Ruskea poni, ympärillä lapsia

Osallisuuskierroksella selvitetään lasten ja nuorten kuntoutuksen kehittämistarpeita

Joensuussa järjestettiin tammi-helmikuussa kaksi alueellista tilaisuutta lasten ja nuorten kuntoutuksen tilanteen kartoittamiseksi ja kehittämiseksi. Ensimmäinen tilaisuuksista oli 24.1.2022 Perheentalolla, ja toinen 2.2.2022 ViaDia-keskuksella Rantakylässä.. Nämä kaksi tilaisuutta olivat osa maakunnan alueella tammi-maaliskuun aikana pidettävää osallisuuskierrosta, johon sisältyvät tilaisuudet myös Ilomantsissa, Kiteellä, Kontiolahdella, Lieksassa, Liperissä ja Tohmajärvellä. Siun sote järjestää kierroksen yhdessä perhekeskustoimijoiden kanssa. Hyvinvointialan kumppanuuksilla vaikuttaviin palveluihin (VaPa) -hanke oli mukana Joensuun tilaisuuksissa.

Tilaisuuksia sisältöineen ja toiminnallisine pisteineen suunniteltiin yhdessä perhekeskustoimijoiden sekä Siun soten terapiapalveluiden, lasten toimintaterapian vastaavaan henkilön Kaisu Niirasen sekä projektisuunnittelija Mari Hämäläisen johdolla. Osallisuuskierroksella kerätään tietoa haastattelemalla tilaisuudessa kävijöitä, sekä tarjoamalla mahdollisuus vastata kuntoutuksen palveluita koskevaan sähköiseen kyselyyn. Kahdessa Joensuun tapahtumassa osallistujia oli yhteensä vähän vajaa 150.

VaPa-hankkeen yhtenä kulmakivenä on kehittää tulevaisuuden hyvinvointipalveluita verkostojen ja yksityisten yritysten kohdalla. Asiakastiedon hankinta oli hankkeen toimintoihin suunniteltu asiakastyöpajoissa toteutettavaksi vuoden 2021 alkupuolella, mutta pandemia muutti tilanteen ja pisti tapahtumien suunnittelun uusiksi. Asiakastiedon keruuseen pääsimme ensimmäisen kerran syksyllä 2022, jolloin kyselimme Tuupovaaran asukasillassa ikäihmisten palveluiden kehittämisestä. Hankkeen päättyessä nyt helmikuun 2023 lopussa päätimme osallistua vielä loppumetreillä mukaan lasten ja nuorten kuntoutuksen kehittämiseen ja tiedonkeruuseen. Näin saamme tuotettua uutta tietoa yrityksille tulevaisuuden palveluiden kehittämiseen.

Palveluiden monimuotoinen rakentaminen ja matalan kynnyksen saavutettavuus tärkeitä

Minkälaisia kuntoutumiseen ja hyvinvointiin kuuluvia palveluja tarvitaan tulevaisuudessa – esimerkiksi 10 vuoden kuluttua? Tällä kysymyksellä VaPa-hanke lähestyi osallistujia selvittääkseen palvelutarpeen suuntaa 2030-luvulla. Tilaisuuksien kierros on vielä kesken, mutta tähän mennessä pidettyjen tilaisuuksien ja sähköisen kyselyn kautta saatujen vastausten perusteella hankkeen esittämään kohdennettuun kysymykseen on vastattu varsin hyvin.

Mihin suuntaan palvelut lähtevät kehittymään on toki arvoitus, mutta monessa vastauksessa arveltiin etänä, virtuaalisesti ja videovälitteisesti tuotettavien palveluiden lisääntyvän. Tällä tavoin tuotettavia palveluita toivottiin kehitettävän lapsiperheiden vanhemmille, koska etäpalveluiden käyttö on heille luontevaa.

Palveluita toivottiin myös kotiin tuotettuna. Kasvokkain tapahtuvat kohtaamiset antaisivat mahdollisuuden saada suoraan konkreettisia menetelmiä lapsiperheen arkeen. Aina ei ole diagnoosia, mutta matalan kynnyksen apua tarvittaisiin, samoin kohdatuksi tulemista tasavertaisena asukkaana.

Ennaltaehkäisevän ja hyvinvointia tukevan toiminnan huomioimista toivottiin koko lapsen kasvun ajalle, aina jatko-opiskeluihin lähtevän nuoren rinnalla kulkemiseen. Nuorisopalveluiden kautta kaivattiin saavutettavaa ja helposti lähestyttävää tukea, vaikka kuntoutukseen ei juuri sillä hetkellä olisi tarvetta. Kouluille ja päiväkodeille toivottiin roolia toiminnan tuottamisessa, jos se vain tilojen puitteissa onnistuisi. Näin palvelut olisivat siellä missä lapset ja nuoret päivisin ovat, eikä matkoihin kuluisi aikaa.

Erilaisista kuntoutuksen muodoista nousivat esille eläinavusteinen terapia, perhekuntoutus ja nepsy-perheiden vertaistuki. Sopeutumisvalmennusta eli SOVA-kursseja ei järjestetä Pohjois-Karjalan alueella ja tässäkin asiassa toivottiin maakunnallista toteutusta. Nyt Kelan tukemille kursseille on lähdettävä eri puolelle Suomea.

Sähköisen kyselyn vastauksissa nousi esille avun ja tuen tarpeen tärkeys. Palveluita toivottiin toteutettavan maakunnassa jatkossa monimuotoisesti ja monipuolisesti niin kasvokkain kuin kehittyvillä etäpalvelumenetelmillä.

Pyöreä pöytä johon leviettty kuvakortteja, keskellä paperille kirjoitettu teksti "Laita nappula sen kuvan päälle joka on sinulle merkityksellinen"

Alan ammattilaiset toivovat kokemusten vaihtoa ja jalkautumista ihmisten pariin

Vastauksissa nousi tärkeinä asioina tiedonsaannin tärkeys ja palveluiden selkeä esille tuominen. Tavoitettavuuteen kaivattiin tueksi tulkkipalveluiden riittävää saatavuutta ja kaksikielisyyttä palveluiden käytössä.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten näkökulmasta toiveena oli yhteistyön lisääminen sekä vuorovaikutteisuuden ja kokemusten vaihto toimijoiden kesken. Palvelujärjestelmästä ja palveluista kaivattiin koulutusta ammattihenkilöstölle, jonka avulla saataisiin kohdennetusti jaettua tietoa kuntouksen eri toiminnoista asiakkaille.

Myös kohdennettuja käyntejä ja kontakteja asiakasrajapintaan jalkautumisen avulla kaivattiin enemmän. Näin olisi mahdollisuus päästä havainnoimaan ja kertomaan palveluista kohtaamisten yhteydessä. Yhteisöllisestä tekemisestä kuntouksen palveluissa nousi esille perheretket ja eläintenhoito osana kuntoutuspalveluiden tarjontaa.

Lasten ja nuorten kuntoutuksen palveluiden avoin sähköinen kysely on auki 5.3.2023 saakka. Yhteenveto kyselyn vastauksista tehdään kyselyn ja osallisuuskierroksen päätyttyä. Koonti vastauksista tulee kevään aikana Siun soten nettisivuille.


Teksti ja kuvat:

Piia Repo, projektiasiantuntija, VaPa-hanke, Karelia-ammattikorkeakoulu

VaPa-hanketta toteutetaan Euroopan aluekehitysrahaston tuella ja hankkeen toiminta-aika on 1.9.2020-28.2.2023.