todella tärkeää. Kaikista läsnä­oli­joista olin ainoa, joka ei tiennyt aihetta vain esitel­män tai kirja­sen perus­teella vaan omasta kokemuksesta. 

Nyt toimin projek­ti­koor­di­naat­to­rina ja tehtä­vä­näni on kirjoit­taa muiden osal­lis­tu­jien kerto­muk­sia ja arvos­te­luja opis­ke­lusta KAVAssa. Pian saat tietää, miten KAVA on muut­ta­nut ja muuttaa muiden maahan­muut­ta­jien elämää Suomessa. 

Nuorehko tummatukkainen nainen (Anna Jarovaja) retkeilyvarusteissa katsoo kameraan. Taustalla kivikkoista ja metsäistä maisemaa ja muita ihmisiä.

Kirjoit­taja 

Anna Jaro­vaja, projek­ti­koor­di­naat­tori, Karelia-ammat­ti­kor­kea­koulu (KAVAn ensim­mäi­sen vuoden opiskelija) 


Artik­ke­li­kuva: Kuvaaja Vardan Papi­kyan palve­lusta Unsplash