SmartICT – älykkään automaation ohjelmointiosaaja

Koodarikoulutus eri alojen ammattilaisille

Koulutuksen laajuus 30 opintopistettä
Ajoitus 1.9.2021 – 31.5.2022 (1 vuosi)
Aloituspaikat 20
Toteutus verkko-opinnot
Koulutus on maksuton.

Ohjelmistoala on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Kasvun takana on useita ajureita, kuten perinteisen tuotannon palveluvaltaistuminen ja digitalisaatio. Tämä kehitys tapahtuu useilla sektoreilla sekä yrityksissä että julkisessa taloudessa. Lisäksi talvella 2019 alkanut Covid-19-epidemia on kiihdyttänyt tätä kehitystä entisestään.

Viime vuonna voimaan tullut tiedonhallintalaki määrää julkista tehtävää suorittavia organisaatioita rakentamaan vuoden 2023 loppuun mennessä rajapinnat, joilla tiedot saadaan liikkumaan eri viranomaisten välillä ja joiden avulla mahdollistetaan viranomaisrajat ylittävä palveluautomaatio. Ohjelmistoteknisten ratkaisujen hankkimisessa, rakentamisessa ja ylläpitämisessä tarvitaan web-ohjelmointiin, ohjelmointirajapintoihin ja tietovarastointiin liittyvää ohjelmistoteknistä osaamista.

Suomessa ohjelmistoalan konsultointi-, palvelu- ja tuoteyrityksissä työskentelee yli 53 000 työntekijää. Ohjelmistoalan kasvu on ollut viime vuosina nopeampaa kuin muilla palvelualoilla. Alan yritysten yhteinen huolenaihe on osaavan henkilöstön rekrytointi. PK-yritysbarometrin mukaan ohjelmistojen suunnittelu- ja valmistus -toimialan yritysten kehittämisen pahin ulkopuolinen este on työvoiman saatavuus. (TEM 2020)

Koodarikoulutus toteutetaan Karelia-ammattikorkeakoulun, Savonia-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyöprojektina, ja opiskelija voi suorittaa yhteistyön piirissä olevia opintojaksoja muista yhteistyökorkeakouluista. Koulutus järjestetään opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä erityisavustuksella.

Koulutus on tarkoitettu sinulle, joka haluat

  • täydentää ja syventää ohjelmistoteknistä ammatillista osaamistasi web-ohjelmointiin, mobiiliohjelmointiin, ohjelmointirajapintoihin ja tietovarastointiin liittyvillä taidoilla, sekä
  • oppia hahmottamaan johtamisen muutostarpeita digitaalisessa ja vuorovaikutteisessa liiketoimintadataa ja ohjelmointirajapintoja hyödyntävässä liiketoimintaympäristössä.

Koulutus soveltuu ICT-alan ammattilaisille, kuten esimerkiksi insinööreille, tradenomeille, eri alojen toimihenkilöille ja opettajille. Koulutuksen laajuus on opiskelijan henkilökohtaisista valinnoista riippuen vähintään 30 opintopistettä ja enintään 60 opintopistettä. Monet tieto- ja viestintätekniikan alan yritykset pyrkivät kehittämään henkilöstön monimuotoisuutta – alalle tarvitaan taustoiltaan erilaisia osaajia.

Karelia-koodarikoulutuksen opinnot sisältyvät järjestävien korkeakoulujen tutkintoon johtaviin koulutuksiin, joten opiskelija voi hyödyntää saavuttamansa opintopisteet myöhemmin tutkinto-opiskelijana. Koulutus aloitetaan syyskuussa 2021 ja se päättyy toukokuussa 2022.

Koulutuksen sisältö

  • Web-ohjelmointi
  • Mobiiliohjelmointi
  • Projektinhallinta ja Devops (Microsoft Azure)
  • Ohjelmointirajapintojen suunnittelu ja ohjelmointi (APIt)
  • Tietovarastointi
  • Kehitysprojekti
  • Korkeakoulun muu tarjonta soveltuvin osin

Koulutuksessa hyödynnettäviä ohjelmointikieliä, välineitä, kehikoita ja alustoja

  • HTML5, CSS, JavaScript (ECMAScript), React
  • Node.JS
  • JSON, REST, GraphQL, OpenAPI
  • Scrum, LEAN
  • Microsoft Azure, DevOps
  • SQL, NoSQL

Opetusuunnitelma

DD10001 Advanced Web Programming 5 ects
DD10002 Hybrid Mobile Application Development 5 ects
DD10003 Modern Software Engineering 5 ects
DD10004 API Design and Development 5 ects
DD10005 Advanced Databases and SQL 5 ects
DD10006 ICT Project 5-10 ects

Opetussuunnitelmassa mainittujen opintojaksojen oppimateriaali on englanninkielinen. Harjoitustunnit ovat suomenkielisiä. Opintojaksojen sisältöihin voi tulla vielä pieniä muutoksia.

Kouluttajat

Jyri Kemppainen, yliopettaja, FT
Radu Meriescu-Istodor, PhD
Jari Uimonen, lehtori, FM
Petri Laitinen, lehtori, FM

Hakeminen

Hakuaika 1.6. – 15.8.2021

Hakulomakkeen liitteenä tulee toimittaa ansioluettelo/CV ja vapaamuotoinen kirjallinen kuvaus, jonka ohjeistus löytyy valintaperusteista.

Opiskelijavalinnassa arvioidaan opiskelijan kykyä suoritutua opinnoista aiempien opintojen ja työelämässä hankitusn osaamisen perusteella. Työkokemus, osaaminen ja opiskelumotivaatio arvioidaan hakemukseen liitetyn motivaatiokirjeen perusteella.

Valintaperusteet

Hakijat pisteytetään hakemuksen perusteella seuraavasti:

1) Hakijan oma arvio ja perustelut SmartICT – älykkään automaaton ohjelmointiosaaja -koulutuksessa hankitun osaamisen soveltamisesta ja hyödyntämisestä nykyisessä tai tulevassa työtehtävässä tai urakehityksessä. (max 5 pistettä)

2) Hakijan oma arvio ja perustelut opiskelun, työelämän ja muun elämän yhteensovittamisesta ja kyvystä itsenäiseen opiskeluun. (max 5 pistettä)

3) Soveltuva tutkinto ja/tai ICT-alan työtehtäviin liittyvä työkokemus. (max 5 pistettä)

Opiskelijoiden kertomaa

SmartICT-koulutuksessao olen oppinut koodaamisen lisäksi ongelmanratkaisukykyä ja loogista päättelykykyä, jotka ovat molemmat vangitsevia. Olen tullut myös tarkemmaksi (jokaisella merkillä on merkitystä). Lisäksi yleissivistykseni on lisääntynyt valtavasti ja maailmankuvani IT-alan suhteen on avartunut. Tiedän mitä tulevaisuudessa odottaa ja mihin varautua.
Jari Aro-Heinilä, Oras Group

Halusin kehittää itseäni ja tartuin tilaisuuteen, kun Abloy tarjosi mahdollisuutta lähteä kehittämään IT-taitoja Kareliaan. Tajusin että tässä on nyt mahdollisuuteni kehittyä ja pysyä mukana digitaalisen murroksen pyörteissä. Ja IT-puolen taidoista on aina hyötyä, vaikkei IT-puolella varsinaisesti olisikaan töissä. Aluksi tavoite oli käydä muutama kurssi mutta ahneus kasvoi kokoajan joten lopulta tavoite olisi saada suoritettua diplomi.
Minna-Mari Simonen, Abloy