Alumnitoiminta on vastavuoroista: aktiivinen alumnitoiminta perustuu alumnien haluun olla osana alma materinsa toimintaa vielä valmistumisensa jälkeenkin, ja korkeakoululta se vaatii ajantasaista käsitystä alumnien tarpeista, joihin voidaan vastata koulutus- tai yhteistyötarjonnan kautta. Alumnitoiminnan kautta korkeakoulusta valmistuneet voivat olla mukana koulutuksen kehittämisessä, tukea opiskelijoita opiskelu- ja työllistymispolulla, vahvistaa työelämän verkostojaan ja kehittää omaa ammatillista osaamistaan jatkuvan oppimisen palveluiden avulla. Muun muassa Karelian kumppanuustoiminta, jatkuvan oppimisen palvelut ja työelämäyhteistyö hyötyvät aktiivisesta alumnitoiminnasta. Tällä hetkellä alumnitoiminta on kuitenkin Kareliassa vielä suurelta osin hyödyntämätön voimavara. Talent Hub Eastern Finland -hankkeen kautta alumnitoiminnan kehittämiseen on saatu uutta pontta, ja erityisesti Kareliasta valmistuneet kansainväliset osaajat ovat kehitystoiminnan keskiössä.
Alumnitoiminta kannattaa tähdätä ulkomaille asti
Karelia-amk:sta valmistuu vuosittain yli 600 opiskelijaa, joista kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden osuus on ollut neljänkymmenen kieppeissä, mutta tulee kasvamaan tulevaisuudessa ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrän noustessa. Karelian strategian mukaisesti tavoitteena on, että vuonna 2026 ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden osuus Karelian opiskelijoista on 10 % (Karelia 2030 strategia). Yhteys valmistuneisiin opiskelijoihin kuitenkin katkeaa helposti valmistumisen jälkeen, ja samalla häviää melkoinen massa monipuolista osaajavoimaa, joka voisi hyödyttää sekä oppilaitosta että maakuntaa.
Suuri osa Karelian englanninkielisistä tutkinnoista valmistuneista ulkomaalaisista opiskelijoista muuttaa opintojensa jälkeen pois Joensuusta. Nämä kansainväliset alumnit voivat sijoittua hyvinkin mielenkiintoisiin tehtäviin eri puolille maailmaa, ja olisivat arvokkaita yhteistyökumppaneita – jos heidät tavoitettaisiin. Ulkomailla työuriaan rakentavia kansainvälisiä alumneja voitaisiin hyödyntää Karelian kansainvälisten suhteiden ja koulutuksen kehittämisessä ja esimerkiksi opiskelijarekrytoinnissa, kuten Lapin AMK:ssa on onnistuneesti tehty (Lapin amk). Aktiivinen alumnitoiminta on myös osa positiivista oppilaitosimagoa.
Alumnitoiminnasta tukea opiskelun ja työllistymisen rajamaille
Ensimmäistä kertaa järjestetyn Karelian alumniviikon aikana 4.-8.11.2024 kysyttiin noin 200 opiskelijalta ja henkilökunnan jäseneltä ideoita ja palautetta alumnitoiminnan kehittämisen tueksi. Opiskelijat näkivät alumnitoiminnan muodoista hyödyllisimmäksi työelämän verkostoitumisen, alumnien mahdollistamat yritysvierailut ja alumnien uratarinat. Opiskelijat ilmaisivat myös halunsa jakaa valmistumisensa jälkeen kokemuksiaan toisten alumnien sekä opiskelijoiden kanssa.
Alumnit voivat tuoda opiskelijoille arvokasta tietoa nykypäivän työelämästä ja sen vaatimuksista, mahdollisesti vieläpä vertaisen äänellä kerrottuna. Vertaiskokijan kokemukset voisivat hyödyttää ennen kaikkea kansainvälisiä opiskelijoita, jotka suomalaiseen yhteiskuntaan ja opiskelukulttuuriin sopeutumisen lisäksi kokevat haasteita harjoittelupaikkojen, opinnäytetyön aiheiden ja työpaikkojen löytämisen suhteen.
Myös alumnit kaipaavat verkostojen vahvistamista, vertaiskokemuksia sekä tiedon ja osaamisen jakamista. Verkostot voivat tukea työllistymistä, joka ei valmistumisen jälkeenkään ole itsestäänselvyys ilman hyviä työelämäyhteyksiä. Talent Hub Eastern Finlandin pilotoima ryhmämentorointiohjelma tukee kansainvälisten opiskelijoiden ja heidän puolisoidensa lisäksi myös alumneja, mutta lisäksi kansainväliset osaajamme kaipaavat konkreettisia kohtaamisia niin toisten alumnien kuin työelämän edustajien kanssa.
Alumnitoiminnan kehittäminen Kareliassa on vauhdissa
Alumniviikon aikana käydyt keskustelut Karelian henkilökunnan kanssa tuottivat hyviä havaintoja ja kehitysehdotuksia. Alumnitoiminta nähdään koulutuksessa arvokkaana tapana tuoda esimerkiksi esille monipuolisia työllistymismahdollisuuksia, ja alumneja voidaan tuoda mukaan koulutuksiin eri vaiheissa opintoja orientaatiovaiheesta lähtien. Koska alumnitoiminta sitoutuu vahvasti eri koulutusaloihin, keskusteluissa todettiin, että alumnitoiminnan kehittäminen kannattaisi viedä mahdollisuuksien mukaan koulutusohjelmien kokouksiin, jossa yhdessä voidaan pohtia toimintatapoja ja käytänteitä alumnitoiminnan aktivointiin.
Alumnitoiminnan kehittäminen Kareliassa kulkee myös Talent Hub Eastern Finlandin alumnitoiminta-työpaketin mukana. Työpakettiin kuuluu muun muassa alumnilähettilästoiminnan mallintaminen ja pilotoiminen Karelian opiskelijalähettiläsmallin pohjalta. Opiskelijalähettilästoiminnan mukaisesti alumnilähettilästoiminta antaa äänen Karelian alumneille, ja sitouttaa alumnit osaksi aktiivista toiminnan kehittämistä. Ensimmäiset alumnitoiminnan lähettiläät ovat mukana toiminnan pilotissa talvella 2024–2025, jossa lähettiläskonseptia muotoillaan erilaisten kokeilujen avulla.
Toisena kehitystoimena koko hankekonsortiossa, johon kuuluvat kaikki itäsuomalaiset oppilaitokset, pilotoidaan yhteistä alakohtaista viestintää valmistuneille opiskelijoille ja työnantajille. Tavoite on korkealla, mutta sen taustalla on visio siitä, että yhteisen viestinnän avulla voidaan edistää jatkuvaa oppimista Itä-Suomessa ja luoda saumattomia oppimispolkuja oppilaitosten välillä, jonka kautta tuetaan urakehitystä. Korkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten tarjoamat mahdollisuudet ammatillisen osaamisen kehittämiseen ovat monipuolisia ja toisiaan täydentäviä. Yhteisen koulutusviestinnän pilotti toteutetaan vuoden 2025 aikana.
Lisäksi hankkeen myötä pilotoidaan alumnitoimijoiden Itä-Suomen verkostoa, jossa hyviä käytänteitä voidaan jakaa ja kehittämistyötä edistää laajemmassa ryhmässä, varsinkin kv-alumnitoiminnan edistämiseksi. Suunnitelmien mukaisesti verkoston ensimmäinen tapaaminen on keväällä 2025.
Karelian alumnitoiminnan kehittäminen on siis hyvässä vauhdissa, ja sitä tehdään inklusiivisesti myös kansainväliset osaajat mielessä pitäen. Tärkein kysymys alumnitoiminnan kehittämisen seuraavassa vaiheessa on varmasti se, kuinka Karelian alumnirekisteristä päästään sen käytännön hyödyntämiseen.
Kirjoittaja:
Outi Santaniemi, projektiasiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu
Talent Hub Eastern Finland -hanketta rahoitetaan Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ESR+). Hanketta toteuttavat Itä-Suomen yliopisto (päätoteuttaja), Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Karelia Ammattikorkeakoulu Oy, Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä, Savon Koulutuskuntayhtymä ja Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä. Hanke toteutetaan vuosina 2023–2027
Talent Hub Eastern Finland-hankkeessa edistetään seuraavia YK:n kestävän kehityksen tavoitteita (Agenda 2030): Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua.