Nainen tietokoneen ääressä

SoTyDigi-hanke edistää sosiaali- ja työllisyysalan digitalisaatiota

Digitalisaatio on tullut jäädäkseen myös Pohjois-Karjalaan. Korona on haastanut sote- ja kuntasektorin toimijoita digitalisoimaan palveluita kiihtyvään tahtiin. Myös valtionhallinnon palveluissa on panostettu sähköisten asiointipalveluiden kehittämiseen. Pankkipalvelut ovat jo vuosia toimineet pitkälti verkossa. Digitalisoituminen on väistämätön kehityssuunta meillä ja koko Suomessa.

Laadukkaan etäasioinnin lisääntyminen perinteisen asioinnin rinnalle helpottaa maakunnan asukkaiden mahdollisuuksia saada palveluja ajasta ja paikasta riippumatta. Toisaalta samaan aikaan digisyrjäytyminen on olemassa oleva ilmiö myös meidän maakunnassa. Kansalaisten digiosaamista tulee edelleen lisätä, jotta palveluiden saavutettavuus toteutuu yhdenvertaisesti koko maakunnassa. Myös työntekijöiden digiosaamisen täytyy panostaa. Digitalisoituvassa yhteiskunnassa digitaitojen päivittäminen on kaikille meille jatkuva prosessi.

Näihin teemoihin pureudutaan Karelia-ammattikorkeakoulussa syksyllä 2021 käynnistyneessä Sosiaali- ja työllisyysalan digitaaliset palvelut ja etäohjaus pitkien välimatkojen maakunnassa (SoTyDigi) -hankkeessa. ESR-rahoitteinen hanke kestää vuoden 2023 elokuun loppuun saakka.

SoTyDigi-hankkeen erityistavoitteena on Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 -ohjelman mukaisesti digitaalisten taitojen parantaminen (Euroopan sosiaalirahasto 2021). Kohderyhmänä ovat sosiaali- ja työllisyyspalveluiden asiakkaat ja työntekijät Pohjois-Karjalassa. Teemme hankkeessa kehittämisyhteistyötä Siun soten ja lähes kaikkien maakunnan kuntien kanssa.

Tavoitteena asiakkaiden digitaitojen parantaminen

SoTyDigi-hankkeen tavoitteena on parantaa sosiaali- ja työllisyyspalveluiden asiakkaiden digitaitoja. Teema on ajankohtainen, vaikka suurin osa 16–89-vuotiaista suomalaisista (79 %) käytti internettiä useita kertoja päivässä vuonna 2019. Esimerkiksi alle 45-vuotiaiden ikäluokassa nettiä käyttivät lähes kaikki. Kuitenkin edelleen tietty osa väestöstä käyttää nettiä harvoin tai ei ollenkaan. (Tilastokeskus 2019.)

Valtiovarainministeriön ja Digi- ja väestötietoviraston (2020) kansalaisille teettämän kyselyn mukaan suomalaisten digitaidot ja älylaitteiden sekä digipalveluiden käytön osaaminen ovat hyvällä tasolla. Kansalaiset nostivat kyselyssä kuitenkin esiin myös erilaisia haasteita liittyen digitalisaatioon. Osalla oli huoli omasta tai läheisen vajavaisista digitaidoista sekä motivaatiohaasteista uusien taitojen oppimiseen teknologian nopeassa kehityksessä. Myös varallisuuteen liittyvät kysymykset herättivät kansalaisissa huolta; kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia esim. älypuhelinta tai tietokonetta.

Hankkeen alkuvaiheen kokemusten perusteella edellä kuvatut tulokset kansalaisten digitaidoista ja netin käytöstä herättävät ristiriitaisia mietteitä. Suurin osa kansalaisista käyttää aktiivisesti nettiä ja älylaitteitä, mutta toisaalta osa on vaarassa pudota teknologian kehityksen kelkasta. Entistä enemmän tulisi kiinnittää huomiota heikommassa asemassa olevien kansalaisten digitaitojen lisäämiseen ja digituen tarjoamiseen koko maakunnan alueella.

SoTyDigi-hankkeessa tuetaan sosiaali- ja työllisyyspalveluiden toimijoita asiakkaiden digiosaamisen tunnistamisessa ja tuen tarpeen suunnittelussa. Haluamme lisätä ymmärrystä siitä, miltä ihmisten arki näyttää palveluiden digitalisoitumisen myötä erityisesti maakunnan reuna-alueilla. Miten kunnissa ja tulevalla hyvinvointialueella voidaan edistää erityisesti työelämän ulkopuolella olevien henkilöiden digitaitoja ja asiointimahdollisuuksia verkon välityksellä?

Sosiaali- ja työllisyyspalveluiden työntekijöiden digiosaamista lisäämässä

SoTyDigi-hankkeen tavoitteena on lisätä myös sosiaali- työllisyyspalveluiden työntekijöiden digi- ja etäohjausosaamista. Työntekijät ovat kuin ketkä tahansa kansalaiset, jolla voi olla tarvetta parantaa omia digitaitojaan. Toki työn kautta ja koronan vauhdittamana digitaidot ovat monilla työntekijöillä hallussa ainakin kohtuullisesti. Älypuhelimen ja tietokoneen käyttö ovat useimmissa asiakaspalvelutehtävissä nykyään arkipäivää.

Digiosaaminen asiakastyössä on kuitenkin paljon monitahoisempi asia kuin laitteiden ja ohjelmien käytön osaaminen. Teamsia ja sähköpostia käytetään jo ihan sujuvasti, mutta osataanko asiakasta ohjata yhtä laadukkaasti etäasioinnin välityksellä kuin perinteisessä tapaamisessa kasvotusten? Millaista osaamisen kehittämistä työntekijät kaipaavat esim. vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa etäasioinnin välityksellä? Tarvitsevatko työntekijät lisää osaamista asiakkaan ohjaamiseen digivälineiden käytössä?

Osallisuus hankkeen periaatteena

SoTyDigi-hankkeen keskeisenä työskentelyn periaatteena on osallisuus, joka tarkoittaa kuulumista ja kuulluksi tulemista. Osallisuus tässä hankkeessa tarkoittaa mahdollisuutta yhdessä tekemiseen, osallistumista ja vaikuttamista palveluiden kehittämiseen sekä oman yhteisön tarpeiden esiin nostamista. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021.)

Hankkeen tavoitteena on kehittää etäohjauksen menetelmiä ja toimintamalleja yhdessä asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa. Myös sosionomiopiskelijoita hyödynnetään yhteiskehittämisessä monipuolisesti. Ensimmäiset syventävän opintojen harjoittelun opiskelijat on saatu hankkeeseen mukaan keväälle 2022.

SoTyDigi-hankkeessa järjestetään sosiaali- ja työllisyyspalveluiden asiakkaille matalan kynnyksen tilaisuuksia ympäri maakuntaa keväällä 2022. Näissä tapaamisissa mietitään yhdessä asiakkaiden kanssa, miten digitalisaatio ja sen mahdolliset haasteet näyttäytyvät heidän arjessaan. Millaisia digitaitoja heillä on? Miten heitä voisi tukea digitaitojen oppimisessa osana sosiaali- ja työllisyyspalveluita? Millaisia kokemuksia heillä jo on etäasioinnista sosiaali- ja työllisyyspalveluissa?

Asiakkaiden kokemukset toimivat meille asiakasymmärryksen pohjana, kun aloitamme työskentelyn sosiaali- ja työllisyyspalveluiden työntekijöiden kanssa. Heille järjestetään palvelumuotoiluvalmennusta, jonka tuella työntekijät kehittävät uusia etäohjauksen ja digituen toimintamalleja sosiaali- ja työllisyyspalveluihin. Jatkossa hyviä käytäntöjä tullaan jakamaan maakunnan kaikkien toimijoiden hyödynnettäväksi.

Tiedolla johtamisen kehittäminen ajankohtaisena aiheena

Tiedolla johtaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa on ollut viime vuosina runsaasti esillä osana sote-uudistuksen edistämistä. Aihe on entistä ajankohtaisempi hyvinvointialueiden käynnistymisen kynnyksellä. Tiedolla johtamisella tarkoitetaan ajantasaiseen ja laadukkaaseen tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Tiedolla johtaminen auttaa kehittämään hyvinvointialueiden toimintaa ja kohdentamaan voimavaroja oikeaan paikkaan. (Valtioneuvosto 2021.)

SoTyDigi-hankkeen tavoitteena on kehittää digipalveluiden lisäksi myös sosiaali- ja työllisyysalan tiedolla johtamista maakunnan asukkaiden hyvinvoinnin ja alueen elinvoiman lisäämiseksi. Meitä kiinnostaa erityisesti tiedolla johtamisen ”kansankielistäminen” ja tiedolla johtamisen osaamisen lisääminen sosiaali- ja työllisyyspalveluiden päivittäisessä työssä.

Tiedolla johtaminen hankkeen työskentelyssä tarkoittaa, että kehittämistoimenpiteet pohjautuvat laadukkaaseen tietoon. Tuotamme asiakkaiden ja työntekijöiden kokemustietoa sosiaali- ja työllisyyspalveluiden suunnittelun tueksi koko maakuntaan. Haluamme olla mukana kehittämässä nimenomaan maakunnan asukkaiden tarpeisiin vastaavia digipalveluita.

SoTyDigi-hankkeessa pyritään myös tunnistamaan myös sosiaali- ja työllisyysalan ennakointietoa tuottavia toimijoita maakunnassa osaamisverkoston muodostamiseksi sekä luoda sosiaalialan tiedolla johtamisen opintokokonaisuus. Hankkeessa saatuja oppeja ja tuotettua tietoa voidaan hyödyntää Karelia-ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutuksen ja jatkuvan oppimisen palveluiden kehittämisessä. Myös tulevaisuuden osaajien, sosionomiopiskelijoiden, digiosaamistarpeisiin voidaan saada hankkeen avulla uutta tietoa.

Kohti yhteistä kehittämistä

Syksyn 2021 aikana teimme kuntakierroksen maakunnan työllisyyspalveluihin. Olemme tavanneet koronan vuoksi pääasiassa etänä, mutta päässeet muutamalle automatkalle myös maakunnan reuna-alueille. Kohtaamiset työntekijöiden kanssa ovat olleet todella antoisia. Olemme iloisesti yllättyneet, miten hyviä käytäntöjä esimerkiksi digiosallisuuden tukemiseen on jo olemassa.

Lisäksi olemme tavanneet joukon muita samojen teemojen ympärillä työskenteleviä toimijoita ympäri maakuntaa. Yhdessä tekeminen yli hallintorajojen ja toinen toistensa auttaminen ovat tämän maakunnan työskentelytapojen etuja. Tätä yhdessä tekemistä aiomme omalta osaltamme edistää myös SoTyDigi-hankkeessa.

Sosiaali- ja työllisyysalan digitaaliset palvelut ja etäohjaus pitkien välimatkojen maakunnassa -hankkeessa toimivat:

  • Jaana Kurki, projektipäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu
  • Seija Ollaranta, projektiasiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu
  • Katja Sorjonen, sosionomikoulutuksen lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu
  • Tiina Soininen, tiedolla johtamisen lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu

Kirjoittaja:

Jaana Kurki, projektipäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu


Lähteet:

Euroopan sosiaalirahasto. 2021. Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 – ohjelma. https://www.rakennerahastot.fi/kestavaa-kasvua-ja-tyota-2014-2020-ohjelma  28.12.2021

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2021. Osallisuuden osa-alueet ja osallisuuden edistämisen periaatteet. https://thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/heikoimmassa-asemassa-olevien-osallisuus/osallisuuden-osa-alueet-ja-osallisuuden-edistamisen-periaatteet 28.12.2021

Tilastokeskus. 2019. Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö: 1. Suomalaisten internetin käyttö 2019. Helsinki: Tilastokeskus. https://tilastokeskus.fi/til/sutivi/2019/sutivi_2019_2019-11-07_kat_001_fi.html 28.12.2021

Valtiovarainministeriö & Digi- ja väestötietovirasto. 2020. Digitaitokartoitus – Digitaalinen kysely. https://vm.fi/documents/10623/30029448/Digitaitokartoitus+%E2%80%93+Digitaalinen+kysely.pdf/52d627ca-89a0-605d-5003-a0eff0248898/Digitaitokartoitus+%E2%80%93+Digitaalinen+kysely.pdf?t=1598850515996 28.12.2021

Valtioneuvosto. 2021. Tiedolla johtaminen on avain toimiviin ja laadukkaisiin sote-palveluihin. https://soteuudistus.fi/tiedolla-johtaminen 28.12.2021

Kuva: Karolina Grabowska palvelusta Pexels