Palveluohjausta kehitetään ohjauksen teemaryhmässä

Digivision myötä jatkuvan oppimisen palveluja, ohjausta ja tarjontaa tullaan keskittämään Opin.fi -palveluun. Palvelun kehittämisessä pyritään siihen, että oppijan prosessi olisi sujuva alusta loppuun saakka. Opin.fi -palvelusta tulisi rakentaa sellainen, että oppija löytää sujuvasti vastauksia kysymyksiinsä ja ohjautuu eteenpäin.

Oppijalla voi olla kysymyksiä opintotarjonnasta, oppimissisällöistä tai vaikkapa teknisistä asioista, kuten kirjautumisesta. Sujuva prosessi tarkoittaa sitä, että oppijan erilaiset kysymykset ohjautuvat suoraan oikeaan osoitteeseen. Tavoitteena on, että Opin.fi -palvelussa oppija ohjataan asiastaan riippuen ottamaan yhteyttä oikeaan paikkaan.

Ohjauksen teemaryhmässä palveluihin ohjautumista on pohdittu sekä tarjontaan että käyttöön liittyvien kysymysten kautta. Tarjontaan liittyvät kysymykset on tarkoituksenmukaista ohjata suoraan tarjoavan korkeakoulun opintoneuvontaan. Opintojen suorittamiseen liittyvä tieto, kuten sisällöt, aikataulu, työmäärä ja osaamisvaatimukset, on hyvä olla saatavilla opintojen kuvauksessa, mikä vähentää yhteydenottotarpeita. Oppijan kysymykset liittyvät usein myös tekniseen tukeen. Käyttöön liittyvät kysymykset voisivat ohjautua joko suoraan korkeakoulun IT Service deskiin tai ne välitettäisiin sinne opin.fi -asiakastuen kautta.

Ohjauksen rakentaminen osaksi alustaa on siis parhaillaan kehittämisvaiheessa. Ohjauksen teemaryhmässä on pohdittu myös sitä, mitkä olisivat tarkoituksenmukaiset oppijan yhteydenottotavat siinä tilanteessa, kun hän tarvitsee ohjausta tai neuvoja. Voisivatko toimivia tukikanavia olla Opin.fi -palveluportaali, chat, chatbot, puhelin tai sähköposti. Korkeakoulu päättää, miten palveluohjaus ja tukipyyntöjen ohjaus sisäisesti sovitaan.

Kehittämistyössä osallistetaan aktiivisesti ohjauksen teemaryhmää. Olemme pohtineet mm.  millainen on käyttäjäystävällinen digitaalinen palvelu ja miten automatiikkaa tai tekoälyä voidaan hyödyntää ohjauksessa. Yhdessä suuren kehittäjäryhmän kanssa työskentely on mielenkiintoista ja siltä on lupa odottaa hyviä käyttäjäystävällisiä tuloksia, kuinka oppijan ohjaus järjestetään Digivisiossa.


Kirjoittaja:

Niina Pennanen, projektiasiantuntija, uravalmentaja, Karelia-ammattikorkeakoulu

Artikkelikuva: DilokaStudio on Freepik