Opinnäytetyön kirjoittamisen tehoviikonlopusta tukea opinnäytetyön valmistumiseen

Kareliassa on panostettu opintojen loppuvaiheen tuen vahvistamiseen. Yksi uusi tukimuoto on opinnäytetyön kirjoittamisen tehostetut viikonloput. Opiskelijoiden loppuvaiheen tuki, ja varsinkin opinnäytetyön kirjoittamisen ja sen loppuun saattamisen tuki, on Karelian eri toimijoiden yhteinen tehtävä.  Tässä artikkelissa kuvaamme Karelian ensimmäisen oppariviikonloppun toteutusta syksyllä 2023.

Opinnäytetyö voi olla pelottava asia ja sen aloittaminen saattaa olla ylitsepääsemättömän tuntuinen. Jotkut opiskelijat ovat kertoneet opinnäytetyön jännittäneen jo opintojen alusta asti laajuudellaan ja vaatimustasollaan. Opinnäytetyötä saatetaan pitää muihin opintoihin verrattuna erilaisena ja vaativampana tehtävänä.

Suurimmalla osalla opiskelijoista opinnäytetyön prosessi etenee tavoitteellisesti ja työskentely sujuu vaivatta. Aina opinnäytetyö ei kuitenkaan etene muun ryhmän kanssa samassa aikataulussa, ja työskentely saattaa jopa pysähtyä kokonaan. Ryhmän voima tai ryhmäpaine tuo positiivista vetovoimaa työn valmiiksi saamiselle varsinkin opiskelijoilla, joilla itseohjautuvuus ja kyky itsenäiseen työskentelyyn on heikompaa. Opiskelijat, joiden työ on jäänyt kesken, kokevat ahdistavaksi ensimmäisen yhteydenoton ohjaavaan opettajaan tauon jälkeen. Ahdistus ei johdu opettajasta, vaan esimerkiksi omasta epäonnistumisen kokemuksesta, häpeän tunteista ja pettymyksestä omaan suoritukseen. Tällaiset haasteet tunnistamalla voidaan ennaltaehkäistä opinnäytetyön venymistä. Oikea-aikainen tuki ja opiskelijan tehostettu ohjaus tai mahdollinen tukipaja auttaa opinnäytetyön valmiiksi saamisessa.

Yhteisöllisyyden voimaa korkeakouluopinnoissa ei voi väheksyä tai aliarvioida. Yhteisöllisyys ja vertaisryhmä voivat antaa hankalassakin opinnäytetyöprosessissa tunteen, ettei ole yksin vaan samoja haasteita kokee moni muukin opiskelija. Vertaisuuden ja yhteisön tuen kautta kirjoittaminen useimmiten helpottuu ja mahdottomaksikin koettu urakka etenee määränpäähänsä. Keskinäinen tsemppaaminen ja kannustus ovat myös tärkeitä taitoja kohti tulevaisuuden työelämään.

Toteutus syntyi monen toimijan yhteistyönä

Syksyn 2023 oppariviikonloppu suunniteltiin, käynnistettiin ja toteutettiin nopealla aikataululla usean eri toimijan yhteistyönä. Karelian koulutuspäälliköt organisoivat pajojen järjestelyt ja käytännön toteutusta oli tekemässä eri koulutusalojen opinnäytetyöohjaajia, viestinnän opettajia, kuraattorit ja Joensuun erilaisten oppijoiden hanketyöntekijä. Pajat olivat onnistuneet ja saivat kiitosta osallistujilta, vaikkakin myös kehittämiskohteita havaittiin. Oppariviikonloput toteutettiin hiukan erilaisilla toimintamalleilla Karelian Tikkarinne- ja Wärtsilä-kampuksilla.

Tikkarinteellä opiskelijoita oli mukana 15 ja etäyhteydellä 4. Ohjaajina toimivat eri alojen opettajat ja kuraattori, joista oli paikalla 2–4 henkilöä kerrallaan. Oppariviikonloppu toteutettiin perjantai-illan ja lauantain aikana hybriditoteutuksena. Työskentelylle varattiin muutama luokkatila ja tarjolle kahvia ja välipalaa. Opettajat pystyivät ohjaamaan henkilökohtaisesti opiskelijoita konkreettisissa ongelmatilanteissa sekä kampuksella että etäyhteydellä. Myös kirjaston kokoelmat olivat käytettävissä.

Wärtsilä-kampuksella oppariviikonloppu järjestettiin perjantai-iltana lähitoteutuksena, jossa työstettiin opinnäytetyötä sekä henkilökohtaisia opiskelusuunnitelmia viikonlopulle opparin edistämiseksi. Opiskelijoita mukana oli yhdeksän ja ohjaajina toimi eri alojen opettajia sekä kuraattori. Perjantaina opiskelijat saivat täsmäohjausta opinnäytetyöhönsä sekä vastauksia kielellisiin sekä teknisiin haasteisiin. Kirjoittamiseen ja oppariprosessin aikatauluttamiseen vinkkejä toi Tulevaisuuden työkyky -hankkeen toimija.  Viikonlopun jälkeisenä maanantaina palattiin kokoavaan tapaamiseen, jossa arvioitiin viikonlopun työskentelyn tuloksellisuutta sekä työstettiin opinnäytetyön jatkosuunnitelmaa.

Työskentely kannustavassa ilmapiirissä auttaa eteenpäin

Ilmoittautumiset ja tapahtuman markkinointi tapahtui opinnäytetyökoordinaattoreiden sekä opinnäytetyö- ja opinto-ohjaajien kautta. Tällä varmistettiin myös se, että ohjaajat pystyivät antamaan konkreettisia ohjeita ja tavoitteita viikonlopun työskentelylle. Opinnäytetyön sisällön ohjaus tuli omilta ohjaajilta, viikonlopun ohjauksessa pääpaino oli aloittamisen ja pitkäjänteisen kirjoittamisen tukemisessa. Täsmäohjauksella opiskelijan pitkäänkin jumissa ollut työ käynnistyi ja työskentely pystyi jatkumaan tavoitteellisesti eteenpäin.

Yksi keskeisin onnistumiseen vaikuttanut tekijä oli kannustava ilmapiiri ja tunne, että muutkin opiskelijat ovat samassa tilanteessa. Kampuksella oli helppoa keskittyä pelkästään opinnäytetyön tekemiseen koko sovittu työskentelyaika. Myös etäopiskelijat kertoivat, että pomodoro-tekniikalla rytmitetty opiskelu auttoi keskittymiseen.

Opiskelijoilta hyvää palautetta

Opiskelijoita kerättiin palautetta viikonlopusta, ja se oli erinomaista. Kaikki opiskelijat kertoivat osallistumisen kirjoittamisen tehoviikonloppuun olleen hyödyllistä: parhaita puolia oli työskentelyyn saatu yksilöllinen ohjaus, yhteisöllisyys ja vertaistuki. Useissa vastauksissa kuvattiin, kuinka oppariviikonlopussa pystyi pitkäjänteisesti keskittymään pelkästään opinnäytetyöhön.

Kehittämisideoina palautteissa nousi toive viikonloppujen järjestämisestä useammin. Tarve sekä lähi- että etätoteutukselle on ilmeinen ja lisäksi toivottiin mahdollisuutta järjestää tapahtuma kirjaston tiloissa tai muussa viihtyisässä ympäristössä. Yhteisiä taukoja ja vuorovaikutusta taukojen aikana toivottiin, samoin tietoiskuja eri aiheista. Tietoiskuja voisi olla esimerkiksi teoriaosuuden kirjoittamisesta, lähdemerkinnöistä tai tiedonhausta.

Vastaajat suosittelivat opinnäytetyöpajaa eri vaiheissa oleville opiskelijoille. Suoran palautteen mukaisesti “vinkkejä ja apua tarvitsee jokaisessa työn vaiheessa”.

Oppariviikonloput säännölliseksi toiminnaksi

Yhteisölliset kirjoittamisviikonloput ovat jo nyt osoittaneet tarpeellisuutensa. Opinnäytetyön tehokirjoittamisen viikonloppujen järjestämistä on jatkettu Kareliassa vuoden 2024 aikana. Tapahtumista kerätään kokemuksia, joiden perusteella voidaan kehittää toteutustapaa. Tästä on hyvä jatkaa uuden toimintatavan vakiinnuttamista säännöllisesti toteutettavaksi tapahtumaksi sekä syys- että kevätlukukaudella.

Opintojen loppuvaiheen tukemisessa tarvitaan useiden eri toimijoiden yhteistyötä, josta oppariviikonloppu on hyvä esimerkki. Hyödylliseksi on koettu mm. eri alojen opettajien ja ohjaajien tarjoama tuki sekä kirjaston tiedonhankinnan ohjaus. Tulevaisuuden työkyky -hankkeen kautta työpajoihin on saatu mukaan Joensuun Erilaisten oppijoiden osaamista ja myös kuraattorit toimivat oppariviikonlopuissa hankkeen toimijoina. Kareliassa jatketaan yhdessä opintojen loppuvaiheen tuen ohjauksen kehittämistä sekä opintojen saavutettavuuden parantamista.

Tulevaisuuden työkyky – Korkeakouluopiskelijoiden opiskelukyvyn ja opintojen edistäminen digitaalisuutta hyödyntäen -hanke on EU:n osarahoittama ja sen toiminta-aika on 1.8.2023-31.7.2026. Hankkeen toteuttavat Karelia-ammattikorkeakoulu, Joensuun seudun erilaiset oppijat ry ja Savonia-ammattikorkeakoulu.

Tulevaisuuden työkyky hankkeen toteuttajien ja rahoittajien logot

Kirjoittajat:

Leena Hiltunen, opintokuraattori, Karelia-ammattikorkeakoulu

Päivi Laakkonen, opintokuraattori, projektiasiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu

Johanna Luostarinen, opinto-ohjaaja, projektiasiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu

Artikkelikuva: Freepik