Poika huutaa mikrofoniin

Podcastista puhtia

Karelia-ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden työ ESR -hankkeessa kehitetään koulutusta ja pedagogiikkaa muun muassa kehittäjäopettajien avulla. Kehittäjäopettajat pääsevät toteuttamaan työelämän kanssa tehtävän projektin, jonka toteutustavat liittyvät hankkeen pääteemoihin. 

Olen toiminut Tulevaisuuden työ -hankkeen kehittäjäopettajana syksystä 2022 saakka. Kerron tässä artikkelissa huomioitani kehittämästäni podcast-konseptista.

Tarinan tausta

Minulla on laajat ja toimivat verkostot, joita olen tottunut hyödyntämään laajasti kaikissa työtehtävissäni koko työurani aikana. Jo opiskellessani rakensin ja käytin verkostojani laajentaakseni ajattelua ja löytääkseni uusia näkökulmia. Kehotan myös omia opiskelijoitani luomaan esimerkiksi LinkedIn-profiilin ja keräämään siihen verkostoja heti opiskelun aikana.

Luodessani podcast-konseptia hyödynsin verkostojani monelta eri näkökulmalta. Kysyin verkostoltani seuraavat kysymykset:

  • Mikä on tärkein asia työelämäyhteistyön toteuttamisessa?
  • Mitä tulisi huomioida yhteydenotossa?
  • Ketä kannattaisi pyytää keskustelemaan aiheisiin liittyen?
  • Millainen esityksen muoto olisi mieluisin?
  • Mitä aiheita on nyt esillä johtamiseen liittyen?

Kysymysten vastauksissa toistui eniten ajankäyttö. Aika on tiukilla, joten verkostoni jäsenet toivoivat mahdollisimman selkeitä ja valmiiksi mietittyjä ehdotuksia tai täsmäkysymyksiä. He kertoivat arvostavansa, jos yhteistyön kysyjällä on jo valmis raami mielessä, johon pyydetään asiantuntijaksi. Haastattelu oli kaikille mieluisin vaihtoehto. Lisäksi he korostivat, että keskustelulle ja sen rönsyille ja kiinnostavalle kohtaamiselle kannattaa jättää myös tilaa podcastiin. Mielenkiintoisia aiheaihioita sain useita, joita pohdin paljon. Testasin vielä ajatustani palautteen potentiaalin johtamisessa, joka sai paljon kannatusta, joten valitsin sen verkkokurssini aiheeksi.

Konseptini kaava

Kuvio jossa tie ja tienviittoina podcastkonseptin eri vaiheet: 1.  Aiheen aukominen
2. Varmistus verkostoilta
3. Ystävällinen yhteydenotto
4, Tunnusteleva tarinointi 
5. Käsikirjoituksen kääntely
6. Pohdiskeleva podcast
7. Kohtaavat kiitokset
Podcast-konseptin seitsemän vaihetta.

Konseptini koostuu seitsemästä kohdasta. Heti kun olen aukonut aiheaihioni osiin, listaan kiinnostavia henkilöitä ja selvitän vähän heidän taustojaan ja selkokielisyyttään. Otan valittuihin henkilöihin yhteyttä lähettämällä ensin sähköpostin ja soittamalla parin päivän päästä perään, jollen ole saanut vastausta. Sähköpostini on viilattu tarkasti niin, että viestini pääkohdat ovat nähtävissä jo yhdellä silmäyksellä. Otsikko on tärkein, markkinointinäkökulmaa unohtamatta. Jos puhelinkeskustelu etenee sujuvasti, sovin heti Teams-tapaamisen ja siitä kahden viikon päästä podcastin tekemisen ajankohdan. Ehdotan, että voin lähettää kalenterivaraukset heti.

Valmistelen tunnustelevan tarinnoin aiheet ja mietin mahdollisimman monta eri näkökulmaa ja muutaman provosoivamminkin kysymyksen. Enintään kuitenkin vain seitsemän aihetta tai näkökulmaa. Tunnusteleva tarinointi kestää enintään puoli tuntia. Olen tarkka, että pysyn sovitussa aikataulussa. Kerron aluksi mitä varten, kenelle ja miksi tällaisen podcastin haluaisin tehdä ja mihin kokonaisuuteen tuleva tallenne kuuluu ja miten ja missä se julkaistaan. Kuuntelen tarkasti vierailijan näkökulmia ja rajoja, eli mistä asioista hän haluaa puhua ja mistä asioista ei. Tarkennan, jos nämä jäävät epäselväksi, koska kunnioitan vierailijan valintoja, enkä halua hankalia tilanteita varsinaiseen podcastiin.

Tämän jälkeen kääntelen muutaman päivän ajan podcastin käsikirjoitusta ja lähetän haastattelukysymykset sovitusti etukäteen, noin viikkoa ennen tallennusta. Kirjoitan kysymykset mahdollisimman väljiksi, mutta koetan samalla ajaa vierailijaa ajattelemaan vähän laajemmin ja ehkä uudesta näkökulmastakin. Haluan ihan viimeiseen asti välttää itsestään selvyyksiä ja laiskaa ajattelua.

Muistutan kohtaamisestamme tallenteen tekemisessä saman päivän aamuna kohteliaasti tekstiviestillä. Haen valmiiksi kupillisen kylmää vettä ja katson, että istuin on mukavasti aseteltu ja kuulokkeet ovat puhtaat ja ehjät. Olen vastassa sovitusti jo aulassa ja olen hoitanut tarvittaessa parkkiluvan. Minulla on puhelin mukana, olen luvannut vastata siihen heti, jos vierailija eksyy tai on muuta viime hetken asiaa. Toivotan tervetulleeksi ja kiitän jo tässä vaiheessa, että vierailija käyttää aikaansa tähän tallenteeseen.

Podcastissa panostan vuorotellen puhumiseen ja aiheessa pysymiseen. Kuuntelen tarkasti ja kommentoin erityisesti podcastin kohderyhmän näkökulmasta. Kysyn asioita, joita arvelen kohderyhmäni eli opiskelijani miettivän. Pidän yllä rentoa, mutta asiantuntevaa ilmapiiriä. Tallennuksen jälkeen annan positiivista ja tarkkanäköistä palautetta ja kiitän sekä pyydän palautetta minun toiminnastani. Olen varannut itselleni aikaa niin, että minulle on mahdollista tarjota kahvit tai lounas, jos vierailijalla on aikaa. Saatan vierailijan ulko-ovelle ja kiitän vielä kerran. Lisään vierailijan kuvan tai jopa meidän yhteiskuvan podcastin kylkeen.

Toiveikas tulevaisuus

Kauteni Tulevaisuuden työ -hankkeen kehittäjäopettajana on ihan loppusuoralla. Palautteen potentiaali johtamisessa -opintojakso on viimeisiä viilauksia vaille valmiina. Olen kehittynyt opettajana ja kehittänyt podcast-konseptin työelämäyhteistyön toteuttamiseen yhdeksi mahdolliseksi malliksi. Luulen, että otan nyt vähän etäisyyttä podcasteihin, ja palaan tämän konseptin avulla keväällä aiheeseen. Uskon, että konseptin käyttäminen säästää minulta aikaa, jonka voin käyttää sisällön luomiseen. Olen sopinut muutaman kollegan kanssa, että otamme haltuun podcastin tekniikan ja toimimme toisillemme teknisenä tukena tarvittaessa. Podcast on hyvä vaihtoehto tietoperustan monipuolistamiseen opintojaksoilla.

Palautteen potentiaali -podcast on kuunneltavissa Karelian Spotify-alustalla.

Nainen tietokone kädessään, taustalla tiiliseinä
Hanna Vienonen. Kuva: Maarit Ignatius.

Kirjoittaja:

Hanna Vienonen, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu

Logot: Ely-keskus, ESR/EAKR, Vipuvoimaa EU:lta
Tämä artikkeli on osa Tulevaisuuden työ ESR hankkeen toimenpiteitä. Hankkeen tavoitteena on kehittää ja pilotoida yhdessä työelämän kanssa digitaaliseen joustavuuteen perustuva monialainen pedagoginen yhteissuunnittelumalli, muotoilla työelämän kanssa opetukseen integroituvia kokeiluja, vahvistaa Karelian proaktiivista toimintaa työelämävuorovaikutuksessa sekä kehittää opettajien pedagogista osaamista. Tulevaisuuden työ ESR -hankkeen päärahoittajana toimii Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan unionin ESR-ohjelmasta.