Tietämättömästä konsultoijaksi – Tekoäly ei olekaan niin pelottavaa

Aloitin Kareliassa viime vuoden (2024) elokuussa harjoittelussa tietohallinnon sekä viestintätiimin alaisuudessa. Omat ajatukseni Kareliassa työskentelystä tuolloin olivat IT-tuki sekä viestinnän parissa media-alan tehtävien toteuttaminen. En tuolloin osannut aavistaa, että tulisin työskentelemään pääosin tekoälyn käyttöön liittyvissä tehtävissä.

Taustani tekoälyn käytön kanssa tuohon mennessä oli ollut muutama vuosi takaperin Dall-E minillä leikkimistä. Puhelimella hakukentän näköiseen palkkiin pystyi kirjoittamaan kuvailun ja takaisin putkahti hulvattomia ja epämuodostuneita kuvatuksia. En oikeastaan tuolloin edes ymmärtänyt sen olevan tekoälyä, saati sitten sitä, että mitä tekoäly oikeasti on.

Pikkuhiljaa syksyä myöten pääsin perehtymään tekoälyyn, siihen mitä se tarkoittaa, sekä miten sitä voitaisiin hyödyntää Kareliassa. Myönnän olleeni silloin hyvin varovainen tekoälyyn liittyen ja suoraan sanoen jopa vastahakoinen sen käytön suhteen. Ei mennyt kuitenkaan kuin kuukausi, kun kirjoitin pohtivan blogitekstin Karelian henkilöstön intraan Copilotin käyttämisestä työskentelyn apuna.

Kun kerran mahdollisuus annetaan

Blogitekstin lopputuloksena totesin, että tekoälyn käyttäminen työssä ei ole niin sensaatiomaista kuin mitä media oli antanut ymmärtää.  En tietenkään vähättele tämän teknologisen mullistuksen tuomia positiivisia aspekteja. Mutta aiemmin taianomainen kuvitus ”työnteon mullistajista” alkoi raukeamaan.

Varovaisuudestani ja skeptisyydestäni huolimatta jatkoin tekoälyyn liittyvien työtehtävien parissa. Sain mahdollisuuden rauhassa perehtyä tekoälyyn tutkivan journalismin kautta lukien erinäisiä julkaisuja ja uutisia, sekä tutustumalla Kareliaa kiinnostaviin tekoälyn muotoihin. Tällä tavalla pääsin lähemmäksi tekoälyä kuin olisin omana aikanani ajatellut meneväni.

Vääristyneen mediakuvan raukeamisen ja työtehtävien antaman mahdollisuuden jälkeen oli aika ruveta tutustumaan paremmin siihen, mitä tekoäly organisaatiotyöskentelyssä oikeastaan tarkoittaa. Osallistuin koulutukseen Copilotin käytöstä sekä pyrin implementoimaan sitä työskentelyyni aina, kun oli mahdollista. Pikkuhiljaa tutummaksi ja tutummaksi tultuaan, tekoäly ei näyttänytkään enää niin pelottavalta.

Kumman meistä olisi oltava se ”älykäs”?

Puolivälissä syksyä sain mahdollisuuden siirtyä käyttämään Copilotin Pro-versiota. Siihen sisältyivät rajattomat viestit Copilot Chatissä sekä integroidut versiot M365-sovelluksissa, kuten Word ja Excel. Minulle annettiin tehtäväksi selvittää, mitä nämä integraatiot oikeastaan tarkoittavat ja miten niistä saa parhaimman hyödyn irti.

Lähestyin tätä perehtymistä mielenkiinnolla, joka minussa oli herännyt. Ajatus avustajasta, joka tuntee sovelluksen paremmin kuin minä ja osaisi ohjata minut oikeaan suuntaan pulman sattuessa eteeni, tuntui kiinnostavalta. Erityishuomio tietenkin sille, että en ole erikoistunut minkään M365-sovelluksen käyttöön, mutta koen kuitenkin pystyväni käyttämään niitä hyvin sujuvasti.

Mitä enemmän käytin Copilotia, sitä enemmän koin turhautumista sitä kohtaan. Hyvin usein törmäsin vastauksiin ”Olen pahoillani en voi toteuttaa tätä juuri nyt” tai ”Tottakai! tässä on (täysin väärä ehdotus tai liittymätön vastaus).” Välillä jouduin pohtimaan, että onko prompteissani vikaa, vai oliko tuo tekoäly oikeasti vaan niin ”tyhmä”, ettei se ymmärrä paljon mainostettua ”luonnollista kieltä”?

Vika voi olla molemmissa

Myöhemmin roolini viestintätiimistä siirtyi digipedaan. Tehtävät vaihtuivat, kokemukseni karttui ja opin ymmärtämään niin omiani, kuin Copilotinkin rajoituksia. Minun oli opittava käyttämään jokaisen sovelluksen omaa termistöä paremmin sekä muodostamaan promptini paremmin. Copilot ei ole kaiken pystyvä vaan sillä on vielä toistaiseksi monia puutteita. Rajoitteiden selvittelystä tuli arkea, eikä niiden ilmentyminen tuota enää niin paljoa päänvaivaa. (Sivuhuomio: Copilotin toiminnallisuuksia on laajennettu samaan aikaan, kun olen ollut harjoittelussa ja näin ollen se toimii nykyään huomattavasti paremmin, kuin syksyllä 2024)

Viimeisimpänä julkaisunani tein vinkkilistan Copilotin käyttöön M365-sovelluksissa. Se muodostui koko syksyn aikana kokemieni ongelmien lopputuloksena. Pyrin ottamaan sitä kirjoittaessani niin käyttäjän, kuin Copilotin rajoitteet ja ohjaan esimerkiksi käyttämään apuna muutakin, kuin vain integroitua tekoälyä.

Huomasin, että promptien muotoilu on tärkein osa tekoälytyökalujen käyttöä. Luonnollisen kielen ymmärtämisestä huolimatta ne tuntuvat toimivan parhaiten, kun niille keskustelee hieman lauseitaan tiivistäen. Tämän ansiosta olen oppinut muodostamaan omia lauseitani paremmin, joten en koe sen kokemuksen menneen lainkaan hukkaan.

Tämä olikin älykästä tekemistä

Harjoitteluni Kareliassa on nyt loppumassa ja voin todeta, että saadut kokemukset, ei pelkästään tekoälystä vaan myös Karelia-ammattikorkeakoulussa työskentelystä, ovat antaneet minulle uudenlaisia näkökulmia. Saamani palautteen perusteella olen osaavampi ja nopeampi oppimaan, kuin luulin. Minulle on myös kerrottu, että kykenen tuomaan monimutkaisilta vaikuttavat asiat helpommin ymmärrettäviksi; ja tekoälyn suhteen koen sen olevan erittäin tärkeää.

Ilman tätä harjoittelua en olisi lähtenyt tutustumaan tekoälyihin. Sain itsekin eräänlaisia prompteja työtehtävien muodossa, joita toteuttaessani pääsin purkamaan tekoälyihin liittyvää mystiikkaa. Tänä aikana minusta tuli tavallaan ”amatööri konsultti”, koska opin ymmärtämään etenkin Copilotin toiminnasta tarpeeksi, jotta esihenkilöni kysyivät minulta apua ja näkökulmia siihen liittyen.

Täysin rehellisyyden nimissä, en ollut alkuun niin innoissani tekoälyn kanssa työskentelystä. Omat ennakkoluuloni ja tietämättömyyteni olivat saaneet minut pidättäytymään sen käytöstä. Tämä on kuitenkin osoittautunut hyväksi kokemukseksi edellä mainitsemieni asioiden vuoksi.

Lopuksi haluan kiittää erityisesti lähiesihenkilöitäni, mutta myös koko Karelian väkeä positiivisesta harjoittelukokemuksesta. Olen saanut hyvin palautetta työstäni ja kokenut tulleeni ymmärretyksi sekä hyväksytyksi. Tavoitteenani on palata Kareliaan ensi syksynä opiskelijan roolissa, mutta polkuni todennäköisesti senkin kautta johtaa takaisin tekoälyn kanssa työskentelyyn, ehkä jopa Kareliassa.

Kiitos.


Kirjoittaja:

Nuuti Arffman, harjoittelija, tietohallinto & digipeda-tiimi, Karelia-ammattikorkeakoulu

Artikkelikuva: Adobe Stock