Y-akatemian opiskelijatiimin huippuleiri Espanjaan

Karelia-ammattikorkeakoulun Y-akatemian opinnot huipentuvat kuuden opintopisteen huippuleiri-projektiin yhteistyöoppilaitokseen. Huippuleiri suuntautuu tiimipedagogisella menetelmällä toimivaan kumppanioppilaitokseen. Aiemmin Y-akatemian opiskelijoiden huippuleirit ovat suuntautuneet mm. Tšekkiin, Alankomaihin, Sveitsiin ja Espanjaan. Huippuleirin tavoitteena on, että jokainen Y-akatemian opiskelijatiimi matkustaa huippuleirillään jonnekin päin maailmaa luomaan uusia kansainvälisiä verkostoja ja mahdollisuuksien mukaan tekemään kansainvälistä liiketoimintaa. Huippuleiriin kuuluu paljon suunnittelua, itse huippuleiri ja leirin jälkeinen reflektointi opituista asioista. Opiskelijatiimi matkustaa maailmalle tekemään tätä yhteistä projektia ja käyttämään Y-akatemian ja perusopintojen aikana saamiaan oppeja.

Y-akatemia pähkinänkuoressa

Y-akatemia on Karelia-ammattikorkeakoulun monialainen oppimisympäristö, jossa keskiössä ovat kansainvälisyys, monialaisuus ja tiimipedagogiikka. Y-akatemiassa opiskellaan opiskelijatiimeissä ja jokaisella aloittavalla opiskelijatiimillä on mahdollisuus saada Y-akatemiasta valmistuvalta opiskelijatiimiltä perintönä osuuskuntayritys tai sitten aloittava tiimi perustaa NYT-yrityksen. Osuuskunta- tai NYT-yrityksellään opiskelijatiimi voi laskuttaa osuuskunnallaan asiakkaitaan tekemistään projekteista. Projektit voivat valikoitua Y-akatemian opetussuunnitelman mukaisista opintoteemoista aina 3 opintopisteestä 20 opintopisteeseen. Y-akatemian opetussuunnitelmaan voi tutustua tästä linkistä.  

Karelia-ammattikorkeakoulussa opiskelijat voivat valita opiskeluvaihtoehdoista vain hyviä vaihtoehtoja. Monialainen Y-akatemia on yksi hyvä vaihtoehto 1,5 vuoden opiskelijan perusopintojen jälkeen. Meiltä Y-akatemiasta valmistuneet opiskelijat ovat työllistyneet mitä erilaisimpiin työtehtäviin mm. talouspäällikön, asiakkuusanalyytikon, asiakkuusassistentin, toimitusjohtajan ja yrittäjän työtehtäviin. Y-akatemiassa opiskelun ei tarvitse tarkoittaa sitä, että opintojen jälkeen opiskelijan tulisi ryhtyä päätoimiseksi yrittäjäksi. Toki meiltä Y-akatemiasta saa paljon valmiuksia toimia yrityselämässä ja yrittäjänä, mutta myös monia valmiuksia toimia palkkatyössä monenlaisissa asiantuntijan työtehtävissä.

Huippuleirit Y-akatemiassa

Huippuleiri on yksi tiimin yhteinen päätavoite Y-akatemiassa ja Jokainen Y-akatemian tiimi suunnittelee, rahoittaa ja toteuttaa itse oman huippuleirinsä. Katzenbachin ja Smithin (1993, 64-69) mukaan tiimin yhteinen ja mielekäs päämäärä antaa tiimin pyrkimyksille suunnan. Tällä kertaa Y-akatemian Luoma Creative osuuskunnan opiskelijoiden huippuleiri suuntautui Espanjaan Barcelonaan ja Bilbaohon. Luoma Creativen opiskelijatiimi aloitti opinnot Martha Balerinan ja Daniel Bågebergin valmennuksessa vuonna 2021 ja opiskelijatiimi sai kerrytettyä liikevaihtoa noin 50 000 euroa Y-akatemian opintojensa aikana. Liikevaihto kuvaa yritystoiminnan laajuutta ja liikevaihto kuvaa yrityksen strategian onnistumista (Kaisanlahti ym. 2017, 104). Liikevaihdosta kertyneellä liikevoitolla opiskelijatiimi kustansi itselleen huippuleirin Espanjaan. Liikevoitto kertoo tilakauden tuloksen ja kannattavuuden (Neilimo, K. ja Uusi-Rauva, E. 2017, 276-277). Luoma Creativen huippuleirille osallistui tiimivalmentaja Daniel Bågeberg.

Ryhmäkuva jossa kahdeksan opiskelijaa
Yhteistä illanviettoa Barcelonassa y-akatemialaisten kanssa.

Y-akatemian valmentaja tai valmentajapari osallistuu opiskelijoiden järjestämälle huippuleirille. Tällä hetkellä Y-akatemiassa valmentavat Karelia-ammattikorkeakoulun Martha Balerina, Riikka Räsänen, Kirsi Varis, Mikko Lahti ja Daniel Bågeberg. Valmentajan osallistuminen opiskelijoiden huippuleirille toteutetaan Erasmus + -apurahaa hyödyntäen ja osallistuminen huippuleirille on yleensä muutaman työpäivän pituinen.  Myös tutustumiset ja vierailut muissa tiimiakatemioissa kuuluvat keskeisesti valmentajan huippuleirimatkan kohokohtiin.

Kansainvälisten suhteiden luomisen kannalta valmentajan osallistuminen huippuleirille on tärkeää ja erityisesti myös siksi, että huippuleirin päätteeksi valmennettava tiimi osallistuu jälkimotorola-dialogiin, jossa pohditaan valmentajan fasilitoimana vastauksia seuraaviin kysymyksiin (mukaillen Johannes Partasen (2018) teosta Tiimivalmentajan parhaat työkalut)

  • Mikä tiimillä ja tiimiläisellä on mennyt hyvin Y-akatemian aikana?
  • Mikä tiimillä ja tiimiläisellä on mennyt huonosti Y-akatemian aikana?
  • Mitä tiimi ja tiimiläinen on oppinut Y-akatemian aikana?
  • Mitä tiimi ja tiimiläinen vie käytäntöön Y-akatemian jälkeen?

Uutta Y-akatemiassa

Uutena pilottina Y-akatemiassa aloitti syksyllä 2023 sote-tiimi, joka koostuu sosiaali- ja terveysalan opiskelijoista. Y-akatemian sote-tiimi käynnistyy joka vuoden syyskuussa ja opiskelijat tulevat neljännen tai viidennen lukukauden aikana riippuen siitä, ovatko he aloittaneet perusopintonsa tammikuussa vai elokuussa. Uusi sote-tiimi mahdollistaa sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille joustavamman ja helpomman tavan yhdistää pakollisia, lakisääteisiä opetussuunnitelman mukaisia opintoja Y-akatemian arkeen. Lisäksi olemme aloittaneet yhteistyön Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -organisaation kanssa ja näin ollen Y-akatemiassa mahdollistuu myös NYT-yrittäjyys. ”Uusi Nuorten yrittäjyys ja talous NYT tarjoaa työelämä-, yrittäjyys- ja taloustaitoja tukevia palveluita ja oppimiskokonaisuuksia kouluille, oppilaitoksille ja kunnille. Palvelupolkumme kattaa oppimiskokonaisuuksia kaikille kouluasteille.” (NYT 2023) Uusi Y-akatemian sote-tiimi päätti aloittaa yrittäjyyden NYT-yrityksenä.


Kirjoittaja:

Daniel Bågeberg, lehtori, tiimivalmentaja, Karelia-ammattikorkeakoulu


Lähteet:

Kaisanlahti, T., Leppiniemi, J. & Leppiniemi, R. 2017. Tilinpäätöksen tulkinta. Helsinki: Alma Talent Oy.

Katzenbach, J. R. & Smith, D. K. 1993. Tiimit ja tuloksekas yritys. Porvoo: WSOY.

Neilimo, K., Uusi-Rauva, E. 2017. Johdon laskentatoimi. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT (8.11.2023). NYT-yrittäjyys. https://nuortennyt.fi/mika-nyt/ 

Partanen, J. 2018 Tiimivalmentajan parhaat työkalut. Partus.

Artikkelikuva: Free Stock photos by Vecteezy