Smart Event Managers -hanke kehitti Kareliaan Tapahtuman tuottajan osaamissalkun

Vappuna 2021 alkanut Smart Event Managers -hanke päättyy vuoden loppuun 2023. Reilun kahden vuoden aikana pääsimme moniin tavoitteisiin. Saimme pilotoida teknologisia kokeiluja eri tapahtumien yhteydessä, esimerkiksi Juuan Kivenveistofestivaalilla testattiin AR-sovellusta. Tapahtuma-alan tekijöille järjestettiin koulutuksia muun muassa hybriditapahtumien toteuttamisesta ja palvelumuotoilusta. Samalla rakentui tapahtuma-alan verkosto, joka toivottavasti jatkaa elämäänsä ja tiivistyy entisestään tulevaisuudessa. Erityisen antoisiksi osoittautuivat yhteiset opintomatkat, joita tehtiin mm. Kuopioon ja Tampereelle. Berliinissä vietetyt päivät taas osoittivat tapahtuma-alan haasteiden, kuten rahoituksen saatavuuden, olevan hyvin samankaltaisia suuremmissakin paikoissa. Toisaalta ihmisillä on edelleen tarve kohdata ja kerääntyä yhteen kokemuksia saadakseen.

Kaikkein laajin kokonaisuus hankkeessa oli Tapahtuman tuottajan osaamissalkun toteuttaminen. Sen avulla halukkailla on mahdollisuus kehittää omaa tapahtuma-alan osaamistaan. Karelian avoimessa amk:ssa. Tarjolla 38 opintopisteen verran tapahtuma-alan tietoutta niin kestävän kehityksen näkökulmasta kuin digitaalisesta markkinoinnista, unohtamatta tapahtumien alue- ja tilasuunnittelua. Osaamissalkun verkkosivu rakentuu osoitteeseen: https://www.karelia.fi/tapahtuman-tuottajan-osaamissalkku/

Osaamissalkku on rakennettu niin, että se on mahdollisimman monenlaisen oppijan saavutettavissa. Kaikki opintojaksot suoritetaan Moodle-oppimisympäristössä ajasta ja paikasta riippumattomasti. Opinnot antavat vasta-alkajalle hyvän pohjan suunnata tapahtuma-alalle ja siellä jo toimivalle se tarjoaa täydennystä osaamiseen.

Karelian sisällä opinnot ovat ns. TOP-opintoja eli talon omatkin opiskelijat voivat niitä suorittaa. He voivat halutessaan sopia omien opettajiensa kanssa mahdollisista suoritusmerkinnöistä esimerkiksi osaksi vapaasti valittavia opintoja. Toivomme hankkeen toteuttajien puolesta, että opintojaksoja hyödynnettäisiin mahdollisimman laajalti myös Karelian sisällä, koska ala kaipaa uusia tekijöitä ja osaamisen kautta alalle on helpompi siirtyä. Yllättävän moni myös toteuttaa tapahtumia osana omaa työtään ja opintojaksojen tiedoista voi saada apua niihinkin.

Erityisen napakat tietopaketit löytyvät Karelian mikro-opinnoista. Opinnot on suunnattu erityisesti työssäkäyville ja yrittäjille. Aiheina ovat tapahtumien sponsorointi ja kumppanuudet, hankinnat ja sopimukset sekä tietosuoja. Tärkeitä teemoja monelle tekijälle.

Yhteistyössä SEM-hankkeessa mukana olleiden opettajien kanssa toteutettiin myös loppujulkaisu Työkaluja tapahtumajärjestäjälle. Siihen koottiin tapahtumien tekijöille suunnattuja ohjeita esimerkiksi siitä, kuinka webinaari kannattaa toteuttaa tai millä tavoin lisätystä todellisuudesta saa hyötyä tapahtuman järjestämiseen. Toivottavasti näistä teksteistä on hyötyä mahdollisimman monille. Julkaisu löytyy verkosta osoitteesta: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-275-416-5

Yhteistyöstä kaikkia mukana olleita kiittäen,

Maria Iltola, projektipäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu

Artikkelikuva: Heavy Metal Knitting World Championship, Joensuu. (Kuva: Maria Iltola)

SEM-hankkeen verkkosivut