Elinvoimaa yhteistyöstä yritysten kanssa

Ammattikorkeakoulut ovat linkki korkeakoulun, tutkimuksen ja työelämän välillä. Maakunnallisilla ammattikorkeakouluilla on rooli alueen kehittäjänä paitsi tuottamalla osaavia asiantuntijoita työelämään niin myös kehittämällä yrityksissä ja työorganisaatioissa käyttöönotettavia innovaatioita.

Viime vuonna Kareliasta valmistui lähes 1 000 uutta osaajaa, ja noin 70 % Kareliassa tutkinnon suorittaneista työllistyy maakuntaan. Ylemmän tutkinnon suorittajat ovat jo työelämässä toimivia asiantuntijoita. Amk-tutkinnon suorittaneet ovat insinöörejä, sairaanhoitajia, tradenomeja sekä matkailun ja median uusia osaajia. Tutkintokoulutuksen lisäksi vuosittain erilaisiin lyhytkestoisempiin koulutuksiin osallistuu noin 10 000 henkilöä.

Koulutustehtävän lisäksi Karelia tekee aktiivista tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyötä (TKI) maakunnan yritysten ja työorganisaatioiden kanssa. TKI-yhteistyön tavoitteena on tukea yritysten kehittymistä ja asemaa kilpailluilla markkinoilla sekä synnyttää sitä kautta maakuntaan elinvoimaa ja työpaikkoja. Vuosittain tähän yhteistyöhön Karelian kanssa osallistuu noin 800 organisaatiota.

Saimme terveisiä hallituksen kevään kehysriihestä, että ammattikorkeakoulujen ja yritysten yhteistyöhön Suomen elinvoiman ja työllisyyden kasvussa luotetaan kovasti. Tämä tarkoittaa pientä korotusta ammattikorkeakoulun lakisääteisen TKI-tehtävän rahoitukseen sekä verokannusteita yrityksille. Kuitenkin suurin osa TKI-rahoituksesta perustuu pirstaleiseen hankerahoitukseen, joka ei ole pitkäkestoisen ja osaamisperusteisen yhteiskehittämisen kannalta järkevin ratkaisu yritysten tai ammattikorkeakoulun näkökulmasta. Valtion budjetista tuleva rahoitus ei kohdennu mikro- ja pk-yritysvaltaiseen Itä-Suomeen eikä se myöskään riitä tarvittavaan nousujohteiseen TKI-panostukseen Suomessa.

Ammattikorkeakouluja edustava Arene ry ja yrityksiä edustava Keskuskauppakamari ovat esittäneet selkeitä linjauksia TKI-rahoituksen kohdentamisesta uudelleen tukemaan paremmin yrityskentän ja korkeakoululaitoksen välistä yhteistyötä. Sekä ammattikorkeakoulut että eri kokoiset yritykset tarvitsevat siiloutunutta hankerahoitusta kestävämmän rahoituspohjan ja mahdollisuuksia eri kokoisille yrityksille kehittyä ja kasvaa, jotta maakunnat pysyvät elinvoimaisina myös tulevina vuosina.

Anne Ilvonen

Tutkimus- ja kehittämisjohtaja
Karelia-ammattikorkeakoulu

(Kolumni on julkaistu Karjalaisessa 30.4.2022 Karelian Ylihuomisen osaamista -sarjassa)