Omaishoitajat ovat kasvava luonnonvara Suomessa. Vain osa omaishoitajista on ns. ”virallisia” omaishoitajia. Yhä enemmän on etäomaishoitajia ja muita, joilla ei ole virallisen omaishoitajan asemaa, mutta he huolehtivat puolisostaan, iäkkäästä vanhemmastaan tai vammaisesta lapsestaan.
Onkin paikallaan, että omaishoitajuudesta kirjoitetaan ja sitä kuvataan eri näkökulmista. Tuoreet kirjat, Minna Lindgrenin Soteorpo ja Sirpa Puhakan ja Sari T. Tiiron Rakkauden riekaleita, täydentävät toisiaan. Ne laajentavat ja syventävät kuvaa omaishoitajien arjesta. Arki valottuu kirjoissa prisman lailla. Kirjoissa näkyvät omaishoitajuuden raadolliset ja synkät puolet, mutta esille tulevat myös välittäminen ja huumori.
Minna Lindgren on vapaa toimittaja ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut muun muassa oopperalibrettoja. Hänen kynästään on lähtöisin myös vanhainkotimaailmaan sijoittuva Ehtoolehto-kirjasarja.
Uusinta Soteorpo-kirjaa lähtee aluksi lukemaan Ehtoolehdon tapaan huumorikirjana, mutta se ei ole sitä. Tai kyllä huumorikin on kirjassa läsnä, mutta se on synkkää ja mustaa.
Sotea ja omaishoitajuutta kuvataan kirjassa tavalla, joka naurattaa, kunnes lukijana havahtuu huomaamaan sanaston olevan täyttä totta. Viranomaiset puhuvat järjestelmän rajapinnoista, sarana- ja nivelvaiheista, omatoimijuuden haasteista, arjessa selviytymisen vastuunoton tukemisesta ja Helppi-Helvistä. Omaishoitajan ja palvelujärjestelmän todellisuudet hipaisevat toisiaan vain satunnaisesti.
Pirjo ja Markku ovat kirjan päähenkilöt, hyvin toimeentuleva pariskunta. Mies jää eläkkeelle ja lähes saman tien hänen käytöksensä muuttuu. Ihanasta miehestä tulee räyhääjä, pettäjä ja peluri, joka raivostuttavasti sotkee asioita eikä muistikaan pelaa.
Mies saa lääkäriltä lopulta Alzheimer-diagnoosin. Ystävät ja työkaverit siirtyvät toiselle puolelle katua ja häviävät näkyvistä. Hyvinvointialueen työntekijöitä on lähes mahdoton tavoittaa, ja he ovat vähintään yhtä uupuneita kuin Pirjo. Hyvinvointialue keskittyy sopeutustoimiin eli karsimiseen, priorisointiin ja leikkauksiin. Pirjo ohjataan etäyhteydellä toimivaan omaishoitajien vertaistukiryhmään, jossa kaikilla on tasan yhtä vaikeaa. Omaishoitajien toisilleen kuvaamat tilanteet ovat niin absurdeja, ettei voi kuin nauraa. Toinen vaihtoehto olisi itkeä.
Soteorpo kuvaa uskottavasti omaishoitajien hurjia ja traagisia tilanteita. Minna Lindgrenin aikaisempien romaanien tapaan Soteorpossa on lämpöä ja välittämistä sekä rankkuutta keventävää huumoria. Pirjon sanoin omaishoitaja on ”yhteiskunnan tukipilari, vastentahtoinen amatöörihoitaja, sotetoimen kärkihankkeen ainoa resurssi”.
Tulevaisuus jää mietityttämään. Mitä ajatella valtaa pitävien toiveista tai vaatimuksista, että ihmisten on otettava enemmän vastuuta itsestään ja toisista? Riittävätkö Pirjon ja muiden omaishoitajien voimat siihen?
Minna Lindgren 2024. Soteorpo. Helsinki: Teos.
Rakkauden riekaleita -kirjan alaotsikko iskee suoraan omaishoitajuuden ytimeen:” Omaishoitajat hoivakriisiä pelastamassa”. Tehoa lisää vielä sisältövaroitus: ”Kaikki mitä et ole koskaan halunnut tietää omaishoidosta”.
Kirja on vahva tietopaketti. Se on sekä faktaan, lainsäädäntöön ja tilastoihin että omakohtaisiin kokemuksiin perustuva tietokirja. Sirpa Puhakka on tietokirjailija, joka kuvaa kirjassa suomalaisen omaishoidon historiaa, miten omaishoidosta on tullut elintärkeä osa palvelujärjestelmää ja miten vastuuta hoivasta on siirretty ihmisille itselleen ja omaisille. Sari T. Tiira on puolestaan työskennellyt opettajana ja toimittajana ja kirjoittaa omaishoitajan arjesta omien kokemustensa kautta.
Kirjaan on koottu myös omakohtaisia, puhuttelevia tunnustuksia omaishoitajan arjesta ja valotetaan myös muutoksen mahdollisuuksia. Muutoksen maisema näyttäytyy toistaiseksi vielä kovin sumeana.
Omaishoitajuus kytketään usein vanhuuteen, mutta kyse voi olla myös esimerkiksi työikäisestä puolisosta tai vammaisesta lapsesta. Ikääntyneiden kohdalla voi olla joskus vaikea erottaa, kumpi on hoitaja ja kumpi hoidettava.
Omaishoito liittyy tiiviisti oma koti kullan kallis -eetokseen. Olemme oppineet mantran lailla toistelemaan, että ihminen haluaa asua kotona elämänsä loppuun asti, oli tilanne mikä tahansa.
Omaishoito on moninaisten ristipaineiden aallokossa. Se on rakkautta ja velvollisuutta, sosiaalista painetta ja sinnittelyä, toivoa ja tuskaa, avun hakemista ja pettymistä. Kirjan omaishoitajien kuvauksissa elämä välittyy lukijalle paljaana kaikkien aistien kautta.
Sopimusomaishoitajat ovat vuodesta 2023 lähtien voineet hoitaa läheisiään yhteisöllisessä asumisessa. Muutoksen maisemaa tämäkin. Jatkossa omaishoitajia voi olla hoivayksiköissä ammattilaisten rinnalla entistä enemmän.
Rakkauden riekaleita on tärkeä puheenvuoro omaishoitajuudesta Suomessa. Sitä voi suositella päättäjille ja viranomaisille sekä nykyisille ja tuleville omaishoitajille.
Sirpa Puhakka & Sari T. Tiiro 2024. Rakkauden riekaleita. Omaishoitajat hoivakriisiä pelastamassa. Keuruu: Rosebud Books Oy.
Kirjoittaja:
Arja Jämsén, tietokirjailija
Artikkelin kansikuva: Freepik