Joensuu tunnetaan opiskelijakaupunkina, mutta voitaisiinko Joensuu ja siihen kuuluvat maaseutualueet tuntea Suomessa ja maailmalla elinikäisen oppimisen alueena?
Vierailimme Karelia-ammattikorkeakoulusta Irlannissa Corkissa osana eurooppalaista 55+ -oppijoiden elinikäiseen oppimiseen liittyvää Erasmus+ -hanketta (AliVe -Ikäystävällinen jatkuva oppiminen – käsikirja mikro-opintojen yhteissuunnitteluun).
Pääsimme matkan aikana vierailemaan vuosittain Corkissa järjestettävillä elinikäisen oppimisen festivaaleilla, joihin kuulemamme mukaan osallistuvat lähes kaikki kaupunkilaiset. Elinikäisen oppimisen festivaaleja on järjestetty Corkissa jo vuosia, ja toiminta on aloitettu aktiivisen kaupungin päättäjien ansiosta, kuulemma ilman taloudellisia resursseja. Sittemmin Cork on hakenut ja päässyt UNESCO:n maailmanlaajuiseen oppivien kaupunkien jäsenistöön. Verkostoon kuuluu yhteensä 356 kaupunkia 79 eri maasta. Suomessa Espoo, Vantaa ja Tampere ovat UNESCO:n elinikäisen oppimisen kaupunkeja.
Elinikäinen oppiminen Corkissa näyttäytyi festivaalien aikana ennen kaikkea kaupunkilaisten ja poliittisten päättäjien sekä koulutusorganisaatioiden yhteistyönä ja aktiivisuutena, tavallisia ihmisiä huomioivina mahdollisuuksina osallistua esimerkiksi erilaisiin tapahtumiin, työpajoihin, kursseille ja ylipäätään mahdollisuuksina päästä keskustelemaan ja jakamaan asioita toisten ihmisten kanssa. Myös vapaaehtoistoimijoiden ja yliopiston rooli elinikäisen oppimisen edistäjänä tuli esille vahvasti.
Mikä teki festivaaleista ja koko kaupungin sitoutumisesta elinikäiseen oppimiseen vaikuttavaa? Oppimista ei tarkasteltu ensisijaisesti muodollisena, ammattipätevyyksiä tuovina kursseina, vaan asukkaiden arkista hyvinvointia ja osallisuutta vahvistavina mahdollisuuksina ja rakenteina, koko kaupungin asiana.
Pohjois-Karjalassa on paljon järjestöjen, yhdistysten ja kolmannen sektorin sekä kansalaisopistojen ja paikallisten asukkaiden järjestämää toimintaa, mikä eittämättä ilmentää elinikäistä oppimista. Tämänkaltaiset paikalliset toiminnot ansaitsisivat tulla näkyviksi ja tunnustetuiksi tärkeiksi asukkaiden hyvinvointia edistäviksi elinikäisen oppimisen teoiksi.
AliVe-hankkeen myötä kokemus siitä, että elinikäinen oppiminen jää Pohjois-Karjalassa pistemäiseksi, on vahvistunut. Vaikka alueella on paljon elinikäiseen oppimiseen liittyvää toimintaa, niin se jää yksittäisten ihmisten varaan ja monilta ihmisiltä piiloon. Elinikäistä oppimista tukevat verkostot eivät kommunikoi keskenään. Ylipäätään elinikäisestä oppimisesta puhutaan liian vähän. Lisäksi puhe kääntyy helposti koulutuspoliittiseen käsitteeseen jatkuva oppiminen, jonka merkitys valitettavan usein liitetään maksullisiin, ammatillisiin ja työelämään liittyviin opintoihin, ja elinikäisen oppimisen syvällinen merkitys unohtuu.
Lopuksi vielä tärkeä huomio Corkista: elinikäinen oppiminen on kestävää kehitystä. Paikallisilla elinikäisen oppimisen resursseilla voidaan edistää niin sosiaalista, kulttuurista kuin taloudellista kestävyyttä. Elinikäinen oppiminen ja sukupolvilta ja yhteisöiltä toisille siirtyvät tarinat luovat kulttuuriperintöä ja sellaista henkistä voimavaraa, jonka ei soisi katoavan.
Kirjoittajat:
Terhi Myller, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu
Heli Makkonen, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu
Kirjoitus on julkaistu Karjalan Heilissä 28.4.2024.
Artikkelikuva: kuviasuomesta.fi / Ksenia Senkova