Vastuullisuus

Karelia-ammattikorkeakoulu toimii työnantajana ja korkeakouluyhteisönä vastuullisesti ja kestävää kehitystä edistäen. Tavoitteenamme on lisätä ekologista, taloudellista sekä sosiaalista ja kulttuurista vastuullisuutta ja hyvinvointia korkeakoulussamme.

Arvioimme ja kehitämme korkeakoulun toimintaa jatkuvasti. Toteutamme avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteiden mukaista avointa toimintakulttuuria. Kestävän kehityksen edistäminen sisältyy koulutustarjontaamme tutkinto-opiskelijoilla sekä jatkuvan oppimisen tarjonnassa ja on kiinteä osa TKI-toimintaamme.

Karelia-ammattikorkeakoulun Karelia2030 – Kestävää elinvoimaa -strategiassa on huomioitu vahvasti vastuullisuuden kolme ulottuvuutta. Vastuullisuus on yksi kolmesta arvostamme.

Olemme sitoutuneet Joensuun kaupungin ja Pohjois-Karjalan maakunnan vähähiilisyyden tavoitteisiin. Strategian mukaisena tavoitteena on hiilineutraali ammattikorkeakoulu vuoteen 2028 mennessä. Osallistamme monialaisesti opiskelijoita, henkilökuntaa ja yhteistyökumppaneita vastuullisuuden kehittämiseen, esimerkiksi edistämme resurssiviisaita kiertotalouden ratkaisuja yhteistyössä.

Kareliassa toimii kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ryhmä ja vastuullisuuskoordinaattori. Ryhmän tehtävänä on viedä eteenpäin sekä koordinoida kestävän kehityksen ja vastuullisuuden toimia ammattikorkeakoulussa. Ryhmä vastaa myös Karelian kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelman päivittämisestä. Ohjelma julkaistiin 14.2.2023.

Karelia-ammattikorkeakoulussa vastuullisuus ja kestävä kehitys on osa laatujärjestelmän mukaista jatkuvan parantamisen työtä. Karelia on mukana ammattikorkeakoulujen hiilijalanjäljen laskennan ja hallinnan yhteistyössä. Karelia on myös sitoutunut ammattikorkeakoulujen yhteiseen kestävän kehityksen ohjelmaan.

Karelia-ammattikorkeakoulu on Pohjois-Karjalan biosfäärialueen sopimuskumppani ja edistää yhteistyöverkoston kautta YK:n kestävän kestävän kehityksen tavoitteita. Pohjois-Karjalan biosfäärialue on osa UNESCO:n Man and the Biosphere -ohjelman kestävän kehityksen tutkimus-, kokeilu- ja kehittämisalueverkostoa.

Karelia edistää toiminnallaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita

Edistämme toiminnallamme strategisten valintojemme mukaisia kestävän kehityksen tavoitteita.

3 Terveyttä ja hyvinvointia

Edistämme kestävää hyvinvointia erityisesti väljästi asutulla alueella. Kehitämme monialaisesti kestävää hyvinvointia tukevia tuotteita, palveluja, toimintamalleja ja teknologisia ratkaisuja yhdessä kumppaniemme kanssa. Toimimme aktiivisesti hyvinvointialan maakunnallisissa, kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa.

4 Hyvä koulutus

Toteutamme laadukasta ja saavutettavaa koulutustoimintaa tutkintokoulutuksissamme ja jatkuvan oppimisen parissa. Rakennamme kestävää tulevaisuutta sisällyttämällä kestävän kehityksen osaamisen kaikkiin tutkintoihimme. Koulutustoiminnallamme tuomme osaamista ja elinvoimaa työelämään. Kuuntelemme ja ennakoimme aktiivisesti työelämän tarpeita. Olemme työyhteisöjen osaamisen laaja-alainen kehittäjä.

7 Edullista ja puhdasta energiaa

Edistämme toiminta-alueemme uusia investointeja, rohkeita innovaatioita ja vientiä tuote- ja menetelmäkehityksen avulla. Tavoitteenamme on olla ilmastoviisaaseen rakentamisen, uusien energiaratkaisujen ja energiatehokkuuden kansallinen edelläkävijä. Kehitämme vihreän siirtymän ratkaisuja kansainvälisissä verkostoissa yhdessä työelämä- ja korkeakoulukumppaneiden kanssa.

8 Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua

Tarjoamme asiakaslähtöisiä jatkuvan oppimisen palveluita yksilöille ja yhteisöille työelämän muutoksiin ja urapolkujen eri vaiheisiin. Tuemme kehittyneiden teknologioiden ja innovaatioiden sujuvaa käyttöönottoa yritysten kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Uudistamme monialaisia älykkään tuotannon ja palveluiden oppimis-, tutkimus- ja innovaatioympäristöjä. Tarjoamme yrityksille mahdollisuuden kehittää toimintaansa vuorovaikutuksessa opiskelijoidemme kanssa.

9 Kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuureja

Toteutamme ratkaisuja kestävyyshaasteisiin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassamme ja tutkimus- sekä oppimisympäristöissämme ja teemme yhteistyötä alueen yritysten kanssa näiden innovaatioiden kehittämisessä. Kehitämme monialaisesti uusia älykkäitä teollisuuden ratkaisuja ja palveluprosessien automatisointia työ- ja elinkeinoelämän kumppaneidemme kanssa.

13 Ilmastotekoja

Olemme sitoutuneet Joensuun kaupungin ja Pohjois-Karjalan maakunnan vähähiilisyyden tavoitteisiin. Ilmastonmuutos ja sen torjumiseen liittyvät ratkaisut, kuten kiertotalous ja resurssiviisaus, tulevat olemaan osa kaikkien koulutustemme opetusta ja toimintaa.

17 Yhteistyö ja kumppanuus

Toimimme yhteistyössä alueen elinkeinoelämän ja sidosryhmien kanssa sekä kansainvälisessä yhteistyössä kestävän kehityksen edistämiseksi. Luomme Kareliasta aidosti kansainvälisen ja verkostoituneen korkeakouluyhteisön. Tuotamme joustavalla koulutuksella ja kumppanuusyhteistyön avulla ratkaisuja monimuotoistuvan työn ja työurien haasteisiin.

Julkaisuja ja artikkeleita

Julkaistuja artikkeleitamme löydät Pulssi-portaalista. Tässä esimerkkejä vastuullisuus -teemaisista artikkeleistamme:

Muualla mediassa

Karjalan Heili 31.5.2023: Puunistutus: Kuusia Penttilän kukkuloille

Ota yhteyttä

Karelian kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ryhmä:
Leena Väyrynen
vastuullisuuskoordinaattori (1.1.-30.6.2024)
[email protected]
050 409 4582