Punaisia vaahteran lehtiä vasten sinistä taivasta

Uudet koulutukset, uudet haasteet

Hain opettajan työelämäjaksolle keväällä 2020, mutta koronan takia sen toteutuminen siirtyi toukokuusta 2020 elokuulle 2022. Karelian koulutusvastuiden laajenemisen myötä, tavoitteenani oli tutustua geronomin ja toimintaterapeutin työnkuvaan, jotta pystyisin suunnittelemaan heille alakohtaiset englannin kielen opintojaksot. Lisäksi halusin tutustua laajemmin sosionomin työnkuvaan ja havainnoida, miten sosiaali- ja terveysalan moniammatillinen toiminta näyttäytyy arjen työssä. Yllätyin, kun sain kuulla, että Siun soten palkkalistoilla ei ole vielä yhtään geronomin tutkintonimekkeellä olevaa henkilöä, vaikka geronomeja on Suomessa koulutettu jo vuodesta 1993 lähtien ja maakuntamme ikärakenne on varsin vanhusvoittoinen.

Sairaanhoitajan/ terveydenhoitajan vastaanotto, moniammatilliseen työhön tutustuminen

Työelämäjaksolla opettaja on opiskelijan roolissa. Ennen työelämäjakson alkua Siun soten yksiköissä tutustuin opiskelijoiden perehdytysmateriaaliin lisäksi tietoturva- ja tietosuojakäsikirjaan sekä allekirjoitin salassapitosopimuksen.

Ensimmäiset kaksi päivää seurasin sekä sairaanhoitajan että terveydenhoitajan vastaanottoa Siilaisen terveysasemalla. Suurin osa päivästä koostui kummallakin hoitajalla puhelinvastaanotosta. Puhelimitse annettavassa ohjauksessa korostui erityisesti viestintätaitojen tärkeys: selventävien kysymysten esittäminen ja annetun tiedon perille menemisen varmistaminen, eikä vain suomen kielellä, mutta myös englanniksi. Nämä taidot korostuivat erityisesti silloin, kun terveysongelma oli arkaluonteinen ja asiakkaalla oli vaikeuksia kertoa siitä asian oikealla nimellä.

Moniammatillisuus ei näkynyt selkeästi puhelintyössä, mutta organisaation sisäinen Teams-viestintä ongelmatilanteissa eri työryhmien välillä vaikutti tehokkaalta. Tukea ja apua sai sitä kautta nopeasti. Pääsin myös seuraamaan muutamia asiakastilanteita, jotka olivat lähinnä erilaisten pistosten antamista.

Toimintaterapeutin työhön tutustuminen

Pääsin tutustumaan toimintaterapeutin työhön sekä Siilaisen että Keskussairaalan terapiapalveluissa. Siilaisen neurologisen kuntoutusosaston tyypillisiä potilaita ovat akuutin aivoverenkiertohäiriön ja aivovamman sairastaneet henkilöt. Kuntoutus on moniammatillista ja siihen osallistuu toimintaterapeutin lisäksi, muun muassa, sairaanhoitaja, fysioterapeutti, neuropsykologi, neurologi, sosiaalityöntekijä ja kuntoutusohjaaja. Osaston aamu alkoi seisontapalaverilla, jossa potilaan kuntoutuksessa mukana olevat ammattilaiset antoivat tilannekatsauksen ja kertoivat kullekin asukkaalle sille päivälle suunnitelluista terapiatuokioista. Sain seurata toimintaterapeutin työtä kuntoutettavien asiakkaiden parissa kahden päivän ajan sekä tutustua alan kirjallisuuteen ja ammattilehtiin.

Keskussairaalan terapiapalveluissa pääsin tutustumaan toimintaterapeutin vastaanottotyöhön asiakkaiden parissa. Näissä asiakastapaamisissa pääpaino oli erilaisten käsilastojen valmistaminen ja sovitus paikan päällä – siinä tarvittiin myös luovuutta ja käsityötaitoja! Minulle esiteltiin myös joukko erilaisia testejä, joita toimintaterapeutit käyttävät työssään arvioidessaan asiakkaan toimintakykyä, sekä isompia että pienapuvälineitä, jotka edistävät omatoimisuutta arjen askareissa.

Nämä neljä päivää olivat todella antoisia ja sain ideoita toimintaterapeuttien englannin kielen opintojakson suunnitteluun.

Sosionomin työhön tutustuminen

Koska sosiaalityön kenttä on laaja, sosionomin työnkuvan hahmottaminen on ollut minulle haasteellista. Tällä työelämäjaksolla pääsin tutustumaan lastensuojelun yksikön sekä turvakodin toimintaan.

Lastensuojelun yksiköt toimivat uusissa tiloissa Vehkalahden Mintunkujalla. Siellä on vastaanottokoti kiireellisiä sijoituksia varten sekä omat yksiköt pienten ja isompien lasten lyhyeen ja pitkäaikaiseen sijaishuoltoon. Työntekijöiden mukaan elokuun alku oli yllättävän hiljainen lastensuojelun osalta, joten en päässyt osallistumaan varsinaisiin asiakaskohtaamisiin. Myös turvakodin puolella, joka sijaitsee samassa pihapiirissä, oli yllättävän hiljaista. Avuntarpeen odotettiin kasvavan myöhemmin elokuussa, kun lomakausi päättyy ja koulut alkavat – näin on aiempina vuosina ollut. Perehdyin kuitenkin yksiköiden toimintaan perehdytyskansioiden avulla ja työntekijöiden kanssa keskustelemalla.

Moniammatillisuus tuli esiin työntekijöiden koulutustaustan kautta. Koulutustausta oli joko lähihoitaja, terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, sosionomi, yhteisöpedagogi. Ohjaajat tekivät samoja tehtäviä koulutustaustasta riippumatta, pois lukien lääkehoitoon liittyvät sairaanhoitajan vastuualueen tehtävät. Näissä yksiköissä korostui viestintä- ja vuorovaikutustaitojen lisäksi tiimityötaidot. On toimittava yhteisten linjausten mukaan ja viestit asiakkaille ja heidän omaisille eivät voi olla ristiriitaisia. Ohjaajieni kanssa sain myös perehtyä kirjaamisen. Kirjalliset viestintätaidot ovat myös merkittävä osa ammattitaitoa, vaikka tämä ei niinkään koske englannin kieltä, koska järjestelmiin tiedot viedään suomeksi.

Päivät olivat mielenkiintoisia ja hurahtivat vauhdilla ohi. Oli mukava nähdä omia entisiä opiskelijoita työelämässä ja kuulla heidän urapoluistaan ja valinnoistaan. Ja sainpa kokea senkin, että miltä tuntuu kantaa yllään hoitajan sinistä työasua!


Kirjoittaja:

Jaana Jussila, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu

Artikkelikuva: Justin Cron / Unsplash