Ihmisiä istuu rivissä, kahdella muistiinpanovälineet

Kansainvälinen Compareo-konferenssi kokosi ikääntymisen asiantuntijoita Joensuuhun

Väestön ikääntyminen on maailmanlaajuinen ilmiö. Ikääntyminen näkyy myös Pohjois-Karjalassa, jossa väki vanhenee vauhdilla. Itä-Suomen yliopiston strategian 2030, Karelia-ammattikorkeakoulun 2030 -strategian ja Siun sote -strategian 2021-2025 tavoitteina on mm. tarjota aktiivinen elämä ja terve ikääntyminen yhä useammalle ihmiselle.

8-10.8.2022 järjestetty Compareo-konferenssi tarjosi mahdollisuuden esitellä ikääntymisen ratkaisuja ja vertailla ikääntyviä yhteiskuntia yhdessä aasialaisten kumppaniyliopistojen henkilöstön kanssa.

Kansainvälisen hybridikonferenssin järjestäminen aloitettiin UEF:n, Karelian ja Siun soten toimesta koronarajoitusten poistuttua ja koronan aikaisen käyttämättä jääneen rahoituksen hyödyntämiseksi touko-kesäkuussa ennen kesälomia. Konferenssin ohjelma eli vielä kesän aikana. Moni eteläkorealaisista ja kiinalaisista kumppaneista Healthy ageing in digitalized societies -verkostosta sekä yksi tutkija USA:sta pääsivät kokoukseen paikanpäälle tai verkkovälitteisesti huolimatta lyhyestä järjestelyaikataulusta. Kolmipäiväisestä konferenssista muodostui erittäin antoisa.

Fotoniikan instituutin johtaja, professori Jyrki Saarinen (UEF) luotsasi päivien ohjelmien esittelyt infoineen ja Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja Markus Hirvonen johdatti realistiseen maakunnan ikääntyvän väestön hoivan ja hoidon tarpeen tilannekatsaukseen nyt ja tulevaisuudessa. Päivien ohjelma oli monipuolinen ja herätti vilkasta keskustelua hyvässä hengessä. Seuraavaksi esittelen jotakin nostoja konferenssin annista ja jatkotoimenpiteistä.

Suomalainen vanhustenhoito kiinnostaa Aasiassa

Etelä-Koreassa suurin osa terveydenhuollosta järjestetään yksityisesti. Perinteinen malli, jossa lapset huolehtivat ikäihmisistä heidän ikääntyessään on murentunut. Merkittävä osa väestöstä jää työpaikkaan sidotun sosiaalivakuutuksen ulkopuolelle ja erityisesti ikäihmisten tilanne on haastava. Sosiaalialan tutkija YongHo Chon Incheonin yliopistosta on kiinnostunut suomalaisesta vanhuspalvelujen mallista. Etelä-Koreassa pyritään rakentamaan ikäihmisten elinolojen parantamiseksi yhteisöllistä toimintamallia, jossa työskennellään moniammatillisesti ikäihmisen parhaaksi. Niinpä Siun soten ja yleensäkin suomalainen ikäihmisten vanhushoidon palvelumalli herättää kiinnostusta Etelä-Koreassa. YongHo Chon aikoo kerätä ryhmän päättäjistä vierailulle Pohjois-Karjalaan saadakseen lisää tietoa sote-integraatiosta käytäntöön viemisestä sekä koulutuksista.

Yliopettaja Raija Kuisma esitteli konferenssissa Karelian ikäosaamisnäkemyksiä, jotka herättivät runsaasti keskustelua. Erasmus+ -rahoitteisessa EMMA-hankkeessa tuotetaan syksyn aikana kansainvälinen englanninkielinen koulutus Master of Active Ageing and Age-friendly Society. Se noteerattiin varteen otettavana verkkovälitteisenä koulutuksena myös Aasian maihin. Yhteistyö tällä saralla jatkuu.

Etelä-Koreassa ikäihmisten kotona asumisen tukemiseen on kehitetty myös erilaisia digitaalisia ratkaisuja, joita esiteltiin konferenssissa. Professori Kim esitteli henkilökohtaisen asiakaslähtöisen digitaalisen mallin ikäihmisten tukemiseen, joka olisi laajuudeltaan vastaava kuin Kanta-palvelut Suomessa. Malli on vasta suunnitteluvaiheessa ja edessä on monenlaisia kysymyksiä sekä haasteita. Digitaalisuuden myötä tieto- ja tiedolla johtaminen on keskeinen asia niin Aasian maissa kuin Suomessa. Hallintoylilääkäri Petri Kivinen Siun sotesta kertoi, että Siun sotessa ollaan valtakunnallisesti pitkällä tieto- ja tiedolla johtamisessa digitaalisesti. Professori Harri Laihonen Itä-Suomen yliopistosta tarkasteli samaa aihetta teoreettisemmin. Esitykset täydensivät toisiaan ja yhteistyö, joka on jo aikaisemmin viritetty Karelian, UEF:n ja Siun soten hankeideoinnin saralla, jatkuu ja täydentyy suhteessa Aasian maihin.

Ryhmä ihmisiä seisoo luokkatilassa
Compareo-konferenssin 2022 osallistujia Etelä-Koreasta, Kiinasta, UEF:sta, Siun sotesta ja Karelia-amk:sta.

Aikapankki Kiinasta ja aivoteollisuutta Etelä-Koreasta

Konferenssissa esiteltiin myös vähemmän tunnettuja ratkaisuja Aasiasta: Time Bank eli aikapankki ja Brain Industry eli aivoihin liittyvä ”bisnesteollisuus” herättivät runsaasti keskustelua. Professori Chen Tbiao (East China Normal University) esitteli Kiinan eri maakunnissa ahkerasti käytettyä aikapankkia. Aikapankilla tarkoitetaan rinnakkaisvaluuttaan tai vastavuoroisuuteen pohjautuvaa toimintaa, josta ei makseta rahallista palkkaa, vaan palkkana voi olla esimerkiksi yhden tunnin työ vapaaehtoisena ikäihmisen hyväksi. Monenlaiset suoritteet voivat olla mukana aikapankkijärjestelmässä. Kiinassa on rakennettu infraa toiminnalle, mutta paljon on vielä kehitettävää. Myös Suomessa on aikapankkeja jo käytössä. Niiden mahdollisuuksia ja hyötyjä olisi hyvä tarkastella laajemminkin erityisesti ikäihmisten kotona asumisen tukemisessa.

Aivoihin liittyvät kasvava lääketeollisuus tuotteineen, digitaalisteknologiset sovellukset ja laitteet sekä aivoteollisuus yritystoiminnan näkökulmasta herättävät laajasti keskustelua, totesi professori Gyewan Moon (KyungPook National University) esityksessään. Etelä-Koreassa ollaan suunnittelemassa ikäihmisiin keskittyvää biotech-teollisuuden ekosysteemiä. Ekosysteemi muodostuisi aivotutkimuksen, lääkityksen ja hoidon sekä teknologian ympärille. Suunnitelma herätti paljon keskustelua, myös eettisestä näkökulmasta. Ala on kuitenkin hyvin nopeasti kasvava, koska mm. erilaiset muistisairaudet ja Parkinsonin tauti lisääntyvät väestön ikääntymisen myötä maailmanlaajuisesti.

Askelmerkkejä tulevalle yhteistyölle

Kolmantena päivänä Joensuuhun saapuneet osanottajat tutustuivat ikäihmisten asumispalveluihin Joensuun hoiva- ja palveluyhdistys ry:n uudessa yksikössä Sepänkadulla ja Siun Soten Senioripihassa Rauhakadulla. Kiireisen päivän päätteeksi vierailtiin myös Kareliassa.  Etelä-korealainen KyunPook National University on kiinnostunut yhteistyösopimuksesta Karelian kanssa. Erityisesti keskusteluja on käyty sairaanhoitajakoulutuksen ja ikäihmisen kotona-asumiseen liittyvän teknologian tiimoilta. Tulevaisuudessa pohditaan myös vastaavan kansainvälisen konferenssin järjestämistä UEF:n ja Siun soten kanssa sekä uusia hankeyhteistyön mahdollisuuksia.

Ohessa Padlet-linkki konferenssin sisältöön, jonka salasana on compareo: https://ueffi.padlet.org/mirjamiikonen/compareo


Kirjoittaja:

Pirjo Vesa, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu

Artikkelikuva: Sincerely Media / Unsplash