Rohkeasti digiä kaikille! – tapahtumaviikolla yhdessä edistämässä digiosallisuutta

Miten voisimme jakaa hankkeen tuloksia ja tuotoksia mahdollisimman laajalle joukolle ja samalla edistää meille tärkeitä teemoja? Tätä pohdimme, kun SoTyDigi -hankkeen tiimillä suunnittelimme, millaisen tilaisuuden järjestäisimme hankkeen päättyessä loppuvuodesta 2023. Halusimme tuoda hankkeessa kertynyttä tietoa ja kokemuksia esille sekä saada näkyvyyttä digirohkeuden edistämiselle raikkaalla ja vaikuttavalla tavalla.

Idea tapahtumaviikosta syntyi kesällä 2022, kun hankkeen viimeinen puolen vuoden toimintakausi oli käynnistymässä. Perinteisesti hankkeissa pidetään kaikille tuttu loppuseminaari tai tätä nykyä usein webinaari. Näin mekin aluksi ajattelimme, mutta pian totesimme, että haluamme tälle tärkeälle digirohkeuden teemalle pidempiaikaista ja laajempaa näkyvyyttä. Kansallisella tasolla Digi- ja väestötietovirasto (2023) järjestää digiteemaisia tapahtumaviikkoja verkossa. Tämä toimintatapa hakea tärkeille asioille näkyvyyttä toimi meille innoittajana. Lisäksi maakunnan alueella tehdään paljon hyvää työtä digiosallisuuden eteenpäin viemiseksi ja digituen järjestämiseksi, mille halusimme tarjota näkyvyyttä.

Teemaviikon kohderyhmäksi valitsimme niin kansalaiset kuin sosiaali- ja työllisyysalan ammattilaisetkin. Hankkeessamme on kehitetty sekä asiakkaiden että ammattilaisten digiosaamista, joten tuntui luontevalta jatkaa molempien kohderyhmien parissa tapahtumaviikollakin. Lisäksi tapahtumaviikko on suunnattu sote-alan opiskelijoille ja opettajille, jotka ovat olleet myös isossa roolissa mukana hankkeemme toteuttamisessa.

Teemaviikon järjestäminen yhteistyöllä

Alusta asti oli selvää, että pyydämme tapahtumaviikolle mukaan myös yhteistyökumppaneitamme toteuttamaan ohjelmaa. SoTyDigi-hankkeen keskeisenä työskentelyn periaatteena on ollut osallisuus ja yhdessä tekeminen sekä hyvien käytäntöjen jakaminen muiden kanssa. Saimmekin mukaan runsaan joukon toimijoita sosiaali- ja työllisyysaloilta, joita yhdisti halu kehittää digirohkeutta maakunnassamme. Viikkoa järjestävät SoTyDigi-hankkeen kanssa Välke ry, YTYÄ! – YhteisTYÖLLÄ tuloksiin ‑hanke, Kyvykkyys ‑hanke, Arki digittää ‑hanke, SOTE HYTE Living Lab ‑ Yhteiskehittämistä Pohjois-Karjalaan -hanke ja Kehitysvammaisten palvelusäätiö, Joen Severi ry, Digi- ja väestötietovirasto, Siun sote, Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistys, Digiloikkarit, Digiosallisuus Pohjois-Karjalassa-hanke, Tulevaisuuden työ-hanke, CoFast-hanke, DigiVisio ‑hanke.

Tapahtumaviikon suunnittelu alkoi huhtikuussa 2023, jolloin aloimme kontaktoida sopivia kumppaneita mukaan. Vähitellen mukana olevien toimijoiden joukko kasvoi. Tapahtumaviikkoa suunniteltiin pitkin kesää ja syksyä etäyhteyksien välityksellä kaikkien toimijoiden kesken. Jokainen toimija sai ideoida vapaasti ohjelmaa, minkä toteuttaisi osana tapahtumaviikkoa. Ohjelma muodostui hybridinä toteutettavan päätilaisuuden ympärille, sisältäen niin ammattilaisille suunnattuja webinaareja kuin kansalaisille suunnattua digitukeakin. Lopulta tapahtumaviikon ohjelmasta saatiin varsin kattava ja helposti lähestyttävä kaikille kohderyhmille. 

Opiskelijat mukana tapahtumaviikon toteuttamisessa

Teemaviikon järjestelyissä mukana olivat Karelia-amk:n restonomiopiskelijat Jenni Joronen ja Sari Härkin. He osallistuivat tapahtumaviikon markkinointiin ja tiedottamiseen, ohjelman suunnitteluun sekä muihin käytännön järjestelyihin.

  • Pääsin mukaan Rohkeasti Digiä! -tapahtumaviikon suunnitteluun. SoTyDigi-hanke kuulosti minusta todella mielenkiintoiselta. Digiosaaminen ja sen mukanaan tuomat haasteet ovat tärkeitä ja ajankohtaisia asioita niin työelämässä kuin arjessamme. Hankkeeseen liittyvä tapahtumaviikko on mielestäni tarpeellinen digiosaamisen tukemisessa. Sain monenlaista oppia päästessäni suunnittelemaan viikkoa ja sain hieman lisää digirohkeutta itsellenikin, kertoo restonomiopiskelija Sari.

Lisäksi media-alan opiskelijat olivat mukana toteuttamassa haastatteluvideoita digiosallisuuden teemasta, jotka julkaistiin viikon jälkeen, ja kolmannen vuoden sosionomiopiskelijat toteuttivat Projekti- ja yhteisökehittämisen opintojaksolla asiakkaille tiedonkeruukyselyn matalan kynnyksen digituen palveluista ja niiden käyttämisestä. Kyselyn lisäksi jokainen sai osallistua yhteisötaideteoksen luomiseen, johon kerätään keinoja, miten ja mistä saa neuvontaa ja apua digikysymyksiin.

SoTyDigi-hankkeen tavoitteena oli integroida opiskelijoita eri koulutusaloilta tapahtumaviikon toteuttamiseen ja mahdollistaa yhteistyö opiskelijoiden ja viikkoa toteuttavien toimijoiden kanssa. Tässä onnistuttiin hyvin. Erityiskiitos rohkeille opiskelijoille, jotka lähtivät uudenlaiseen kokeiluun mukaan!

Yhteenvetona voisi sanoa, että kannustamme muitakin hanketoimijoita suunnittelemaan ja järjestämään teemaviikon tietyn aiheen ympärille. Se kokoaa aiheista kiinnostuneita toimijoita yhteen ja tekee tunnetuksi työtä, jota aiheen parissa alueella tehdään. Esimerkiksi teemaviikkomme toi esille digitukea, jota tarjoavat Pohjois-Karjalassa monet eri toimijat. Tapahtumaviikolla saimme myös näkyvyyttä hankkeen tuloksille paikallisessa mediassa. Yksittäiseen päätöstilaisuuteen verrattuna tapahtumaviikolla tavoitimme yleisöä laajemmin, ja pääsimme jakamaan hankkeessa opittua suuremmalle joukolle. Hanketoiminnan vaikuttavuuden kannalta näkyvyys ja laajempien kohderyhmien tavoittaminen on tärkeää.

Lähde:

Digi- ja väestötietovirasto. Digitaitoviikko. Viitattu 31.10.2023. https://dvv.fi/digitaitoviikko

 Kirjoittajat: Jaana Kurki ja Salla Anttila