Karelian Digivision 2030 -hankkeen alkukyselyn tulokset lyhykäisyydessään

Digivisiossa tehtiin alkukysely 2.1.-27.2.2023 välisenä aikana Karelian henkilöstölle. Kyselyyn osallistui 105 henkilöä eli 33 % Karelian henkilöstöstä. Vastaajista suurin osa työskenteli koulutusvastuulla (54 %). Vastaajista 59 % oli Tikkarinteen toimipisteen ja 40 % Wärtsilän toimipisteen henkilöstöä. Vastaajista 31 % koki vähäiseksi tai jossain määrin vähäiseksi verkko- ja digipedagogiikan osaamistasonsa olevan tällä hetkellä. Vastaajista 9 %:n työtehtäviin ei kuulunut verkko- tai digipedagogiikka. Kysyttäessä, kuinka paljon henkilö kaipaa verkko- tai digipedagogisen osaamisen kehittämisen vahvistamista vastaajista 35 % kaipasi melko paljon, paljon tai erittäin paljon osaamisen kehittämisen vahvistamista.  

Vastaajista 45 % (n=47) oli osallistunut hankkeen tapahtumiin ja tiesi yleisellä tasolla, mitä hanke sisältää tai tunsi hankkeen ja sen tavoitteet pääpiirteisesti. Vastaajista 90 % (n=95) ei ollut osallistunut lainkaan tai oli osallistunut jossain määrin Digivisio 2030-hankkeen koulutuksiin (työpajoihin, webinaareihin, Digipedagogiikan studioihin).  

Vastaajista 53 % (n=55) näkee melko paljon, paljon tai erittäin paljon mahdollisuuksia yhteistyön tiivistämiseen korkeakoulujen kesken. Vastaajista 61 % (n=62) arvioi valinnan vapauden hyödyttävän oppijoita melko paljon, paljon tai erittäin paljon.

Digivision riskeistä kysyttäessä vastaajista 63 % (n=64) arvioi riskin jossain määrin suureksi, suureksi tai erittäin suureksi, että Digivisio 2030 tuottamien palveluiden opiskelijoille tarjottava arvo ei konkretisoidu korkeakoulussa riittävän selkeästi. Vastaavasti Toisen riskin mukaan korkeakoulu ei pysy kehittämisessä mukana, jolloin Digivisio 2030 mukanaan tuomien muutosten toteutus jää vaillinaiseksi. Vastaajista 47 % (n=48) arvioin tämän riskin erittäin vähäiseksi, vähäiseksi tai jossain määrin vähäiseksi.

Vastaajista 59 % (n=60) koki jossain määrin lähivuosien Digivision 2030 kehityksen tuovan muutoksia Karelian toimintaan yleisesti. Vastaajista 67 % (n=69) koki huolta vain vähän tai jossain määrin huolta hankkeen mukanaan tuomista muutoksista.

Kyselyn vastukset ovat tärkeitä digivision kehittämisessä ja aineiston pohjalta hankkeessa voidaan tarkentaa tiettyjä asioita. Aineisto sisältää avoimia vastauksia, joita tullaan esittelemään myöhemmin. Aineistosta on hieman pidempi versio tulossa Pulssiin.

Muutoskoordinaattori

Anna-Riitta Mikkonen