Lähes kaikki purkupuu haketetaan nykyisin energiahyötykäyttöön. Purkupuun haketus ja myynti energiahyötykäyttöön on kustannustehokkaampaa kuin kestävä purkaminen, poikkeuksena liimapuu. Purkupuun energiahyödynnystä ei lain mukaan tulkita jätteenpoltoksi, minkä vuoksi puujätettä voidaan yleisesti hyödyntää voimalaitoksissa. Puuhakkeen Venäjän tuonnin loppuminen ja korkeat energianhinnat vuonna 2022 ovat kiihdyttäneet puujätteen energiahyödyntämistä.
Energiahyötykäytön lisäksi haketettua purkupuuta hyödynnetään kompostin tukiaineena ja levy- ja huonekaluteollisuudessa. Suomessa materiaalihyötykäyttö rajoittuu käyttöön kompostin tukiaineena. Kotimainen levyteollisuus ei ole kiinnostunut purkupuusta, sillä neitseellistä puumateriaalia on hyvin saatavilla ja purkupuu on todettu heikompilaatuiseksi ja käsittelykustannuksiltaan kalliimmaksi vaihtoehdoksi. Purkupuuta toimitetaan muihin EU-maihin, mm. Liettuaan, hyödynnettäväksi levy- ja kalusteteollisuudessa. Määrät ovat oletetusti vähäisiä, sillä puun energiahyödynnys on suosittua energiapuun puutteen vuoksi.
Purkupuun uudelleenkäyttö Suomessa tapahtuu pienten ja keskisuurten yritysten toimesta, tyypillisesti purku- ja rakennusyhtiöiden oheisliiketoimintana. Lähes jokainen Karelia-ammattikorkeakoulun Vähähiilinen ja energiatehokas korjausrakentaminen -projektin kontaktoima purkuyritys kertoi myyvänsä uudelleenkäytettäviä rakennusosia, joskin toiminta on hyvin vähäistä muuhun liiketoimintaan suhteutettuna. Purettavista puuosista liimapuuosat kiertävät parhaiten, ja yritykset mainitsivat liimapuun olevan tyypillisin kiertoon menevä purkumateriaali. Osa yrityksistä kertoi myyvänsä purettuja liimapuuosia harvemmin kuin kerran vuodessa, osa jatkuvasti useita kertoja vuodessa. Yritykset, joiden liiketoiminta kattaa myös rakennustoimintaa, kertoivat käyttävänsä liimapuita omissa rakennusprojekteissaan, kantavina ja ei-kantavina rakenteina. Liimapuiden lisäksi ovia ja ikkunoita myydään vähäisiä määriä.
Yritysten näkemykset materiaalin uudelleenkäytön esteistä
Puun kierto uudelleenkäyttöön on hyvin vähäistä johtuen monista syistä. Lähes jokainen alalla toimivalla yritys nosti esiin erilaiset uudelleenkäytön esteet. Puumateriaalien uudelleenkäyttö vaatii kestävää purkutyötä, joka on perinteistä purkamista kalliimpaa ja hitaampaa. Rakennusosat pitäisi saada irrotettua ehjinä uudelleenkäytön mahdollistamiseksi. Hitaat ja työläät työvaiheet nostavat kustannuksia. Vuonna 2021 ja 2022 purkupuun kysyntä kasvoi hetkellisesti, johtuen ajoittaisista korkeista puutavaran markkinahinnoista. Puutavaran hinnan laskun myötä myös purkupuun kysyntä loppui.
Useampi purkuyritys näki esteenä ajanpuutteen. Myös kokonaisurakat nähtiin ongelmallisena. Purku-urakat alkavat usein muutaman vuorokauden kuluttua hankintapäätöksestä, jolloin yrityksille ei jää riittävästi aikaa markkinoida purkukohteesta saatavia uudelleenkäyttöön kelpaavia osia.
Usea yritys nosti esille varastointikapasiteetin puutteen, jolloin uudelleenkäyttöön kelpaavia rakennusmateriaaleja ei ole mahdollista säilöä myöhempää myyntiä varten. Rakennusmateriaalit (liimapuu) kiertävätkin parhaiten siinä tapauksessa, että uusi käyttäjä on hyvissä ajoin tiedossa. Osalla yrityksistä oli olemassa myyntiverkostot ja asiakkaat kyselevät aktiivisesti myytäviä liimapuita. Varastointikapasiteetin puute nousi esille erityisesti pienten yritysten osalta, purkumateriaalien myyntiin enemmän erikoistuneilla yrityksillä varastointikapasiteetin puutetta ei ilmennyt. Pienten yritysten varastointi- ja markkinointikapasiteetin kasvatus vaatii investointeja sekä halua panostaa uudelleenkäytettävien rakennusosien myyntiliiketoimintaan. Varastointikapasiteetin ja markkinointiajan puute ohjaa eräiden yritysten mukaan käyttökelpoistakin liimapuuta puuhakkeeksi.
Asiakkaiden epäilevyys purettujen puuosien huonosta laadusta vähentää yritysten mukaan uudelleenkäyttöä. Purkupuun uusiokäytön arvokkuutta ei aina havaita, sillä Suomessa on tarjolla riittävästi neitseellisiä puuraaka-aineita puutuotteiden valmistukseen. Tällainen aliarvostava asenne heikentää osaltaan uusiokäytön yleistymistä ja ohjaa puuta energiahyödynnykseen. Useampi toimija myös mainitsi ongelmaksi asenteet kiertotaloutta ja kestävää purkamista kohtaan. Kiertotalouden periaatteita ei nähdä lisätyön arvoiseksi. Kokemukset ovat osoittaneet, että materiaaleja saadaan hyvin talteen, kun purkamiseen ja purkuosien hallintaan kiinnitetään suunnitelmallisesti huomiota ja purkutyö suunnitellaan huolella.
Myös rakennustapojen muutokset nähtiin syynä puutavaran uusiokäytön puutteeseen. Aikaisempina vuosikymmeninä purkupuu ohjautui korjaus- ja uudisrakentamiseen, mutta nykyisin elementtien ja tehdasvalmisteisten osien käyttö on vähentänyt purkupuun kysyntää.
Kiinnostusta puun uudelleenkäyttöön erityisesti julkisella sektorilla
Infrahankkeiden toteuttajat ovat turhautuneet puisten rakennusosien lyhyeen käyttöikään ja heillä on halua kehittää puun uudelleenkäyttöä. Infrahankkeiden rakentajat pyrkivät hyödyntämään puumuottien osat mahdollisuuksien mukaan. Paksumpia puuosia voidaan hyödyntää seuraavilla rakennuskohteilla, mikäli työmaa on riittävän lähellä ja puutavaran tarpeessa. Lautatavara päätyy usein hakkeeksi ja energiahyödynnykseen. Toisaalta esiin nousi kokemuksia kokeiluista, joissa vanhaasta puutavarasta on poistettu naulat myyntitarkoituksessa, mutta puutavara onkin hyödynnetty itse, kun puu on ollut käyttökelpoista. Kokeilut eivät ole kuitenkaan synnyttäneet jatkuvakestoista toimintaa.
Uudelleenkäytön edistämisessä tilaajalla on merkittävä rooli. Yritykset kertoivat uudelleenkäytettävien rakennusmateriaalien päätyvän tyypillisesti rakennusprojekteihin, joissa tilaava on edellyttänyt purettujen tai kierrätettyjen materiaalien käyttöä. Usein tällainen tilaaja on ollut julkisen sektorin toimija.
Purettujen rakennusosien kelpoisuuden osoittaminen
Purettujen rakennusmateriaalien käyttö rakentamisessa on ollut hyvin vähäistä, johtuen osittain epäselvästä regulaatiosta. On ollut epäselvää, mitä puretuilta rakennusmateriaaleilta edellytetään, jotta rakennuskäyttö on mahdollista. Toimijoiden keskuudessa on myös väärää tietoa siitä, voidaanko purkupuuta hyödyntää lainkaan rakentamisessa. Epäselvyyksiä on aiheuttanut kaksi seikkaa: purettujen rakennusosien kelpoisuuden todentamiseen (CE-merkinnän vaatimus) ja purettujen rakennusosien jätestatuksen tulkinta. Epäselvä lainsäädäntö johtaa alueellisesti erilaisiin tulkintoihin ja siten uusiokäytön eri asteisiin. On selvää, että tiedotusta näiden epäselvyyksien osalta tarvitaan, jotta alueelliset tulkintaerot ja mahdolliset uusiokäytön esteet voidaan poistaa.
Alan toimijoiden keskuudessa vallitsi epäselvyys, edellytetäänkö puretuilta rakennusosilta CE-merkintää uudelleenkäytön edellytyksenä, vai miten rakennusosien kelpoisuus todetaan.
Valtioneuvosto julkaisi 2022 Policy Brief -asiakirjan (Rakennusosien uudelleenkäytön edellytykset Suomessa), jossa linjattiin seuraavasti:
EU sisämarkkinoille kertaalleen saatetut rakennustuotteet, jotka uudelleen käytetään, kuuluvat pääosin kansallisen sääntelyn piiriin, mikä tarkoittaa sitä, että niiden kelpoisuuden osoittamisessa tukeudutaan pakollisen CE-merkinnän ja suoritustasoilmoituksen sijaan kansalliseen tuotehyväksyntämenettelyyn.
Tämä Valtioneuvoston Policy Brief -linjaus avasi purettujen rakennusosien uudelleenkäyttöä askeleen verran, sillä epäselvyys CE-merkinnän vaatimuksesta poistui.
Rakennustuoteasetus sekä CE-merkintä on säädetty uusien rakennustuotteiden tehdastuotannon (ja sen laadunhallinnan) näkökulmasta, jolloin mm. tuotannon raaka-aineiden lisäaineet, koostumukset sekä muut laatutekijät tunnetaan. Purettujen rakennusosien osalta tuotteiden valmistusaikakausi ei ole välttämättä tiedossa, eikä siten niiden mahdollisesti sisältämät haitta-aineet. Myöskään puretun tuotteen alkuperäiset laatuvaatimukset eivät välttämättä ole tiedossa. Näiden seikkojen vuoksi CE-merkinnän ei lähtökohtaisesti pitäisi olla mahdollinen merkintä uusiokäytettäville rakennusosille. EU-tason ETA-merkintä toimii korvaavana laatumerkkinä, mutta sekin on yhteydessä tuotantoprosessiin, eikä ole siten sovellettavissa tapauskohtaiseen uusiokäyttöön. Lisäksi ETA-laadun on havaittu olevan puutteellinen: esimerkiksi ETA-merkinnän saaneissa tiilissä on jälkikäteen havaittu elohopeapitoisuuksia.
Uudelleenkäytettäville rakennusosille ei ole määritelty haitta-aineiden raja-arvopitoisuuksia, mikä voi tulevaisuudessa tuoda haasteita purettujen rakennusosien uusiokäytölle, mikäli raja-arvoja tullaan asettamaan.
Policy Brief linjaa myös:
Uudelleenkäyttötilanteisiin ei kuitenkaan ole menettelyohjetta siitä, miten uudelleenkäytettävien rakennusosien tekniset ominaisuudet tulisi tapauskohtaisesti todentaa ja kelpoisuus osoittaa esimerkiksi rakennuspaikkakohtaisella varmentamisella. Testattavien ominaisuuksien määrittelyt ja niihin liittyvät standardisoidut, yleisesti hyväksytyt menetelmät uudelleenkäytettävien rakennusosien ominaisuuksien selvittämiseksi ja kelpoisuuden osoittamiseksi puuttuvat, ja ne tulisi kehittää.
Uudelleenkäytettävien rakennusosien rakennuspaikkakohtaisen varmentamisen käytänteiden puute on tällä hetkellä yksi huomattava este rakennusosien uusiokäytölle. Rakennushankkeeseen ryhtyvän tulee selvittää, täyttävätkö puretut rakennusosat niille asetetut tekniset vaatimukset. Rakennuspaikkakohtaisen varmentamisen voi suorittaa joko vapaaehtoisilla sertifikaateilla, tutkimustuloksilla tai ulkopuolisen tahon pätevällä lausunnolla. Rakennuspaikkakohtaiseen varmentamiseen liittyvät epäselvyydet ovat aiheuttaneet rakennusvalvonnoille hankaluuksia, sillä rakennusvalvonnat eivät aina tiedä, minkälaisia selvityksiä tai dokumentteja uudelleenkäytettäviltä rakennusosilta tulisi vaatia.
Rakennus- ja jätelainsäädännön ristiriitaisuudet purettujen rakennusosien käytössä
Purettujen rakennusosien uudelleenkäytön esteenä esiintyy myös lainsäädännön epäselvä tila jätteen määrittelyn osalta. Rakennustoimintaa ohjaava maankäyttö- ja rakennuslaki sekä jätehuoltoa ohjaava jätelaki sisältävät ristiriitaisia tulkintoja purettujen rakennusosien käytön suhteen.
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 139 § erottelee rakennusjätteen ja käyttökelpoiset rakennusosat sekä ohjaa uudelleenkäyttöön:
Lupahakemuksessa tulee selvittää purkamistyön järjestäminen ja edellytykset huolehtia syntyvän rakennusjätteen käsittelystä sekä käyttökelpoisten rakennusosien hyväksi käyttämisestä.
Pykälää tulkitaan yleisesti siten, että puretut käyttökelpoiset rakennusosat eivät ole jätettä.
Jätelaki (646/2011) määrittelee jätteen (5 §) aineeksi tai esineeksi, jonka sen haltija on poistanut käytöstä, aikoo poistaa käytöstä tai on velvollinen poistamaan käytöstä ja rakennusjätteen seuraavasti, 6§:
5) rakennus- ja purkujätteellä rakennuksen tai muun kiinteän rakennelman uudis- ja korjausrakentamisessa ja purkamisessa, maa- ja vesirakentamisessa sekä muissa rakennus- ja purkutoiminnoissa syntyvää jätettä.
Jos rakennusta purettaessa rakennusosille löydetään todellinen uudelleenkäyttökohde ja -tarkoitus, purkuosat voidaan tulkita olevan yhä käytössä, jolloin ne eivät ole jätettä. Tämä olisi myös jätelain hengen ja jätteen ensisijajärjestyksen mukaista. Toisaalta voidaan myös ajatella, että purettu rakennusosa poistuu käytöstä, kun se puretaan rakennuksesta. Rakennusosan alun perin suunniteltu käyttötarkoitus loppuu purkamisen yhteydessä.
Tulkintaan vaikuttaa myös se, onko purettavalle rakennusosan purkuhetkellä tiedossa uusiokäyttökohdetta. Jos uudelleenkäyttö on suunniteltua, uudelleenkäyttökohde on tiedossa ja selkeästi osoitettavissa, rakennusosan voidaan tulkita pysyvän käytössä, käyttö vain siirtyy uuteen kohteeseen. Mikäli uudelleenkäyttökohdetta ei ole vielä tiedossa, purettu rakennusosa voidaan tulkita rakennusjätteeksi, sillä käyttötarkoitusta ei voida osoittaa. Uudelleenkäytettävien rakennusosien purkaminen varastoon ja varastointi voi jätelain tulkinnan mukaan olla jätteen varastointia, mikä vaatii ympäristöluvan.
Ei-jäte -tulkintaa tukee myös jäteasetuksen (Vna jätteistä, 978/2021) 25 §:
Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava hankkeen suunnittelusta ja toteuttamisesta siten, että jätelain 8 §:n mukaisesti otetaan talteen ja käytetään uudelleen käyttökelpoiset rakennusosat ja -materiaalit ja että toiminnassa syntyy mahdollisimman vähän ja mahdollisimman haitatonta rakennus- ja purkujätettä.
Asetus näyttäisi erottelevan käyttökelpoiset rakennusosat ja jätteen toisistaan. Jäteasetuksen perustelumuistiosssa (s. 23-24) mainitaan uudelleenkäytön määritelmän tarkoittavan aineen tai osan käyttämistä uudelleen samaan tarkoitukseen, mihin se on alun perin suunniteltu. Puretun rakennusosan käyttö uudelleen rakennusosana toisaalla täyttäisi tämän määritelmän.
Tulkinnat vaihtelevat alueittain
Jätelain tulkinta ei ole yksiselitteinen. Kaupunkien ja kuntien ympäristöviranomaiset ovat tulkinneet purettuja käyttökelpoisia rakennusosia jätteeksi ja toisaalla ei-jätteeksi. Selkeää laintulkintaa ei ole, ja tulkinnat vaihtelevat viranomaisten ja alueiden välillä. Suomessa on tapauksia, joissa käyttökelpoisen rakennusosan käyttö on estynyt jätetulkinnan vuoksi.
Mikäli purettu rakennusosa tulkitaan ympäristöviranomaisen toimesta jätteeksi, sen uudelleenkäyttäminen vaatii ympäristöluvan. Lähtökohtaisesti ammattimainen tai laitosmainen jätteenkäsittely vaatii ympäristösuojelulain (527/2014) mukaisen ympäristöluvan. Jätelaissa (6 §) määritellään erilaiset jätteenkäsittelymuodot seuraavasti:
- 20) uudelleenkäytöllä tuotteen tai sen osan käyttämistä uudelleen samaan tarkoitukseen kuin mihin se on alun perin suunniteltu.
- 21) uudelleenkäytön valmistelulla jätteen tarkistamiseksi, puhdistamiseksi tai korjaamiseksi toteutettavaa toimintaa, jolla käytöstä poistettu tuote tai sen osa valmistellaan siten, että se voidaan käyttää uudelleen ilman muuta esikäsittelyä.
- 22) jätteen kierrätyksellä toimintaa, jossa jäte valmistetaan tuotteeksi, materiaaliksi tai aineeksi joko alkuperäiseen tai muuhun tarkoitukseen; jätteen kierrätyksenä ei pidetä jätteen hyödyntämistä energiana eikä jätteen valmistamista polttoaineeksi tai maantäyttöön käytettäväksi aineeksi.
- 23) jätteen hyödyntämisellä toimintaa, jonka ensisijaisena tuloksena jäte käytetään hyödyksi tuotantolaitoksessa tai muualla taloudessa siten, että sillä korvataan kyseiseen tarkoitukseen muutoin käytettäviä aineita tai esineitä, mukaan lukien jätteen valmistelu tällaista tarkoitusta varten-
- 24) materiaalina hyödyntämisellä muuta jätteen hyödyntämistä kuin jätteen hyödyntämistä energiana taikka jätteen valmistamista polttoaineeksi tai muutoin energianlähteenä käytettäväksi materiaaliksi.
Jätelain mukaan uudelleenkäyttö on lähtökohtaisesti jätteenkäsittelyä. Ympäristöluvan vaatimus tapauskohtaisiin uudelleenkäyttöhankkeisiin estää ymmärrettävästi uudelleenkäytön. Ympäristöluvan hakeminen ja myöntäminen vaativat työtä niin hakijalta kuin viranomaiselta, ja lupaprosessi voi kestää useita kuukausia, mikä on ymmärrettävästi pitkä aika rakennushankkeen näkökulmasta. Mahdollinen jäteluokitus nostaa myös haasteen kuljetusten osalta. Jätettä saa kuljettaa ainoastaan jätteenkuljetusrekisteriin kirjatut kuljetusyritykset.
End-of-waste -säätely helpottamaan materiaalien uudelleenkäyttöä
Jätteen end-of-waste (EoW) tai ei-enää-jätettä (EEJ) -menettely on keino lisätä materiaalien uudelleenkäyttöä. Menetelmä määrittelee milloin kyseessä oleva materiaali ei olisi enää jätettä eikä sitä enää koskisi jätelainsäädäntö. Tällöin materiaali olisi raaka-aine tai itsessään tuote. Kun materiaali täyttää tietyt tekniset, ympäristöön liittyvät ja markkinoita koskevat vaatimukset, se voidaan määritellä end-of-waste -tuotteeksi.
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan laatiman Purkumateriaalien kelpoisuus eri käyttökohteisiin turvallisuuden ja terveellisyyden näkökulmasta – julkaisu mainitsee EoW -menettelyn mahdollisena ratkaisuna rakennusmateriaalien uudelleenkäyttöön:
End-of-waste -menettelytapojen kehittäminen on tärkeä elementti purkumateriaalien uudelleenkäytön ja hyödyntämisen vahvistamisessa. Myös aiemmassa empiirisessä tutkimuksessa EoW menettelyt nousevat keskeiseksi ohjauskeinojen ja politiikkaohjauksen haasteeksi.
EoW-määrittelyt ovat muuttumassa. Euroopan Unionissa on valmisteilla harmonisoitu asetus, jota täydentämään valmistellaan kansallista asetusta sekä tapauskohtaisia toimintaohjeita. Perusajatus tulee pysymään samana: kun jätteen jätteeksi luokittelu päättyy (EoW), materiaalista tulee tuote, johon sovelletaan tuotteita koskevaa lainsäädäntöä (kuten REACH-asetus, EU:n rakennustuoteasetus, lannoitevalmistelainsäätely). Jätepohjaista tuotetta voidaan käyttää samalla tavalla kuin ei-jätepohjaista ja tällöin sitä koskevat samat vaatimukset ominaisuuksista ja laadusta kuin ei-jätepohjaista tuotetta. Samalla vastuu ominaisuuksista ja laadusta siirtyy tuotteen valmistajalle.
Kaikille keskeisille rakentamisen materiaaleille olisi tärkeää saada oma EoW menettely ja tämän menettelyn olisi katettava laaja käyttöalue. Tämä helpottaisi asiantuntijoiden ja yritysten mukaan purkumateriaalien kierrätystä ja hyödyntämistä raaka-aineena. Tarpeellisena pidetään myös sitä, että EoW helpottaisi tai sitä helpotettaisiin silloin, kun jätteeksi luokiteltavaa materiaalia aiotaan hyödyntää uusiotuotteena tai materiaalia osana uutta tuotetta (esimerkkinä on käytetty betonimursketta osana uutta betonia). EoW-kriteerien perusteella kierrätystuotteen on oltava sovellettavien säädösten mukainen (rakennustuoteasetus) eikä sillä siten voi olla erillisiä kriteerejä.
EoW-status voidaan saada aikaan kolmella tapaa: EU-tasoisella lainsäädännöllä (rauta-, teräs- ja alumiiniromu), kansallisella lainsäädännöllä (betonimurska) tai laitoskohtaisella päätöksellä. Lainsäädäntöön viedyt EoW-päätökset ovat materiaalikohtaisia. Laitoskohtaisen päätöksen myöntää aluehallintovirasto. Laitoskohtainen EoW-menetelmä vaatii jätteen laitosmaisen käsittelyn ja päätös ei koske itse materiaalia, vaan laitoskohtaista toimintaa. Suomessa tehtyjä laitoskohtaisia päätöksiä ei ole tiedossa. Lainsäädännön kautta laaditut EoW-statukset vaativat materiaalilta laissa määritellyt ominaisuudet. Esimerkiksi betonimurska ei ole enää jätettä vain, jos se täyttää ennalta määritellyt edellytykset ja käy läpi vaadittavat prosessit, kuten murskaamisen, epäpuhtauksien poiston ja kelpoisuusvaatimusten todentamisen.
Kirjoittajat:
Tommi Kukkonen, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu
Mikko Matvainen, projektipäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu
Kuva: Mikko Matveinen
Karelia-ammattikorkeakoulun Vähähiilinen ja energiatehokas korjausrakentaminen -projektissa kartoitettiin rakennus- ja purkupuun kiertotaloutta Suomessa. Tarkastelussa oli erityisesti puun uudelleenkäytön nykytila. Tietoa kerättiin tietokantahakujen sekä kontaktoitujen yritysten edustajien ja alan asiantuntijoiden kautta. Projektin päärahoittajana toimii Etelä-Savon ELY-keskus, Itä- ja Pohjois-Suomen EAKR-ohjelmasta.
