Kestävän kehityksen opiskelu YAMK-tutkinnoissa – Havaintoja kestävän johtamisen kurssilta

Kestävän johtamisen viiden (5) opintopisteen opintojaksoa on toteutettu nyt neljättä vuotta Karelian Johtamisen ja liiketoimintaosaamisen ylemmässä AMK-tutkinnossa. Opintojakson kehittämisen lähtökohtana oli, että kaikki opiskelijat ovat liiketalouden ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijoita, mutta hyvin erilaisilla taustoilla. Opintojakson tulisi mieluiten olla verkkokurssi, joka on avoinna ympäri vuoden sekä toteutettavissa ajasta ja paikasta riippumatta.

Opintojakson tulee lisäksi antaa osallistujille kestävän johtamisen tiedolliset perusteet yleisellä tasolla sekä syvällisiä näkemyksiä kestävän johtamisen työkalujen soveltamisesta käytäntöön opiskelijoiden työpaikalla. Viimeksi mainittu siitä syystä, että enin osa opiskelijoista on työelämässä opintojakson suorittamisen aikana. Parhaimmillaan opintojakso onkin toiminut tiedon siirtämisenä ja mini-interventioina opiskelijan työpaikan muutokseen kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Lähtökohtaisesti uuden opintojakson kehittäminen näistä vaatimuksista oli haastava tehtävä opettajalle.

Opiskeltava substanssi ja sen kehittyminen

Kestävä kehitys ja kestävä johtaminen ovat alati laajeneva ilmiö. Opiskelijoilla on ollut moninainen ja monipuolinen tausta osallistua opintojaksolle, mutta heidän ennakkotietonsa kestävästä kehityksestä ilmiönä ovat vaihdelleet paljon. Opiskelijoiden työnantajien tarpeet ovat lisäksi vaihdelleet laajalti. Joissakin yrityksissä on käytössä laatustandardeja, jotka korostavat kestävyyttä ja joissakin yrityksissä ei ole vielä tehty juuri mitään kestävän kehityksen, kestävän johtajuuden ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen kohtaamisen suhteen.

Edellä mainituista haasteista johtuen ratkaisuna opintojaksolla on ollut opiskella kestävän johtamisen ydintä, johon kuuluu ekologinen ja ympäristöllinen, taloudellinen ja hallinnollinen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen näkökulma johtamiseen. Lisäksi opintojaksolla on opiskeltu opiskelijan oman valinnan mukaan erilaisia kestävän johtamisen tosielämän sovelluksia ja työkaluja. Opintoihin on kuulunut myös valitun kirjallisuuden opiskelua sekä opintojakson lopuksi laadittava yhteenveto, pohdinta ja reflektio opitusta.

Pedagogiset ratkaisut ja niiden rajoitukset

Opintojakso on toteutettu Moodlessa ajasta ja paikasta riippumattomana pitkälle tuotteistettuna ja omatoimisesti suoritettavana opintojaksona.

Opintojakso on alkanut johdanto-ohjeviestillä, jonka opiskelija saa ilmottaduttuaan ja tultuaan hyväksytyksi opintojaksolle. Opintojakso on edennyt itseopiskeluohjein vaihe kerrallaan. Tarvittaessa opintojakson opettajalta on saanut ohjeita ja neuvoja, mikäli opiskelija on näitä tarvinnut.

Opiskelijoiden työ on koostunut pääasiassa lukumateriaalien ja videoiden sisältöjen opiskelusta, verkkokeskusteluista muiden opiskelijoiden kanssa (3 omaa keskustelun avausta ja 3 vastausta muiden opiskelijoiden avauksiin), kirjallisista raporteista (3 raporttia) ja yhteenvedosta, loppupohdinnasta sekä opitun reflektoinnista (1 raportti).

Hyvää palautetta opiskelijoilta

Opintojakso on saanut erittäin hyvää palautetta opiskelijoilta. Erityisesti opiskelijat ovat pitäneet opintojakson suoritustapaa sekä ajasta ja paikasta riippumattomuutta erittäin hyvinä asioina. Monet opiskelijat ovat kiittäneet juuri sitä, että he ovat voineet rytmittää opiskelunsa parhaiten itselleen ja omaan elämäänsä sopivaksi.

Myös kehittävää palautetta on tullut. Useat opiskelijat ovat kertoneet, että he edelleen haluaisivat osallistua luennoille kasvotusten tai että luentoja olisi hyvä olla verkossa suorina lähetyksinä. Tulevina toteutuskertoina yksi vaihtoehto onkin rytmittää opintojakso siten, että se alkaa kolme kertaa lukuvuodessa pitäen aina sisällään avaus- ja johdantoluennon suorana lähetyksenä.

Tärkeän teeman äärellä

Kestävä johtajuus on ollut yksi menestyneimmistä ja varmaankin myös kustannustehokkaimmista opintojaksoista. Opintojakso on toteutettu opiskelijoiden kysynnän mukaan verkkokurssina, joten opettajan työmäärä on ollut ajoittain suurta runsaan kysynnän ja sesonkimaisuuden vuoksi.

Uusimmassa opetussuunnitelmauudistuksessa opintojakso valittiin liiketalouden ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijoiden pakolliseksi kurssiksi. Tämä on osoittautunut hyväksi valinnaksi ja on Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen suosituksen mukainen sen suhteen, että jokaisessa ammattikorkeakoulussa tulisi olla pakollisia kestävän kehityksen opintojaksoja kaikilla opetuksen tasoilla.

Parasta opintojaksolla on ollut se, että opettajana on voinut antaa oman panoksensa opiskelijoiden kanssa ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja yhteisen maailmamme tekemiseksi hieman paremmaksi paikaksi elää ja toimia.


Kirjoittaja:

Kim Wrange, yliopettaja, johtamisen ja liiketoimintaosaamisen YAMK-koulutus, Karelia-ammattikorkeakoulu

Artikkelikuva: Malte Luk