students

Karelian kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma

Johdanto

Tämä on Karelia-korkeakouluyhteisön kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma. Ohjelmaa toteuttamalla teemme Kareliasta yhdessä kestävämmän ja vastuullisemman. Vastuullisuus on yksi kolmesta arvostamme (vastuullisuus, edelläkävijyys, työelämälähtöisyys). Tahtotila toimia työnantajana ja korkeakouluyhteisönä vastuullisesti ja kestävää kehitystä edistäen perustuu arvoihimme ja strategiaamme

Kaikki ammattikorkeakoulut ovat sitoutuneet ARENEn kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelmaan, joka antaa viitekehyksen myös Karelian vastaavalle ohjelmalle. Karelian ohjelmassa otamme huomioon ekologisen, sosiaalisen, kulttuurisen ja taloudellisen ulottuvuuden niin korkeakouluyhteisömme, koulutustoiminnan kuin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnankin näkökulmasta. Vastuullisuus tarkoittaa muun muassa sitä, että toimintamme Karelian korkeakouluyhteisössä on avointa ja läpinäkyvää. 

Kustakin ARENEn keva-ohjelman teemasta (koulutus, TKI-toiminta, johtaminen ja osaava henkilöstö sekä hiilijalanjälki) on laadittu kypsyystasokuvaus, joka löytyy ARENEn nettisivuilta. Ammattikorkeakoulut toteuttivat kypsyystasojen itsearvioinnin vuoden 2022 lopussa. Kypsyystasoja on viisi (alkava, edistyvä, hallittu, edistynyt, strateginen). Ammattikorkeakouluilta kysyttiin myös kypsyystasotavoitetta vuonna 2025 sekä keinoja siihen pääsemiseksi. Kareliassa olemme arvioineet toimintamme tasolle kolme ja tavoitteenamme on taso neljä vuodelle 2025. Karelian kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelmassa kuvaamme toimenpiteitä tavoitteeseen pääsemiseksi. 

Ammattikorkeakoulujen kestävyys- ja vastuullisuustyötä ohjaa Yhdistyneiden kansakuntien (YK) kestävän kehityksen ohjelma Agenda 2030 sekä opetus- ja kulttuuriministeriön kestävän kehityksen linjaukset. Ammattikorkeakouluilla on erityinen tehtävä̈ rakentaa kestävää elämäntapaa koulutuksen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) kautta. Tämä voidaan toteuttaa yhdessä osaavan ja kestäviin arvoihin nojaavan henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa. 

Karelian kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma julkaistiin 14.2.2023. Ohjelmaa rakennettiin keväästä 2022 alkaen johdon ja henkilöstön pilottiryhmän kanssa, ja loppuvuodesta 2022 koko henkilöstöllä ja opiskelijoilla oli mahdollisuus osallistua ohjelman laadintaan. Ohjelma on taulukkomuotoinen työkirja, jonka toimenpiteiden toteutumista arvioimme jatkuvasti Karelian laadunhallinnan mukaisen suunnittelun, toiminnan, arvioinnin ja kehittämisen syklissä. Ohjelma on työkalumme vuoden 2030 loppuun saakka. Päivitämme ohjelmaa vuosittain ottaen huomioon tehdyt toimenpiteet ja kehityskohteet. Ohjelman päivittämisestä ja toimeenpanon koordinoinnista vastaa Karelian kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ryhmä. Ryhmä edistää, kehittää ja koordinoi Karelian kestävän kehityksen ja vastuullisuuden toimia.  

Ohjelman toimeenpanosta viestimme ja raportoimme niin korkeakouluyhteisöllemme kuin ulkoisillekin sidosryhmille Karelian viestinnän periaatteiden mukaisesti. 

Tehdään yhdessä kestävämpää ylihuomista.   

Karelian korkeakouluyhteisö 

Karelian korkeakouluyhteisöllä tarkoitetaan Karelian henkilöstöä ja opiskelijoita. Tässä osiossa on taulukoissa kuvattu Karelian korkeakouluyhteisöä koskevat ympäristö-, sosiaalista ja kulttuurista sekä taloudellista vastuuta koskevat vastuullisuusvalinnat. Taulukoihin on koottu kuhunkin vastuullisuusvalintaan liittyvät Kareliassa tehdyt vastuullisuusteot sekä tavoitteet ja kehityskohteet vastuullisuusvalintojen edistämiseksi. Vastuullisuusvalintojen edistämiseen ja seurantaan on määritelty vastuutahot. Vastuullisuusvalinnat on sidottu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. 

Vastuullisuusvalinnat

  • Pyrimme tasapainoiseen ja vakaaseen talouteen. Kiinnitämme huomiota taloudellisten riskien hallintaan. 
  • Noudatamme hyvän hallinnon periaatteita. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 
  • Toimintamme on laadukasta. Toimimme resurssiviisaasti ja kestävästi. 
  • Olemme turvallinen, vastuullinen ja hyvinvointia edistävä korkeakouluyhteisö. 
  • Kohtelemme kaikkia yhteisömme jäseniä yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti. 
  • Kannustamme korkeakouluyhteisöämme jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen. 
  • Osallistumme ja vaikutamme yhteiskunnalliseen keskusteluun. 
  • Pyrimme toteuttamaan ympäristövastuuta kokonaisvaltaisesti. 
  • Liikumme kampuksille ja matkustamme työ- tai opintomatkat vastuullisesti ja kestävästi. 
  • Kampusarkemme on kestävää. 

Taloudellinen vastuu

Vastuullisuusvalinnat Vastuullisuusteot. Mitä Kareliassa on tehty?Tavoitteet ja kehityskohteet Etenemisen arvioinnin vastuuYK:n kestävän kehityksen tavoitteet – Agenda 2030
Pyrimme tasapainoiseen ja vakaaseen talouteen. Kiinnitämme huomiota taloudellisten riskien hallintaan. Karelian strategia 2030 – väliarvioitu ja päivitetty 
– Hallituksen päättämä tulostavoite: taloudellinen tulostavoite on positiivinen 
– Talouden seuranta 
– Toiminnan johtaminen tulosmittarien perusteella 
– Hankinnat: hankintaohje 
– Sijoitusohje 
Turvallisuusjohtaminen 
– Riskien arviointiportaali: maineriskit, toiminnan jatkuvuuteen liittyvät riskit 
Ympäristöturvallisuus 
– Taloudellinen tulostavoite positiivinen
-Vastuullisuusraportoinnin kehittäminen

– Johtoryhmä 
– Hallinto- ja talousjohtaja 
– Turvallisuuspäällikkö
– Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ryhmä
8 Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua16 Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto17 Yhteistyö ja kumppanuus
Noudatamme hyvän hallinnon periaatteita. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. Toimintasääntö; tutkintosääntö; johtosääntö 
– Koulutukset (esim. HHJ hallituskoulutus) johtoryhmälle, hallitukselle ja toimenhaltijoille 
– Hallituksen ja toimenhaltijoiden päätökset Dynastyn kautta avoimia henkilöstölle 
– Sisäisen tarkastuksen suunnitelma, toteutus ja raportointi hallitukselle ja konsernille 
Avoimen tieteen ja tutkimuksen periaate: avaamme tutkimustulokset hyötykäyttöön ja viestimme niistä laajasti 
– Tiedonhallintamalli
– Sähköinen arkistointi 
– Johtoryhmä 
– Hallinto- ja talousjohtaja 
– OKM-mittari seuranta: julkaisut, hyödyntämissuunnitelmat
16 Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto
Toimintamme on laadukasta. 
Toimimme resurssiviisaasti ja kestävästi. 
Laaturyhmän vakiintunut toiminta 
– Avainprosessit on kuvattu 
– Ulkoiseen auditointiin osallistuminen kuuden vuoden välein 
– Palautekyselyt opiskelijoille, sidosryhmille ja henkilöstölle 
– Vuosittaiset johdon katselmukset 
– Toiminnan prosessien jatkuva kehittäminen 
– Läheisyysperiaate 
– Hankinnat: ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten huomioiminen (hankintaohje
– Vastuullinen sijoittaminen
– Tarveharkinta hankinnoissa 
– Tekoälyosaamisen kehittäminen 
– Johtoryhmä  
– Laaturyhmä 
– Hallinto- ja talousjohtaja
12 Vastuullista kuluttamista16 Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto

Sosiaalinen ja kulttuurinen vastuu

Vastuullisuusvalinnat Vastuullisuusteot. Mitä Kareliassa on tehty?Tavoitteet ja kehityskohteet Etenemisen arvioinnin vastuuYK:n kestävän kehityksen tavoitteet – Agenda 2030
Olemme turvallinen, vastuullinen ja hyvinvointia edistävä korkeakoulu- 
yhteisö. 
Työhyvinvointiryhmä ja –ohjelma 
Työterveyshuolto  
Aktiivisen välittämisen malli 
Karelian turvaopas 2022 
Kriisitoimintaohje 
Strateginen henkilöstösuunnitelma 
– Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma  
Monipaikkatyön periaatteet  
Smartum-setelit henkilöstölle 
SYKETTÄ toiminta  
– Hyvinvoinnin teemaviikot 
YTHSn palvelut opiskelijoille 
– Opiskelijakunta POKAn yhteisöllisyyttä ja ryhmäytymistä tukeva toiminta  
-VIP-toiminta: välittämisen ilmapiiri 
-Opiskeluhyvinvointityöryhmä 
Opiskelijan laatuopas 
Opintokuraattorit 
POKAn code of conduct 
Karelian ohjaus- ja hyvinvointisuunnitelma opiskelijoille 
– SDG-tavoitteet näkyviin kaikkiin organisaation ohjelmiin ja suunnitelmiin 
– Henkilöstöpäällikkö  
– Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ryhmä 
– Turvaryhmä  
– Työhyvinvointiryhmä 
– Opiskeluhyvinvointi-työryhmä 
– POKA 
3 Terveyttä ja hyvinvointia8 Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua16 Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto
Kohtelemme kaikkia yhteisömme jäseniä yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti.Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma 
– Turvallisemman tilan huoneentaulu
– Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvastaava / työsuojeluvaltuutettu  
– Monikulttuurinen ja kansainvälinen yhteisö 
– “Syrjinnästä vapaa alue” -syrjinnän ja rasisminvastainen toiminta  
– Strategiassa on sitouduttu avoimen tieteen toimintakulttuurin edistämiseen 
Vipunen: tieto avoimesti saatavilla 
– Eettinen ja läpinäkyvä viestintä 
Saavutettavuussuunnitelma 
– Esteettömyys kampuksilla 

– Englanninkielisten materiaalien lisääminen tutkinto-opiskelijoille ja henkilöstölle
– Johtoryhmä
– Henkilöstöpäällikkö
– Työhyvinvointiryhmä
Tavoite 10: Vähentää eriarvoisuutta maiden sisällä ja niiden välillä.16 Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto
Kannustamme korkeakouluyhteisöämme jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen.Työyhteisön kehittämissuunnitelma
Työuraohjelma
Osaamisen kehittämisen työkalut
Osaamisen johtaminen
– Ilmaiset avoimen AMK:n opinnot henkilöstölle
– Kehityskeskustelut
– Perehdytys (Intro-järjestelmä)
ATT-julistus
– Julkaisut
– Henkilöstön kestävän kehityksen ja vastuullisuuden osaamisen kehittäminen, Arenen työkirja
– Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden osaaminen osaksi kehityskeskusteluja ja perehdytystä
– Julkaisuihin SDG-tavoitteet näkyviin
HenkilöstöpäällikköTavoite 4: Taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet.
Osallistumme ja vaikutamme yhteiskunnalliseen keskusteluun.– Valta- ja maakunnallinen asiantuntijatyöryhmätyöskentely ja asiantuntijapuheenvuorot
– Julkaisut, projektit ja opinnäytetyöt
– Arenen kestävän kehityksen työryhmissä edustaminen
ATT-julistus
– Vuosittaisen julkaisutavoitteen saavuttaminen ja rahoitusmallin muutokseen valmistautuminenTavoite 17: Tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta.

Ympäristövastuu

Vastuullisuusvalinnat Vastuullisuusteot. Mitä Kareliassa on tehty?Tavoitteet ja kehityskohteet Etenemisen arvioinnin vastuuYK:n kestävän kehityksen tavoitteet – Agenda 2030
Pyrimme toteuttamaan ympäristövastuuta kokonaisvaltaisesti.
 
STRATEGINEN VALINTA:
 
Ratkaisuja vihreään siirtymään
– Sitoutuminen Joensuun kaupungin ja Pohjois-Karjalan maakunnan vähähiilisyyden tavoitteisiin
Arenen tavoite
– Energiatehokkuuden jatkuva kehittäminen kampuksilla
– Hiilineutraalien ratkaisujen kehittäminen
– Huomioidaan Joensuun kaupungin ilmasto-ohjelma
– Energiatehokkaampi toiminta
– Johtoryhmä
– Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ryhmä
Tavoite 13: Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan.Tavoite 17: Tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta.
Liikumme kampuksille ja matkustamme työ- tai opintomatkat vastuullisesti ja kestävästi.Työsuhdepyörät
– Kampuspyörät 
Matkustusohje 
Monipaikkatyön periaatteet
– Joukkoliikenteen reittiopas käytössä Tuudo-sovelluksessa
– Seuraamisen/mittaamisen kehittäminen (Arenen kypsyysarviointi)
– Hiilitiekartan käyttöönotto
– Työmatkustamisen vähentäminen
– Yhteisön, POKAn ja SYKETTÄ teemaviikot
– Opiskelijoiden etä-, lähi- ja hybridimalli
– Henkilöstöpalvelut
– Laskentapalvelut
– Toimitilapalvelut
Tavoite 13: Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan.
Kampusarkemme on kestävää.– Kampusravintolat toimivat vastuullisemmin ja kestävämmin
– Kiertotalouden ja kierrättämisen kehittäminen
– Kiertotaloutta ja kierrättämistä kehitetään
– Biodiversiteetin huomioiminen
– Jätteen minimointi
– Energiakulutuksen vähentäminen
– Tilojen käytön tehostaminen
– Hiilitiekartan käyttöönotto
– Ympäristöystävällisen ruokailun tukeminen
– Paperin kulutuksen vähentäminen, sähköinen arkistointi
– Toimitilapalvelut
– Hallinto- ja talousjohtaja
– Tietohallinto
– Kampusravintolat (Compass Group), ravintolatoimikunta
12 Vastuullista kuluttamistaTavoite 13: Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan.

Koulutustoiminta

Tässä osiossa on taulukoissa kuvattu Karelian koulutustoimintaa koskevat ympäristö- sosiaalista ja kulttuurista sekä taloudellista vastuuta koskevat vastuullisuusvalinnat, jotka liittyvät yhteen tai useampaan Karelia 2030 strategian valintoihin. Taulukoihin on koottu kuhunkin vastuullisuusvalintaan liittyvät Kareliassa tehdyt vastuullisuusteot sekä tavoitteet ja kehityskohteet vastuullisuusvalintojen edistämiseksi. Vastuullisuusvalintojen edistämiseen ja seurantaan on määritelty vastuutahot. Vastuullisuusvalinnat on sidottu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. 

Vastuullisuusvalinnat

  • Tuemme yritysten ja organisaatioiden kasvua ja kilpailukykyä koulutustoiminnan kautta. 
  • Vahvistamme ja tuemme alueen elinvoimaa koulutuksella ja koulutusperäisellä maahanmuutolla. 
  • Edistämme kestävän kehityksen osaamista, tietoja ja asenteita koulutuksen keinoin. 

Taloudellinen vastuu

Vastuullisuusvalinnat Vastuullisuusteot. Mitä Kareliassa on tehty?Tavoitteet ja kehityskohteet Etenemisen arvioinnin vastuuYK:n kestävän kehityksen tavoitteet – Agenda 2030
Tuemme yritysten ja organisaatioiden
kasvua ja kilpailukykyä koulutustoiminnan kautta.
 
STRATEGINEN VALINTA:
 
Osaajia tulevaisuuden työelämään
– AMK-tutkinnot, YAMK-tutkinnot
– Sustainability Management -koulutus
– Jatkuvan oppimisen tiimi
– Työelämälle suunnatut koulutukset jatkuvan oppimisen ja palveluliiketoiminnan kautta
– Työelämäyhteistyö
– Climate University -verkoston jäsenyys
– Tutkintotavoitteiden saavuttaminen
 – Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden koulutusten lisääminen jatkuvan oppimisen tarjonnassa
 – Kehitetään kumppanuuksia kestävän kehityksen koulutusten ympärille
– Jatkuvan oppimisen päällikkö
– Vararehtori
– Koulutuksen kehittämispäällikkö
Tavoite 8: Edistää kaikkia koskevaa kestävää talouskasvua, täyttä ja tuottavaa työllisyyttä sekä säällisiä työpaikkoja.

Sosiaalinen ja kulttuurinen vastuu

Vastuullisuusvalinnat Vastuullisuusteot. Mitä Kareliassa on tehty?Tavoitteet ja kehityskohteet Etenemisen arvioinnin vastuuYK:n kestävän kehityksen tavoitteet – Agenda 2030
Vahvistamme ja tuemme alueen elinvoimaa koulutuksella ja koulutusperäisellä maahanmuutolla.

STRATEGISET VALINNAT:

Koulutusperäistä maahanmuuttoa ja kansainvälisyyttä
 
Osaajia tulevaisuuden työelämään
 
Kestävää hyvinvointia väljästi asutulle alueelle
– Osaajien kouluttaminen alueen työelämän ja sen kehittämisen tarpeisiin
– Alueen yritysten ja väestön jatkuvan oppimisen tukeminen
– Osaavan henkilöstön ja palvelujen saatavuuden tukeminen myös keskustaajamien ulkopuolella
– Asumisen mahdollistaminen kasvukeskusten ulkopuolella
– Kansainvälisen tutkintokoulutuksen laajentaminen
– Joustavat jatkuvan oppimisen mahdollisuudet
– Luotettava kumppanirekisteri
– KV–riskianalyysi
– Eettinen riskianalyysi
– Etä- ja monimuoto-opiskelumahdollisuuden kehittäminen
– Koulutuspäälliköt
– Kansainvälisten asioiden päällikkö
– Vararehtori
– Koulutuksen kehittämispäällikkö
3 Terveyttä ja hyvinvointiaTavoite 4: Taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet. Tavoite 8: Edistää kaikkia koskevaa kestävää talouskasvua, täyttä ja tuottavaa työllisyyttä sekä säällisiä työpaikkoja.

Ympäristövastuu

Vastuullisuusvalinnat Vastuullisuusteot. Mitä Kareliassa on tehty?Tavoitteet ja kehityskohteet Etenemisen arvioinnin vastuuYK:n kestävän kehityksen tavoitteet – Agenda 2030
Edistämme kestävän kehityksen osaamista, tietoja ja asenteita koulutuksen keinoin.
 
STRATEGINEN VALINTA:
 
Osaajia tulevaisuuden työelämään
 
Ratkaisuja vihreään siirtymään
– Kestävän kehityksen kompetenssi kaikkien tutkintojen osaamisvaatimuksena
– Ympäristövastuu kaikkiin opetussuunnitelmiin
– Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden -osaamisen tarjonta avoimessa AMK:ssa
– Ilmastonmuutoksen ja sen torjumiseen liittyvien ratkaisujen huomioiminen koulutuksen toteuttamisessa
– Kestävän kampusarjen edistäminen opiskelijoiden kanssa
– Puurakentamisen ja vähähiilisen rakentamisen kansallinen edelläkävijä
– Vastuuhenkilö kestävälle opetussuunnitelmatyölle (Arenen kypsyysarvio) ja opetussuunnitelmien jatkuva kehittäminen
– Mitataan ja arvioidaan koulutuksen toimenpiteitä
– Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden tarjonnan kehittäminen avoimessa AMK:ssa
– Vararehtori
– Koulutuksen kehittämisryhmä
– Strategisesta valinnasta vastaava koulutuspäällikkö
Tavoite 9: Rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta ja innovaatioita.Tavoite 10: Vähentää eriarvoisuutta maiden sisällä ja niiden välillä.12 Vastuullista kuluttamistaTavoite 13: Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan.

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Tässä osiossa on taulukoissa kuvattu Karelian tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI) koskevat ympäristö- sosiaalista ja kulttuurista sekä taloudellista vastuuta koskevat vastuullisuusvalinnat, jotka liittyvät myös Karelia 2030 strategian valintoihin. Taulukoihin on koottu kuhunkin vastuullisuusvalintaan liittyvät Kareliassa tehdyt vastuullisuusteot sekä tavoitteet ja kehityskohteet vastuullisuusvalintojen edistämiseksi. Vastuullisuusvalintojen edistämiseen ja seurantaan on määritelty vastuutahot. Vastuullisuusvalinnat on sidottu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. 

Vastuullisuusvalinnat

  • Toteutamme TKI-toimintaa taloudellisesti, laadukkaasti ja kestävästi. 
  • Tutkimus- ja oppimisympäristömme ovat taloudellisesti kestäviä. 
  • Edistämme TKI-toiminnalla sekä tutkimus- ja oppimisympäristöillä alueen kestävää hyvinvointia. 
  • Lisäämme kestävän kehityksen osaajia maakunnan alueelle ja edistämme innovaatiota ympäristöteemassa. 
  • Toteutamme hankkeet ekologisesti. 
  • Rakennamme tutkimus- ja oppimisympäristöt kestävästi ja toimimme niissä ekologisesti. 

Taloudellinen vastuu

Vastuullisuusvalinnat Vastuullisuusteot. Mitä Kareliassa on tehty?Tavoitteet ja kehityskohteet Etenemisen arvioinnin vastuuYK:n kestävän kehityksen tavoitteet – Agenda 2030
Toteutamme TKI-toimintaa taloudellisesti, laadukkaasti ja kestävästi.

STRATEGINEN VALINTA:

Koulutusperäistä maahanmuuttoa ja kansainvälisyyttä
– Riskien hallinta
– Budjetointi; ennakointi
– Laadunhallinta
Tukipalvelut ja prosessit (intrassa) rahoituksen hakemiseen
– Kansainväliset kumppanit ja verkosto
– Tiedolla johtaminen
Opas avoimeen TKI-toimintaan
– TKI-toiminnan tiiviimpi yhteistyö työelämän kanssa
– Kansainvälisen TKI-toiminnan kasvattaminen taloudellisesti kestävällä tavalla
– Tutkimus- ja kehittämisjohtaja
– TKI-tukipalvelut
– Projektipäälliköt
Tavoite 8: Edistää kaikkia koskevaa kestävää talouskasvua, täyttä ja tuottavaa työllisyyttä sekä säällisiä työpaikkoja.
Tutkimus- ja oppimisympäristömme ovat taloudellisesti kestäviä.
 
STRATEGINEN VALINTA:

Älykästä tuotantoa ja palveluja
– Investointien suunnittelu kestävyys- ja elinkaarinäkökulma huomioiden
– Kiinnittyminen kaikkiin Karelian ydintoimintoihin ja palveluliiketoimintaan
– Hankintaohje
– Elinkaariajattelun parantaminen
– uudistetaan Karelian tutkimus- ja oppimisympäristöt
– Tutkimus- ja oppimisympäristöjen hallinnan ja johtamisen kehittäminen
– tuotteiden ja palveluiden kehittäminen 
– Tutkimus- ja kehittämisjohtaja
– Koulutuspäälliköt
– TKI tukitiimi- ja palvelut
12 Vastuullista kuluttamista

Sosiaalinen ja kulttuurinen vastuu

Vastuullisuusvalinnat Vastuullisuusteot. Mitä Kareliassa on tehty?Tavoitteet ja kehityskohteet Etenemisen arvioinnin vastuuYK:n kestävän kehityksen tavoitteet – Agenda 2030
Edistämme TKI-toiminnalla sekä tutkimus- ja oppimisympäristöillä alueen kestävää hyvinvointia.

STRATEGISET VALINNAT:

Älykästä tuotantoa ja palveluja

Kestävää hyvinvointia väljästi asutulle alueelle

Osaajia tulevaisuuden työelämään

Koulutusperäistä maahanmuuttoa ja kansainvälisyyttä
– Simula ja Tarmo: tarjoamme hyvinvointipalveluita alueen asukkaille ja työelämälle
– Tulevaisuuden työ -oppimisympäristöt alueen yritysten hyödynnettävissä
– Living Lab –tutkimuskonsepti
– TKI-toiminnan tiiviimpi yhteistyö työelämän kanssa
– Sosiaalisesti kestävien toimintamallien ja prosessien kehittäminen
– Sidosryhmäyhteistyö, hankkeiden tulokset ovat saavutettavissa ja hyödynnettävissä 
-> vaikuttavuus
– Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen hanketoiminnalla kansainvälisessä yhteistyössä 
– Johtoryhmä
– Tutkimus- ja kehittämisjohtaja
– TKI-tukitiimi ja palvelut
Tavoite 9: Rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta ja innovaatioita.

Ympäristövastuu

Vastuullisuusvalinnat Vastuullisuusteot. Mitä Kareliassa on tehty?Tavoitteet ja kehityskohteet Etenemisen arvioinnin vastuuYK:n kestävän kehityksen tavoitteet – Agenda 2030
Lisäämme kestävän kehityksen osaajia maakunnan alueelle
ja edistämme innovaatiota ympäristöteemassa.
 
STRATEGISET VALINNAT:
 
Osaajia tulevaisuuden työelämään
 
Ratkaisuja vihreään siirtymään
 
Älykästä tuotantoa ja palveluja
– Hankkeiden tarjoamat koulutukset ja valmennukset yrityksille ja sidosryhmille
– Koulutuksen tukeminen kestävän kehityksen kompetenssipohjaisen opetuksen toteutuksessa
– Hankesalkut
– Vähähiilinen rakentaminen, pysyvä malli
– Ekologisuuden kehittäminen ympäristöissä sekä palvelujen tarjoaminen
– Kestävyyteen ja vastuullisuuteen liittyvien koulutusten ja valmennusten kehittäminen
– Teknologian kehittäminen ja käyttöönotto 
– Vaikuttavuus ja tulosten käyttöönotto yhteistyössä kumppaneiden kanssa
– Tutkimus- ja kehittämisjohtaja
-TKI- tukitiimi ja palvelut
– Koulutuspäälliköt
Tavoite 7: Varmistaa edullinen, luotettava, kestävä ja uudenaikainen energia kaikille.Tavoite 9: Rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta ja innovaatioita.Tavoite 13: Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan.Tavoite 17: Tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta.
Toteutamme hankkeet ekologisesti.Matkustusohje
Hankintaohje
– Rahoittajan vaatimukset (DNSH)
– TKI-prosessit kehitetty ympäristönäkökulmasta (käynnistäminen, toteutus)
– Tuotannonohjaus-prosessien kehittäminen
– Tutkimus- ja kehittämisjohtaja
– TKI-tukitiimi ja palvelut
Tavoite 13: Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan.
Rakennamme tutkimus- ja oppimisympäristöt kestävästi ja toimimme niissä ekologisesti.
 
STRATEGISET VALINNAT:
 
Ratkaisuja vihreään siirtymään
 
Älykästä tuotantoa ja palveluja
– tutkimus- ja oppimisympäristöt
Hankintaohje
Hankintaohjeen ja kilpailutusten kehittäminen– Tutkimus- ja kehittämisjohtaja
– Koulutuspäälliköt
– TKI-tukitiimi ja palvelut
12 Vastuullista kuluttamista