”Olen ajatellut toimia yrittäjänä tulevaisuudessa, ja Y-akatemialta saan tähän erittäin hyvät lähtökohdat”

Joonas Saikkonen
Fysioterapeuttiopiskelija

Moi! Olen Joonas, 34-vuotias kolmannen vuoden fysioterapeuttiopiskelija. Tähän ikään mennessä olen kerennyt kokeilla useita eri aloja jo ennen tätä koulutusta.

Ammattikoulusta valmistuin elektroniikka-asentajaksi, jonka jälkeen opiskelin tietoliikennetekniikkaa ja ohjelmointia muutaman vuoden, mutta totesin, että se ei ole minua varten.

Tein töitä teollisuudessa ja rakennusalalla ja totesin että en minä tätäkään halua tehdä loppuelämääni. Teollisuudessa kokoonpanijan työ ei juuri haasteita tai syvempää merkitystä tarjonnut ja rakennustyömaalla on kylmä talvella.

Sitten mieleeni juolahti, että siisti sisätyö olisi mukavaa. Tulen ihmisten kanssa hyvin juttuun, niin kouluttauduin myynnin ammattitutkinnolla kaupanalalle. Toimin myyjänä muutamissa eri tehtävissä kolmen vuoden aikana.

Olen aina ollut hyvä kommunikoimaan ja kohtaamaan ihmisiä, siitä on hyötyä myyntityössä, mutta mietin, että voisin auttaa ihmisiä muutenkin kuin pääsemään rahoistaan, joten hain Kareliaan opiskelemaan fysioterapeutiksi.

Olin aikaisemmin jo hurahtanut vastusharjoittelun mielenkiintoiseen maailmaan ja opiskellut ihmiskehon toimintaa useita vuosia. Halu oppia syveni, mitä enemmän opiskelin ja fysioterapeutin koulutus pystyi tarjoamaan minulle juuri niitä asioita mitä halusin oppia. Ei se oma ala välttämättä aina ihan ensimmäisellä yrityksellä löydy, mutta kolmen koulutuksen ja kahdeksan työpaikan jälkeen uskon, että olen oman alani löytänyt.

Opiskeluinnosta voi kiittää opiskelukavereita ja omaa ryhmää, missä on tiivis ja hyvä ryhmähenki. Kiitoksen ansaitsee myös hyvät opettajat ja monipuoliset oppimisympäristöt mitä Karelialla on ollut tarjota.

Mielenkiintoisinta itselle on ollut oppia ihmiskehon toimintaa kokonaisuudessaan, miten lihakset ja niitä ohjaava hermosto sekä luut ja nivelet muodostavat kokonaisuuden mikä mahdollistaa liikkumisen.

Opiskeluissa tehdään paljon töitä ryhmissä. Siitä on saanut tukea ja näkökulmaa sekä tietysti oppinut ryhmätyöskentely taitoja. Esimerkiksi anatomian opinnoissa piirsimme kaverille lihakset ja luut mikä auttoi hahmottamaan niiden toimintaa paremmin. Testit, tutkimiset ja terapiat myös testataan käytännössä ryhmässä.

Hyödynsin myös mahdollisuutta syventyä yrittäjyysopintoihin Y-akatemiassa. Olen ajatellut toimia yrittäjänä jossain muodossa tulevaisuudessa, ja Y-akatemialta saan tähän erittäin hyvät lähtökohdat. Koska yrittäjyys on osa opintojani, eikä elantoni riipu siitä, niin saan turvallisin mielin kokeilla yrittäjyyttä, tiimi ja valmentajat tukenani.

Joonas - Opiskelijatarina
Joonas Saikkonen – Fysioterapeuttiopiskelija

Lue lisää fysioterapeuttikoulutuksesta>>