Lisää kansainvälisiä opiskelijoita Kareliaan!

Tässä artikkelissa kuvataan Karelia-ammattikorkeakoulun kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin strategisia tavoitteita ja prosesseja sekä esitellään Kansainvälinen uraohjaamo -hankkeessa kehitettyjä ja pilotoituja opiskelijarekrytoinnin kokeiluja ja toimenpiteitä.

Karelia-ammattikorkeakoulu on sitoutunut Karelia2030 -strategiatyössään (2020) kehittämään koulutusperäistä maahanmuuttoa. Koulutusperäistä maahanmuuttoa ja kansainvälisyyttä -strategisen valinnan tavoitteena on vastata alueen väestön ikääntymiseen, työvoiman saatavuuteen ja työn murroksen haasteisiin vahvistamalla alueen ja korkeakoulun kansainvälisyyttä. Tavoitteena on lisätä kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden prosentuaalista osuutta 10 % vuoteen 2030 mennessä, joka tarkoittaa määrällisesti noin 400 kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa.

Tulevalla, tammikuussa 2023 järjestettävällä kansainvälisten tutkinto-ohjelmien yhteishaussa Karelia-amk:ssa on tarjolla kolme kansainvälistä amk-tutkinto-ohjelmaa; Industrial Management, International Business ja Information and Communication Technology. Näiden lisäksi korkeakoulu kasvattaa jatkossa strategiansa mukaisesti englanninkielistä koulutustarjontaa. Tulevaisuudessa tarjolla on englanninkielisiä yamk-tutkinto-ohjelmia kuten eurooppalaisena yhteistyönä kehitettävät European Master on Active Ageing and Age Friendly Society sekä Erasmus+ European Universities -hankkeessaINVEST – InnoVations of REgional Sustainability: European UniversiTy Alliance kehitettävät englanninkieliset yhteiskoulutusohjelmat. Uusien englanninkielisten koulutusten myötä kansainvälisten opiskelupaikkojen määrä kasvaa ja tämän myötä myös kansainvälisten opiskelijoiden määrä moninkertaistuu.

Tavoitteita ohjaavat myös kansalliset ja alueelliset tavoitteet. Valtioneuvoston koulutuspoliittisen selonteon (2021) tavoitteena on kasvattaa ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrää suomalaisissa korkeakouluissa nykyisestä kolminkertaiseksi (15 000) vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteena on lisäksi, että tutkinnon suorittaneista kansainvälisistä opiskelijoista 75 % työllistyy suomalaisille työmarkkinoille. Pohjois-Karjalan Strategia 2040 -julkaisun (2021) mukaan työ- ja koulutusperäinen maahanmuutto nähdään tärkeänä osana turvaamaan alueen elinvoimaa ja osaavan työvoiman riittävyyttä. 

Kansainvälinen opiskelijarekrytointi Kareliassa

Kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin toimenpiteiden tavoitteena Kareliassa on lisätä kansainvälisten hakijoiden määrää sekä saada lisää kansainvälisiä opiskelijoita englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin. Keskeisiä toimenpiteitä ovat markkinointiviestinnän ja -sisällön toteuttaminen ja tuottaminen, mainoskampanjat eri digikanavissa, rekrytointitapahtumiin osallistuminen ja organisointi, potentiaalisten hakijoiden informointi ja markkinointiviestintä Karelia-amk:n vieraskielisissä viestintäkanavissa sekä yhteistyö koulutuksien, hakijapalveluiden ja ulkoisten yhteistyökumppaneiden kanssa toimenpiteiden toteuttamiseksi. Kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin toimenpiteet tukevat myös jo alueella asuvien maahan muuttaneiden ja toisella asteella opiskelevien kansainvälisten opiskelijoiden hakemista korkeakouluopintoihin.

Kansainvälistä opiskelijarekrytointia toteutetaan Karelian kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin suunnitelman sekä vuosikellon mukaisesti. Suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin suunnittelija. Keskeisiä toimijoita ovat Karelian viestinnän ja markkinoinnin asiantuntijat, hakijapalveluiden hakukoordinaattorit sekä kansainvälisten koulutusten henkilöstö. Yhteistyötä opiskelijoiden houkuttelemiseksi tehdään lisäksi kansainvälisten opiskelijalähettiläiden kanssa, etenkin sosiaalisessa mediassa. Keskeisiä ulkoisia yhteistyökumppaneita ovat muun muassa kansainväliseen opiskelijarekrytointiin keskittyneet valtakunnalliset korkeakouluverkostot, ulkomaalaiset yhteistyökumppanit, hakijoiden vanhemmat, alueen 2. asteen oppilaitokset sekä alueen maahanmuuttajaverkostot. 

Kansainvälinen uraohjaamo -hanke kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin tukena

Karelia-ammattikorkeakoulun kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin toimenpiteitä kehitetään kaksivuotisessa Kansainvälinen uraohjaamo -hankkeessa. Hanke alkoi syyskuussa 2021 ja sen rahoittajana toimii Euroopan unionin sosiaalirahasto (REACT-EU:n ESR-toimenpiteet). Opiskelijarekrytoinnin kehittäminen on yksi kolmesta hankkeessa kehitettävästä kokonaisuudesta. Tavoitteena on vahvistaa ja lisätä ulkomailta tapahtuvaa opiskelijarekrytointia sekä rakentaa virtuaalisia opiskelijarekrytoinnin työkaluja ja -prosesseja sekä tehdä erilaisia kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin kokeiluja. Tarkempi kuvaus hankkeen toimenpiteistä ja tavoitteista on julkaistu artikkelissa ”Kansainvälinen uraohjaamo kehittää veto- ja pitovoimatekijöitä”.

Hankkeen työ kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin kehittämisessä alkoi sopivien kohdemaiden ja -alueiden tunnistamisella. Työssä huomioitiin Kareliassa aikaisemmin vuonna 2021 hyväksytty kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin suunnitelma, johon oli määritelty työn kannalta keskeisimmät kohdealueet sekä erilaiset opiskelijarekrytoinnin toimenpiteet. Tavoitteena oli valita yksi kohdemaa, jossa tehdään hankkeessa painotetusti kv-opiskelijarekrytointiin liittyviä uusia kokeiluja ja toimenpiteitä. Syksyllä 2021 pääkohdealueeksi valikoitui Venäjä, jonka myötä suurin osa opiskelijarekrytoinnin toimenpiteistä kohdentuivat Venäjälle. Valintaan vaikuttivat muun muassa aikaisemmin Venäjältä tulleiden opiskelijoiden määrä ja rajan läheisyys sekä hankehenkilöstön osaaminen. Uutta olivat esimerkiksi erilaiset venäjänkieliset hakijoille ja heidän vanhemmilleen suunnatut webinaarit sekä aikaisempaa laajempi yhteistyö venäläisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Tarkempi kuvaus syksyn 2021 Apply to Karelia UAS -webinaareista löytyy artikkelista “Kansainvälinen uraohjaamo kehittää veto- ja pitovoimatekijöitä”. Uutuutena korkeakoulua esitteli hakijoille myös suosittu tubettaja venäjäksi. Tubettajan YouTube-video saikin reilut 13 000 katsomiskertaa ja lukuisia kommentteja.

Venäjälle suunnattu opiskelijarekrytoinnin kehittäminen loppui helmikuussa 2022 Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö (2022) suositti suomalaiskorkeakouluja pidättäytymään kaikesta korkeakoulu- ja tiedeyhteistyöstä venäläisten kumppaniorganisaatioiden kanssa. Päätöksen myötä yhteistyö venäläisten opiskelijarekrytoinnin toimijoiden kanssa loppui, eikä Venäjä ollut enää hankkeen pääkohdemaa. Tämän myötä hankkeen resursseja on kohdennettu uusien kohdemaiden määrittelyyn ja kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin toimenpiteet on suunnattu muihin kohdemaihin.

Markkinointiviestintää monikanavaisesti ja monikielisesti

Hankkeen tavoitteena on luoda monipuolisia digitaalisia materiaaleja Karelian koulutusperäisen maahanmuuton ja kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrän lisäämiseksi. Näitä materiaaleja ovat muun muassa kansainvälisiin tutkintoihin, opiskeluun ja opiskelijaelämään liittyvät videomateriaalit, uratarinat sekä suomalaisen yhteiskunnan, Pohjois-Karjalan alueen ja työelämän esittelyt eri kielillä. Tähän mennessä hanke on toteuttanut  markkinointivideon kansainvälisten opiskelijoiden houkutteluun. Lisäksi hakijoille haluttiin kertoa uudesta englanninkielisestä tutkinto-ohjelmasta Information and Communication Technology. Alueen työllistymismahdollisuuksia tuotiin esille International Business -koulutusohjelmasta alueella työllistyneiden opiskelijoiden alumnitarinoiden avulla (Ksenia Senkova ja Trang Van Nguyen). Hankkeessa on lisäksi suunniteltu ja toteutettu markkinointitoimenpiteitä ja valmistettu ppt-esityksiä englanniksi ja venäjäksi. Myös Karelian englannin- ja venäjänkielisiä verkkosivuja on päivitetty.

Hakijoita houkuteltiin virtuaalisesti lokakuun 2022 opiskelijarekrytointitapahtumassa Apply to Karelia UAS Virtual Fair. Lisäksi uutena kokeiluna järjestettiin Q&A-striimauksia Karelian YouTube-kanavalla eri kohderyhmille venäjäksi (venäjänkielisille Suomessa asuville), ranskaksi (marokkolaisille), englanniksi (intialaisille) ja vietnamiksi (vietnamilaisille). Tarkemmat kuvaukset Apply to Karelia UAS Virtual Fair ja Q&A-striimauksien suunnittelusta ja tuloksista voi lukea englanninkielisestä artikkelista “Attracting International Students to Karelia UAS Virtually”.

Hanke on tehnyt myös yhteistyötä 20 ammattikorkeakoulun yhteisen Kiina-verkoston kanssa (2021), jonka yhtenä tavoitteena on kasvattaa kiinalaisten opiskelijoiden rekrytointia suomalaisiin ammattikorkeakouluihin. Yhteistyössä verkoston kanssa tehtiin videoita Kiinan kohdemarkkinoille hyödynnettäväksi kiinalaisessa sosiaalisessa mediassa. Ensimmäinen video on markkinointivideo, jossa esitellään molemmat Karelian kampukset, Joensuun kaupunkia ja ammattikorkeakoulun henkilöstöä. Toisessa videossa kiinalainen opiskelija kertoo kiinaksi omasta elämästään Joensuussa. Kohdemaan kielellä toteutettu materiaali soveltuu hyvin käytettäväksi kv-markkinoinnissa, koska tavallisesti monissa suurissa maissa hakijoiden vanhemmat eivät puhu englantia. Vanhemmat myös päättävät usein mihin heidän lapsensa voivat hakea opiskelemaan. Tämän takia on tärkeää tehdä markkinointimateriaaleja myös valittujen kohdemaiden kielillä.

Vierailut toisen asteen oppilaitoksiin

Hankkeessa tuetaan kansainvälisten opiskelijoiden rekrytointia myös suomenkielisiin koulutuksiin tukemalla väylää toiselta asteelta korkeakoulutukseen. Tästä esimerkkinä ovat alueella toisella asteella opiskelleet nuoret, jotka opiskelivat jo suomen kielellä. Kyseiset opiskelijat haluavat jatkaa opiskeluja lukion tai ammattikoulun jälkeen ammattikorkeakouluihin tai yliopistoihin Suomessa. Koska he ovat tehneet jo ison työn ja suomen kieli on hyvällä tasolla, on integroituminen suomalaiseen opiskelu- ja työelämään heille helpompaa. Opiskelijoilla on paljon mahdollisuuksia päästä opiskelemaan Kareliaan Suomessa suoritetun tutkinnon avulla.

Tästä tukitoiminnasta hyvänä esimerkkinä ovat alueelle suunnatut kouluvierailut Riverian Lieksan toimipisteellle, sekä lukioihin Kiteellä, Joensuussa ja Tohmajärvellä. Oppilaitoksissa opiskelee etenkin venäläistaustaisi nuoria, joista useat haluavat jatkaa opintojaan Suomessa myös toisen asteen opintojen jälkeen. Alueella asuvia kansainvälisiä hakijoita, jotka haluaisivat saada tutkinnon Suomessa ja jäädä työskentelemään ja elämään Suomeen opintojen jälkeen, on tavattu myös Tutustu Kareliaan-päivissä Karelian kampuksilla.

Rekrytoinnin kehittäminen jatkuu

Kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin kehittäminen osana Kansainvälinen uraohjaamo -hanketta jatkuu vielä vuoden 2023 elokuun loppuun saakka. Hankkeen loppuaikana kehitetään edelleen muun muassa kansainvälistä opiskelijarekrytointia tukevia video- ja markkinointimateriaaleja ja järjestetään toinen virtuaalinen kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin tapahtuma. Tulevassa tapahtumassa halutaan tehdä yritysyhteistyötä ja tuoda aikaisempaa enemmän hakijoille näkyväksi alueen työllistymismahdollisuudet opintojen jälkeen. Hankkeen lopputuotoksia esitellään alueen verkostoissa ja materiaalit ovat hyödynnettävissä monipuolisesti korkeakoulussa ja alueen toimijoille hankkeen päättymisen jälkeen. Digitaalisista markkinointitoimenpiteistä muodostuu materiaalipankki korkeakoulun käyttöön. Osa materiaalista soveltuu myös muille alueen toimijoille.

Vaikka yksittäinen hanke päättyy, jatkuu rekrytoinnin ja sisäisten prosessien kehittäminen Kareliassa. Tarkoituksena on jatkossa kerätä hyviä käytänteitä muista suomalaisista korkeakouluista ja ulkomailta maista, joka ovat onnistuneet houkuttelemaan EU/ETA-alueen ulkopuolisia opiskelijoita menestyksekkäästi.


Kirjoittajat:

Sini-Tuuli Saaristo, projektipäällikkö ja kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin suunnittelija, Karelia-ammattikorkeakoulu

Anastasia Korchinskaya, projektikoordinaattori, Karelia-ammattikorkeakoulu

Tarja Tuononen, markkinointiasiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu


Lähteet:

Илья Редин.Русский в Финляндии. 2021. Высшее образование в Финляндии. Обзор института”Карелия”. 23.12.2021. YouTube. https://www.youtube.com/watch?v=i0g-OItUWeE&t=4s  20.12.2022.

INVEST – InnoVations of REgional Sustainability: European UniversiTy Alliance. Hankkeen verkkosivut. https://www.invest-alliance.eu/  22.12.2022.

Karelia-ammattikorkeakoulu. 2022. Degree in Information and Communication Technology. 13.10.2022. YouTube. https://www.youtube.com/watch?v=p70TFyDUGlA 20.12.2022.

Karelia-ammattikorkeakoulu. 2022. Alumni story: Trang Van Nguyen – International Business, BBA.  18.8.2022. YouTube. https://www.youtube.com/watch?v=9HmTS3lmC4M&t=3s. 20.12.2022.

Karelia-ammattikorkeakoulu. 2022. YouTube-video. Apply to Karelia UAS Virtual Fair 2022.  Lataaja Karelia-ammattikorkeakoulu. Viitattu 20.12.2022. Löydettävissä www-osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=t7ec_Ddi46I.

Karelia-ammattikorkeakoulu. 2021. Career Story: Ksenia Senkova, BBA 2020. 14.12.2021. YouTube. https://www.youtube.com/watch?v=STdau8cwL6k&t=2s. 20.12.2022.

Karelia-ammattikorkeakoulu. 2021. Let’s Craft a Better Tomorrow. Together. 21.12.2022. YouTube. https://www.youtube.com/watch?v=5BJoRVgFAD8&t=2s. 20.12.2022

Karelia-ammattikorkeakoulu. 2020. Strategia 2020-2030: Karelia2030 – kestävää elinvoimaa!. https://www.karelia.fi/strategia/. 22.12.2022.

Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2022. Suomi jäädyttää korkeakoulu- ja tutkimusyhteistyön Venäjän kanssa – Suomessa olevia ukrainalaisopiskelijoita tuetaan. https://okm.fi/-/suomi-jaadyttaa-korkeakoulu-ja-tutkimusyhteistyon-venajan-kanssa-suomessa-olevia-ukrainalaisopiskelijoita-tuetaan  20.12.2022.

Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto. 2021. Pohjois-Karjalan strategia 2040. https://pohjois-karjala.fi/wp-content/uploads/2022/03/Pohjois-Karjalan-strategia-2040.pdf 22.12.2022.

Saaristo, S-T., Väisänen, T., Sevonius-Male, M., Korchinskaya, A., Meleshkova, S. 2021. Kansainvälinen uraohjaamo kehittää veto- ja pitovoimatekijöitä. Pulssi-portaali. https://www.karelia.fi/2021/12/kansainvalinen-uraohjaamo-kehittaa-veto-ja-pitovoimatekijoita. 20.12.2022

Valtioneuvosto. 2021. Koulutuspoliittinen selonteko. https://valtioneuvosto.fi/paatokset/paatos?decisionId=0900908f80718ca2. 22.12.2022.

3amk. 2021. Koulutus- ja tutkimustoiminta Kiinan kanssa vahvistuu ammattikorkeakoulujen yhteisessä verkostossa. https://www.3amk.fi/2021/03/26/koulutus-ja-tutkimustoiminta-kiinan-kanssa-vahvistuu-ammattikorkeakoulujen-yhteisessa-verkostossa/  20.12.2022.