Opetusteknologiamessut Lontoossa: Tekoäly-workshop  

BETT-messut ovat yksi maailman suurimmista teknologian ja koulutuksen tapahtumista, joilla esitellään uusia teknologiaratkaisuja ja pedagogisia lähestymistapoja opetuksessa. Messut järjestetään vuosittain Lontoossa. Aiempi artikkelimme messuista on julkaistu Pulssissa elokuussa. Osallistuimme messuilla tekoäly-workshopiin, jossa tuotiin esille tekoälyn pedagogisia näkökulmia ja ratkaisuja erityisesti opettajan työhön. Keskusteluissa ei ollut keskeistä se, tulisiko tekoälyn käyttöä osana opetusta jotenkin hallita, vaan enemmän se, kuinka tekoälyn käyttö laajentaa pedagogisen oppimisen mahdollisuuksia ja kuinka tärkeää on vuorovaikutuksen, kriittisen ajattelun tuominen osaksi pedagogiaa.  

Tekoälyn käyttö laajentaa pedagogisen oppimisen mahdollisuuksia  

“In the AI revolution, you will create new realities simply using words.” 
Tekoälyn hyödyntämisessä kirjalliset taidot korostuvat ja nousevat kriittiseksi osaamiseksi. On osattava kommunikoida selkeästi ja vaikuttavasti, (sekä kirjallisesti että suullisesti) sekä osattava toimia eri tekoälytyökalujen kanssa, jotta saadaan riittävän tarkkaa ja luotettavaa tietoa. Mitä heikommin osaamme muodostaa tekoälylle kysymyksiä, sen heikommat ovat tekoälyn tuottamat tulokset.  

Tekoäly koetaan pedagogiseksi uhaksi, koska monet ihmiset pelkäävät, että tekoäly korvaa opettajan ja vähentää vuorovaikutusta oppilaiden kanssa. Tämä voi johtaa oppilaiden henkilökohtaisen ohjauksen ja tukemisen vähentymiseen, mikä voi vaikuttaa negatiivisesti oppimistuloksiin. Lisäksi on pelätty, että tekoäly ohjaa opiskelijoita kohti yksipuolista ja standardisoitua oppimista. Tämä voi johtaa pedagogisiin ratkaisuihin, jotka eivät ole tarpeeksi monipuolisia ja joustavia vastaamaan yksilöllisiin tarpeisiin. Toinen huolenaihe on ollut se, että tekoälyä käytetään oppilaiden personointiin ja oppimisen optimointiin, mikä voi johtaa yksityisyyden menettämiseen ja oppilaiden tietojen väärinkäyttöön. Tämä on lisännyt huolta siitä, että tekoälypohjaiset pedagogiset analytiikkaratkaisut voivat vahvistaa jo olemassa olevaa epätasa-arvoa ja ennakkoluuloja, jos oppilaitokset alkavat käyttämään vääristynyttä dataa oppimiseen liittyvien päätösten tekemiseen. 

Myös huijaaminen tekoälyn kustannuksella huolestuttaa opettajia. Lunttausmahdollisuuksia on ollut aiemminkin, nyt mukaan on tullut uusia työkaluja. Näiden ehkäisemiseksi pedagoginen suunnittelu ja tekoälytyökalujen tunteminen ovat avainasemassa. Opettaja voi kääntää tekoälyn hyödyksi, kannustaa opiskelijoita käyttämään tekoälyä ja tämän jälkeen käyttämään omaa kriittistä ajattelua rikastaakseen ja laajentaakseen kertynyttä tietoa. (Fitzpatrick, Fox, Weinstein 2023, 76). 

AI Classroom – tulevaisuuden oppimisympäristö

Dan Fitzpatrickin vetämässä AI Classroom -työpajassa jaettiin käytännön neuvoja ja vinkkejä opettajille tekoälyn hyödyntämisestä opetuksessa sekä sen suunnittelussa. Mielenkiintoinen oli Fitzpatrickin esityksen osio, jossa konkretisoitiin sitä, millainen tulevaisuuden luokkahuoneen tulisi olla. AI-luokkahuone (AI Classroom) on tulevaisuuden oppimisympäristö, joka hyödyntää tekoälyä oppimisen tukemisessa ja opettamisessa. Tällainen luokkahuone mahdollistaisi opiskelijalle ja pedagogisia toimintoja, kuten esim. personoituja oppimiskokemuksia (oppimistyyli, taitotaso ja oppimistavoitteet), oppilaiden edistymisen automaattinen seurantaa, oppimisen tukemista yksilöllisesti opiskelijan tarpeiden mukaan ja luokassa olisi käytössä älykkäitä oppimissovelluksia (esim. kieliopinnot). 

Työpajassa tuotiinkin esiin, että on tärkeää huomioida se, että tekoäly ei korvaa ihmisiä opettajina. Tekoäly voi toimia työkaluna, joka auttaa opettajia tehokkaammin seuraamaan oppilaiden edistymistä, tunnistamaan oppimisvaikeuksia ja tarjoamaan henkilökohtaista tukea. Kun tekoälyä käytetään oikein, se voi parantaa oppimista ja auttaa opettajia tarjoamaan yksilöllisempää ja monipuolisempaa opetusta. 

Valkokangas jossa kolme laatikkoa kuvaavaa ikonia ja niiden alla tekstit: Box 1 Optimise the current education system. Box2 Let go of the old values & practices that fuel the current system but fail the new. Box 3 Create a future that serves the needs of the learners & the world.
Dan Fitzpatrick veti AI Classroom-työpajaa.

Vinkkejä tekoälyn hyödyntämiseen 

  1. Tutustu erilaisiin työkaluihin ja mieti, mikä on sopivin tekoälytyökalu omaan työskentelyysi. Tutustu valittuun työkaluun ja aloita sen käyttö pienillä tehtävillä / testauksilla. Arvioi työkalun tehokkuus. Tuottaako se sitä hyötyä, mitä lähdit hakemaan. Vastaako se asettamiisi tavoitteisiin. Jaa kokemukset muille ja kerää muilta heidän huomioitaan ja kokemuksia.  
  2. Pyri välttämään seuraavia sudenkuoppia. Älä luota liikaa työkaluun. Luota enemmän ihmiseen, tekoäly on vain ajattelun ja työskentelyn tukena. Muista vaikuttava kommunikaatio henkilöiden välillä. Tekoäly ei pysty korvaamaan ihmisten välistä kommunikaatiota. Kustomoi työkalua omiin tarpeisiisi, näin saat suuremman hyödyn. Tiedosta tekoälyn rajat ja toimintalogiikka, sillä ei ole ihmisen emotionaalista kykyä. Älä keskity liikaa teknologiaan pedagogiikan kustannuksella. Vaikka tekoälypohjaiset työkalut tarjoavat opetukseen hyviä välineitä, opettaja pystyy määrittämään sen, mikä on pedagogisesti oikea toimintatapa opetuksessa.
  3. Mahdollista käyttäjille riittävä koulutus ja harjoittelumahdollisuudet tekoälytyökalujen käytössä. Tässä yhtenä hyvänä tapana on kollegoiden tuki ja yhteinen jakaminen. 

Tekoäly ei ole pelkkä ChatGPT! Olemme käyttäneet tekoälyä jo pitkään (ääniavustajat – Siri, Alexa Google Assistant), sosiaalinen media (kuinka Facebook osaa suositella juuri sitä, mistä olet ollut kiinnostunut, miksi juuri tietyt uutisaiheet nousevat esille), älykäs kodin tekniikka (lämpötilasensorit, lukitukset, valot jne.), online ostokset (personoidut suositukset), terveydenhuolto (chatbotit, diagnostiikkasovellukset) jne.  

Kareliassa on valmisteilla tekoälyn käytöstä ohjeistus, joka valmistuu vuoden loppuun mennessä. Vuoden 2024 strategisena kehittämiskohteena on tekoälyosaamisen lisääminen Karelian henkilöstölle.

Karelian Tulevaisuuden työ -pedagoginen valmennus jatkuu syksyn 2023 ajan Karelian Howspace -ympäristössä. Joulukuussa teemana on tekoäly!  


Lähteet:

Fitzpatrick, D., Fox, A. & Weinstein, B. 2023. The hitchhiker’s guide for educators series: The AI Classroom – The Ultimate Guide to Artificial Intelligence in Education. TeachersGoals Publishing, LLC.

Tämän artikkelin kirjoittamisessa on hyödynnetty chat.openai.com -sovellusta kysymyksellä, miten tekoälyllä voidaan laajentaa opiskelijan oppimista.


Kirjoittajat:

Minna Rokkila, opetusteknologia-asiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu

Marika Turkia, tutkimus- ja kehittämisrahoituksen päällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu

Logot: Ely-keskus, ESR/EAKR, Vipuvoimaa EU:lta
Tämä artikkeli on osa Tulevaisuuden työ ESR hankkeen toimenpiteitä. Hankkeen tavoitteena on kehittää ja pilotoida yhdessä työelämän kanssa digitaaliseen joustavuuteen perustuva monialainen pedagoginen yhteissuunnittelumalli, muotoilla työelämän kanssa opetukseen integroituvia kokeiluja, vahvistaa Karelian proaktiivista toimintaa työelämävuorovaikutuksessa sekä kehittää opettajien pedagogista osaamista. Tulevaisuuden työ ESR -hankkeen päärahoittajana toimii Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan unionin ESR-ohjelmasta.

Artikkelikuva: Free Stock photos by Vecteezy