Sosiaalisen median sovelluskuvakkeita

Aitous, tunteet ja vuorovaikutus ovat pienyrittäjän salaiset aseet sosiaalisessa mediassa

Karelia-ammattikorkeakoulun toteuttama Co-Fast – mikro- ja pk-yritysten liiketoiminnan kehittämisympäristö -hanke aloitti maaliskuun lopulla ”Kovasti ajankohtaista – ajateltavaa pienille yrityksille” – verkkolähetykset. Ensimmäisen jakson teemana oli sosiaalisen median markkinoinnin tuoreimmat trendit. Aiheesta oli keskustelemassa Vennosti mainostoimiston Anni Vento. Tähän artikkeliin on tiivistetty huomiot, jotka Anni Vennon mielestä pienten yritysten on tärkeää muistaa tehdessään itseään näkyväksi sosiaalisessa mediassa.

Tietoa ja tuntumaa somen tuoreimpiin trendeihin 

Pienissä yrityksissä resursseja on pystyttävä käyttämään mahdollisimman tehokkaasti. Myös sosiaalisessa mediassa energia kohdennettava niihin asioihin, mistä liiketoiminnalle on käytettyyn aikaan nähden eniten hyötyä. Ensimmäiseksi on tärkeää oivaltaa, miksi sosiaalista mediaa käytetään. Laajasti ajateltuna, sosiaalisessa mediassa on kyse ensisijaisesti yhteisöstä. Käyttäjille on tärkeää löytää ja hakeutua omannäköiseensä paikkaan, josta löytyy omanlaisia ihmisiä, joiden kanssa keskustella ja olla osa yhteisöä. Yritys on onnistunut sosiaalisessa mediassa ainakin silloin, kun somekanavasta tulee osa asiakkaiden arkea ja sillä on myös ei kaupallista merkitystä.

Nykypäivänä on paljon erilaisia sosiaalisen median kanavia ja sen myötä myös runsaasti erilaisia ihmisiä niiden käyttäjinä. Ihmiset käyttävät sosiaalista mediaa oppiakseen ja etsiäkseen uutta tietoa, tai sitten vain viihtyäkseen erilaisten sisältöjen parissa. Uusi ilmiö tiedonhaussa on se, että perinteisten hakukoneiden sijaan nuoremmat sukupolvet hakeutuvat sosiaaliseen mediaan etsimään tietoa. Jos siis etsitään tietoa yrityksistä, palveluista tai tuotteista, hyödynnetään nyt enemmän sosiaalisen median aineistoa perinteisen Google-haun sijaan.

Yrityksille on tärkeää olla sosiaalisessa mediassa. Markkinoinnin näkökulmasta se on tehokas kanava tavoittaa nykyisiä ja potentiaalisia asiakkaita. Sosiaalinen media on myös kanava viestinnälle, jonka kautta saa nopeasti välitettyä informaatiota, ylläpidettyä asiakassuhdetta sekä kerrottua uusista tuotteista tai palveluista.  Sosiaalisen median kautta yritys on läsnä ihmisten arjessa myös silloin, kun he eivät käytä yritysten palveluita tai tuotteita.

Lyhyet videot ja vaikuttajamarkkinointi ovat nykyaikaa 

Sosiaalisen median merkittävin ja näkyvin trendi on tällä hetkellä video. Erityisesti kestoltaan lyhyet videot ovat kasvattaneet suosiotaan. Merkittävää on myös se, että tuotannoltaan yksinkertaiset, älypuhelimen kameralla ikuistetut nopeat otokset omasta arjesta koetaan usein kiinnostavampana kuin ammattimaisen tuotantokoneiston hiomat pitemmät videokokonaisuudet.

Sosiaalinen media on myös pirstaloitunut paljon viime vuosien aikana, uusia sosiaalisen median kanavia on tullut valtavasti lisää ja uusia syntyy jatkuvasti. Tästä hyvänä esimerkkinä on esimerkiksi TikTok, joka on parin viimeisen vuoden aikana kasvanut Suomessa aivan uusiin mittoihin.

Koska somekanavia on paljon, ei ihmisiä enää niin voimakkaasti kiinnosta tai vakuuta brändien tuottama sisältö, vaan he haluavat kuulla kokemuksia vertaisiltaan sekä ihmisiltä, jotka ovat käyttäneet yritysten palveluita. Viestinnässä korostuu mainonnan ja tiedottamisen sijaan ”ihmiseltä ihmiselle” -viestintä ja henkilökohtainen puhetapa.

Vaikuttajamarkkinointi on kasvanut muutenkin hyvin vahvasti, ja samalla sen suuntauksessa on tapahtunut muutosta. Kun muutama vuosi sitten mahdollisimman monia ihmistä tavoittavat vaikuttajat olivat suosittuja, nyt enemmän kiinnostusta on mikrovaikuttajia kohtaan. Vaikuttajilla, joilla on joitakin tuhansia seuraajia, tavoittavat seuraajansa sosiaalisen median kanavissa puhumalla ”kuin kavereilleen”.

Studiotila jossa vihreän lakanan edessä kaksi ihmistä seisoo pöydän ääressä. Ympärillä valoja ja kameroita. Kuvan etualalla kyykyssä henkilö jonka paidan selkämyksessä lukee Korpipaja
Co-Fast -hankkeen projektipäällikkö Paavo Raappana ja markkinoinnin asiantuntija Anni Vento ennen verkkolähetystä hyväntuulisina joensuulaisen Osuuskunta Korpipajan studiolla.

Ole aito

Millaista sitten on sisältö, jota käyttäjät haluavat katsoa sosiaalisen median kanavista?  Millainen sisältö on esimerkiksi mikro- ja pienyrittäjälle markkinoinnillisesti katsottuna tehokkainta sisältöä? Erityisesti aito ja rehellinen, ihmiseltä ihmiselle tuotettu sisältö on eniten kiinnostavinta. Vanhanaikainen ajattelutapa, jossa puhutaan brändinä potentiaaliselle kuluttajalle, on jäämässä historiaan. Brändituputtamisen sijaan kaivataan siis yhä suorempaa ihmislähtöistä viestintää, mikä on tunnistettu myös monissa yrityksissä. Yrityksen logon takaa löytyy aina ihminen tai joukko ihmisiä, joiden arkisiinkin tarinoihin on helpompaa samaistua kuin yritysten kaupallisiin tiedotteisiin.  

Yrityksen arvot saavat näkyä vahvasti sosiaalisessa mediassa. Niiden tulee kuitenkin perustua oikeaan totuuteen. Jos yrityksen viestimät arvot ja käytännön teot eivät kohtaa, nähdään sen läpi nopeasti. Sosiaalisen median luonteeseen kuuluu se, että joku aina lopulta etsii ja löytää totuuden asioiden taustalta. Ihmiset ovat enemmän valmiita haastamaan yrityksiä arvoihin liittyvissä kysymyksissä. Jos yritys viestii olevansa vastuullinen, voidaan esittää kysymyksiä siitä, missä ja miten tämä vastuullisuus käytännössä näkyy. Ihmiset vaativat vastauksia, miksi on tärkeää viestiä rehellisesti siitä, miten nämä arvot todellisuudessa näkyvät yrityksen toiminnassa.

Ideat rohkeasti käyttöön

Yrittäjän ei kannata ajatella somepäivitysten ideoita liian monimutkaisesti. Sekin on tarpeeksi, jos kertoo tuotteesta, palvelusta tai yrittäjän arjesta. Voi esimerkiksi kertoa omasanaisia syitä sille, mikä yrittäjän itsensä mielestä tekee tuotteesta tai palvelusta hyvän ja miksi yrittäjä itse uskoo siihen. ”Behind the scenes” -tyyppinen kurkistus brändin, yrityksen tai tuotteen taustalle ovat perinteisiä markkinointipuheita suositumpia. On myös sallittua näyttää rohkeasti kaikenlaisia tunteita somepäivitysten yhteydessä.

Erityisesti pienyrittäjät kokevat, ettei heillä ole aikaa tuottaa sisältöä sosiaaliseen mediaan. Tässäkin asiassa sisällöntuotantoa ajatellaan liian vaikeasti. Lähes jatkuvasti saatavilla on puhelin, jonka kameralla voi napsia työn ohessa kuvia yrityksestä, tuotteista ja yrittäjän arjesta. Sosiaalisen median vauhti on nopeaa, joten myös tuotettuun sisältöön on syytä suhtautua melko lyhytkestoisena ilmiönä.

Mielenkiintoiset tarinat ja oikein valitut kanavat  

Sosiaalisen median markkinoinnin menestysreseptin koostuu ainakin kolmesta ainesosasta: aitoudesta, vetoamisesta tunteisiin sekä vuorovaikutuksesta oman yhteisön kanssa. Nämä kaikki tukevat ajatusta siitä, että somessa on ennen kaikkea tarkoituksena luoda yhteisöjä.  

Sosiaalisen median haltuunotto vaatii yrittäjältä rohkeutta kokeilla ja olla avoin. Erityisesti videoiden tekeminen omasta arjesta ja esiintyminen omilla kasvoilla voi aluksi arveluttaa. On kuitenkin tärkeää muistaa, että yrittäjä on ensisijaisesti yrittäjä, ei luontainen esiintyjä eikä tubettaja.

Somessa tarinoita saa kertoa ja siellä niitä halutaankin kuulla. Esimerkiksi TikTok on esimerkki kanavasta, johon mennään viihtymään sekä oppimaan. Tälle ilmiölle onkin kehittynyt oma termi “funducation”, joka tiivistää viihdyttävän sekä opettavaisen sisällön.

Pienten yrittäjien ei tule kuitenkaan hätäillä eri kanaviin liittymistä. Jos joku kanava ei tunnu omalta, vaikka siellä olisikin asiakaspotentiaalia, ei kanavalle ole pakko mennä. On kannattavampaa olla yhdessä tai kahdessa kanavassa tosissaan ja pyrkiä näkymään hyvin niissä, kuin yrittää ottaa väkisin haltuun kaikkia kanavia.


Kirjoittajat:

Tuikku Kuivalainen, projektikoordinaattori, Karelia-ammattikorkeakoulu
Joni Lahtinen, projektityöntekijä, Karelia-ammattikorkeakoulu
Paavo Raappana, projektipäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu

Co-Fast –hanke julkaisee Kovasti ajankohtaista -verkkolähetyksiä hankkeen YouTube-kanavalla. Lähetyksissä pienten yritysten liiketoiminnalle merkittävistä aiheista keskustellaan mahdollisimman käytännönläheisesti. Hankkeen tavoitteena on edistää ja monipuolistaa maakunnan pienten yritysten osaamista. Hanketta rahoitetaan osana Euroopan unionin Covid-19 –pandemian johdosta toteuttamia toimia.

Kovasti ajankohtaista – ajateltavaa pienille yrityksille -jaksot ovat noin puolen tunnin mittaisia asiantuntijapuheenvuoroja sekä haastatteluita, jotka käsittelevät ainakin digitaalisuutta, kestävää kehitystä sekä vihreää siirtymää sivuavia teemoja erityisesti mikro- ja pk-yritysten näkökulmasta. Sarjan jaksot lähetetään reaaliajassa sekä julkaistaan myöhemmin tekstitettyinä versioina Co-Fast -hankkeen YouTube-kanavalla.