kädet tietokoneen näppäimistöllä

Oma osaamisen sanoittaminen voi olla työlästä

Polvijärveläiselle Minna Laasoselle Work Smartin tapa toimia tuli tutuksi keväällä 2021 projektiosaajavalmennuksessa. Laasonen lähti mukaan avoimin mielin ilman täsmällistä tavoitetta, sillä hänellä ei ollut selkeää ajatusta tulevista työuran askeleistaan ja oma osaaminen vaati kartoittamista.

Minna Laasosen mielestä oman elämän varrella kertyneen osaamisen selvittäminen ja sanoittaminen oli uuvuttavaa mutta palkitsevaa.

– Työpajoista oli todella paljon hyötyä. Mitä huolellisemmin tehtäviä teki, sitä paremmin oma tilanne selkiytyi. Harmitti eniten, että jouduimme käymään työpajoja kiireellä läpi. Kun ajattelee niitä harjoitustehtäviä, joita teimme, olivat kaikki Work Smart -päivät todella rankkoja päiviä.

Omien vahvuuksien ja voimavarojen selvittämiseen vastaukset löytyvät parhaiten ihmiseltä itseltään, joten Work Smartissa osallistujat joutuvat käymään läpi työlään ajatustyön tehtäviin tarjottujen työkalujen avulla.

Minna Laasonen kokee, että Work Smartin kautta hän on parantanut työnhakuaan erityisesti kahdella konkreettisella keinolla. Video-CV ja hissipuhe ovat hänelle nyt työkaluja, jotka auttavat työnhaussa.

– Ennen olisin jättänyt hakematta kiinnostavaakin työtä, jos hakuilmoituksessa olisi mainittu video-CV, Laasonen sanoo.

Hissipuhetta harjoiteltiin myös yritysten tapaamista varten, sillä kolmannessa Work Smartin työpajassa paikalla oli projektiosaajavalmennettavien kutsumana kuusi työnantajaa.

– Omasta itsestä kertominen helpottui paljon, kun olimme valmistelleet etukäteen hissipuheita, Minna Laasonen jatkaa.

Kirjoittaja:
Risto Salminen, projektiasiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu