Toimintakertomus 2023

Yleistä

Karelia‐ammattikorkeakoulu (Karelia) on monialainen ammattikorkeakoulu, jonka päätehtäviä ovat koulutus, tutkimus‐, kehittämis‐ ja innovaatiotoiminta (TKI) sekä palveluliiketoiminta. Karelia Ammattikorkeakoulu Oy on Joensuun kaupungin omistama osakeyhtiö.

Karelia tarjoaa ammattikorkeakoulututkintoon ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta sekä avoimen ammattikorkeakoulun opintoja. Lisäksi Karelia tuottaa täydennyskoulutusta ja asiantuntijapalveluita sekä osallistuu aktiivisesti maakunnan kehittämiseen erilaisten tutkimus‐ ja kehittämishankkeiden kautta. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä alueen elinkeino‐ ja työelämän sekä kansallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. 

Karelia‐ammattikorkeakoulu tekee tiivistä strategista yhteistyötä Pohjois‐Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian, opiskelijakunta POKA:n, Joensuun kaupungin ja Pohjois‐Karjalan sosiaali‐ ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Siun sote) kanssa. Karelia‐ammattikorkeakoulun, Itä‐Suomen yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun välillä on strateginen yhteistyösopimus vuosille 2021–2024. Sopimuksessa linjataan yhteistyöstä koulutustoiminnassa, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäämisessä ja korkeakoulupalveluissa.

Kasvua kansainvälistymisestä

Valta vaihtui Suomessa, kun Petteri Orpon johtama hallitus aloitti 20. kesäkuuta 2023 toimintansa. Hallitusohjelman mukaisesti ja huolimatta valtiontalouden heikentyneistä näkymistä korkeakoulujen indeksit jäivät voimaan – tällä on ollut ja tulee olemaan iso merkitys korkeakoulujen taloudelliselle kestokyvylle tilanteessa, jossa inflaation ja elinkustannusten kasvu sekä palkankorotusten vaikutukset kustannuksiin ovat olleet erittäin merkittäviä.  Toki korkeakoulut myös menettivät jotakin ainakin välillisesti. Esimerkiksi sote-harjoittelun maksuttomuus päätettiin ulosmitata korkeakoulujen rahoituskehityksestä. Tällä oli vaikutusta myös Karelia-ammattikorkeakouluun. 

Niin nykyinen kuin edellinenkin hallitus ovat korostaneet koulutusperäisen maahanmuuton merkitystä. Tähän asiaan on tartuttu myös Kareliassa ja olemmekin jo kasvattaneet kansainvälisten opiskelijoiden sisäänottoa sekä määritelleet lukuvuosimaksut ja stipendijärjestelmät sellaisiksi, että koulutus on riittävän kannattavaa. Vuonna 2023 aloitti myös uusi englanninkielinen insinöörikoulutuksemme Information and Communication Technology.  Suomenkielisistä tutkintokoulutuksista uutena aloitti vuonna 2023 toimintaterapiakoulutus.

Vuoden 2023 työllisyysluvut olivat Karelian kannalta erittäin hyvät. Karelia-ammattikorkeakoulusta valmistuneiden opiskelijoiden työllistyminen on huippulukemissa. Kareliassa vuonna 2020 valmistuneista opiskelijoista vuosi valmistumisen jälkeen oli työllistyneitä peräti 91,1 %. Korkeimmat työllisyysprosentit olivat sosiaali- ja terveysalalla, tekniikan alalla sekä tietojenkäsittelyssä. Erityisen hyvin onnistuttiin myös ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suhteen, sillä heillä työllistymisprosenttinsa oli puhdas 100. Kareliasta valmistuneiden työllistymisprosentti oli toiseksi korkein kaikki korkeakoulut huomioiden.

Karelia solmi Joensuun kaupungin kanssa strategisen kumppanuussopimuksen, jossa keskeisinä yhteistyön kärkinä ovat yhteistyö opiskelijaharjoitteluiden ja opinnäytetöiden toteutuksessa, strateginen kehittäminen yhteisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan avulla sekä kansainvälistymisen edistäminen.

Karelia-ammattikorkeakoulu ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria palkittiin Opetusalan turvallisuuspalkinnolla, joka myönnettiin ansiokkaasta ja esimerkillisestä oppilaitosten välisestä yhteistyöstä maakunnan oppilaitosturvallisuuden kehittämiseksi.

Korkeakoulujen yhteinen Digivisio-hanke edistyi niin, että joulukuussa 2023 perustettiin HigherEd Hub Finland Oy, jonka osakkaana myös Karelia-ammattikorkeakoulu on.

Vuoden 2023 tulokset olivat hyvät. Keskeiset tunnuslukumme, kuten suorittujen tutkintojen määrä ja TKI-toiminnan volyymi, olivat hyvällä tasolla. Myös tilinpäätöksen hyvään positiiviseen taloudelliseen tulokseen on syytä olla tyytyväinen.

Olennaiset tapahtumat tilikaudella

Vuonna 2023 Kareliassa opiskeli 4340 opiskelijaa ja työskenteli 313 asiantuntijaa. Tutkinnon suoritti yhteensä 818 opiskelijaa, joista 696 suoritti ammattikorkeakoulututkinnon ja 122 ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Jatkuvan oppimisen tulokset ja TKI-toiminnan ulkoinen rahoitus säilyivät edellisvuosien tasolla.

Karelian vuoteen 2030 ulottuvan ‘Karelia 2030 – kestävää elinvoimaa’ strategian väliarviointi ja päivitys tehtiin kevään 2023 aikana. Päivityksen yhteydessä toteutettiin skenaariotyöskentely ja valittiin todennäköisimmät skenaariot lähivuosille. Valintoja arvioidaan ja päivitetään vuosittain. Päivityksen jälkeen Karelian arvot ovat vastuullisuus, rohkea aloitteellisuus ja työelämäläheisyys. Myös Karelian visiota, strategisia valintoja ja strategisia linjauksia päivitettiin toimintaympäristön ennakoitujen muutosten ja monipuolisen palautetiedon perusteella.

Karelian päivitetyt strategiset valinnat ovat:

  • Osaajia tulevaisuuden työelämään
  • Koulutusperäistä maahanmuuttoa ja kansainvälisyyttä
  • Kestävää hyvinvointia
  • Älykästä tuotantoa ja palveluja
  • Ratkaisuja vihreään siirtymään.

Nämä strategiset valinnat ovat Karelian tunnistettuja vahvuusalueita, jotka perustuvat alueellisiin, kansallisiin ja kansainvälisiin kehityshaasteisiin. Pohjois-Karjalan työelämän kanssa toteutettiinkin yhteensä 97 strategisten valintojen mukaista tutkimus- ja kehittämishanketta, joiden yhteenlasketut kustannukset olivat noin 5,4 milj. euroa. 

Vuoden aikana käynnistettiin uusia tutkintokoulutuksia ja suunniteltiin uusia – erityisesti sairaanhoitajakoulutukseen liittyviä – uudentyyppisiä koulutuksia. Hyvänä esimerkkinä on vuoden 2024 alussa käynnistyvä Sairaanhoitajaksi Pohjois-Karjalaan -hanke, jossa yhdessä Karelian ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen kanssa käynnistyy suomenkielinen sairaanhoitajakoulutus, jonka opetuksen tukikielenä on venäjä.

Vuosi 2023 oli myös auditointien vuosi, sillä Karelia-ammattikorkeakoululle tehtiin useita sen laatua ja toimintatapoja tarkastelevia ulkoisia arviointeja. Karelia oli ensimmäinen korkeakoulu, joka osallistui Pohjois-Karjalan Kauppakamarin koordinoimaan työelämäauditointiin. Vuosina 2021–2023 Kareliassa toteutettiin myös sisäiset auditoinnit, joilla valmistauduttiin kansalliseen korkeakoulujen auditointiin. Varsinainen korkeakoulujen arviointineuvoston järjestämä auditointi, johon otti osaa yli sata Karelian henkilöstöön, opiskelijoihin ja yhteistyökumppaneihin kuuluvaa henkilöä, pidettiin marraskuussa 2023.

Koulutus

Karelian koulutus laajenee ja tulokset hyvällä tasolla

Karelian koulutuksen laajeneminen jatkui vuonna 2023. Tutkintokoulutuksessa aloitti 1 269 uutta opiskelijaa ja opiskelijoiden kokonaismäärä syyskuun lopussa oli 4 340. Molemmat luvut ovat Karelian historian korkeimpia. Uusina tutkintokoulutuksina käynnistyivät toimintaterapeuttikoulutus ja englanninkielinen tietotekniikan (Information Technology) insinöörikoulutus. Molempien uusien koulutusten vetovoima oli erittäin hyvä. Uusien koulutusten lisäksi opiskelijamäärän kasvu johtui pääasiassa muiden kansainvälisten koulutusten kasvusta. Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrä on kasvanut strategiassa asetettua tavoitetta nopeammin ja oli vuonna 2023 yli 8 % opiskelijoiden kokonaismäärästä. Pohjois-Karjalan Kauppakamarin toteuttama työelämäauditointi saatiin loppuun keväällä 2023. Auditoinnin kohteena olivat kaikki ammattikorkeakoulututkintoon johtavat koulutukset ja Karelian jatkuvan oppimisen palvelut.

Koulutuksen tulokset paranivat selvästi vuonna 2023 edelliseen vuoteen verrattuna. Tulokset olivat monilta osin tavoitteiden mukaisia ja Karelian suhteellinen asema parani selvästi ammattikorkeakoulujen kansallisessa vertailussa. Ammattikorkeakoulututkintojen määrä oli 696 (623 vuonna 2022), joka oli 6 % tavoitetta (740) pienempi. Määräajassa valmistuneiden osuus oli 62,4 % (63,7 % vuonna 2022) laski ja oli selvästi tavoitetta alhaisempi. Tutkintokoreittain tarkasteluna palvelualojen (liiketalous ja matkailu) tutkintomäärän kolmen edeltävän vuoden keskiarvo oli opetus- ja kulttuuriministeriön asettamaa tutkintotavoitetta korkeampi. Sosiaali- ja terveysalan, kulttuurialan sekä tekniikan, tietojenkäsittelyn ja metsätalouden tutkintokorien tutkintomäärät jäivät hieman tutkintotavoitteita alhaisemmiksi. Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen määrä 122 (89) oli Karelian historian paras ja tavoitetta korkeampi. Opiskelijatyytyväisyys oli Karelian oman OPALA-palautteen perusteella historian parasta. Valtakunnallisessa valmistumisvaiheen AVOP-palautekyselyssä Karelian tulokset paranivat merkittävästi. Karelian ammattikorkeakoulututkintoon valmistuvien palaute oli kansallisessa vertailussa ammattikorkeakoulujen 4. parasta. Uusimpien työllistymistilastojen perusteella Kareliasta valmistuneet ovat työllistyneet 2. parhaiten ammattikorkeakouluista valmistuneiden kansallisessa vertailussa.

Jatkuvan oppimisen suoritusmäärät säilyivät kokonaisuutena edellisvuoden tasolla. Karelian asema jatkuvan oppimisen opintojen suoritusmäärien kansallisessa vertailussa heikkeni jonkin verran ja oli avoimen ammattikorkeakoulun opintosuoritusten osalta vähän keskimääräistä korkeampi. Karelian korkeakoulujen yhteistyöopintojen suoritusmäärä oli tavoitetta korkeampi ja 6,7 % ammattikorkeakoulujen opintosuoritusten yhteismäärästä. Tiedolla johtamisen muuntokoulutuksen toteutus jatkui Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (JOTPA) erillisrahoituksella. Korkeakoulujen strategisessa sopimusperustaisessa yhteistyössä ja työnjaossa tehtiin uusia avauksia. Karelia koordinoi kahta ammattikorkeakoulujen kansallista yhteistyöverkostoa, jotka liittyvät ikäosaamiseen ja rakennusalan ilmastoselvitysosaamiseen.

Vastuullisuus Karelian koulutuksessa

Karelian kaikkien koulutusvastuiden ja jatkuvan oppimisen palvelujen työelämäyhteyksien toimivuutta arvioitiin Pohjois-Karjalan kauppakamarin toteuttamissa auditoinneissa lukuvuonna 2022-2023. Työelämäyhteistyötä on kehitetty auditointipalautteen ja muun arviointitiedon pohjalta. Ammattikorkeakoulujen kansallisessa valmistuvien opiskelijoiden lähtökyselyssä Kareliasta valmistuneiden työelämäyhteyksiin liittyvä palaute oli maan kärkitasoa.

Kestävän kehityksen osaaminen on mukana kaikkien Karelian koulutusten ydinosaamisessa ja koulutusten toteuttamisessa. Karelian vuosille 2022–2024 laaditun saavutettavuussuunnitelman toteuttaminen jatkui. Suunnitelmassa linjataan erityisesti koulutustoiminnan saavutettavuutta ja sen kehittämistä kahdeksalla eri osa-alueella:

  • Arvot, asenteet ja toimintakulttuuri
  • Johtaminen
  • Fyysinen ympäristö
  • Digitaalinen saavutettavuus
  • Opetus ja oppiminen
  • Tuki ja ohjaus
  • Viestintä
  • Opiskelijavalinnat

Kokonaisuutena Karelian saavutettavuus on hyvällä tasolla ja kehittämistä vaativia asioita viedään eteenpäin suunnitelman mukaisesti.

opiskelijalähettiläät student ambassadors
opiskelijalähettiläät student ambassadors

Tutkimus, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI)

TKI-toiminnalla uuteen EU-ohjelmakauteen: kansainvälinen Invest -allianssi TKI-toiminnan suunnannäyttäjänä

Vuonna 2023 toteutettiin 84 TKI-projektia, joista kansainvälisiä oli 12. Pääasiallisia TKI-rahoitusohjelmia olivat Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), Euroopan sosiaalirahasto (ESR+), Euroopan Unionin Northern Periphery and Arctic (NPA)-, Erasmus+- ja Horisontti-ohjelmat sekä eri ministeriöiden ja säätiöiden rahoitukset.

TKI-rahoitusta myönnettiin laajoihin yhteistyöhankkeisiin koulutusperäisen maahanmuuton, oppimisympäristöjen uudistamisen sekä sairaanhoitajakoulutuksen osaajapulaan haasteisiin vastaamiseksi. Uutena rahoitusohjelmana käynnistyi EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahoitus oikeudenmukaiseen siirtymään (JTF). Rahoituksen tavoitteena on lieventää ilmastosiirtymän haitallisia vaikutuksia ja sen aiheuttamaa rakennemuutosta tukemalla alueiden elinvoiman kasvua uusilla aloitteilla.  Karelia toteuttaa JFT-rahoituksella yhteistyössä Joensuun kaupungin, Itä-Suomen liikuntaopiston ja Itä-Suomen yliopiston kanssa hankkeen, jossa kehitetään maakuntaan liikunnan, hyvinvoinnin ja urheilutestauksen osaamiskeskittymä ”Mehtimäki Hub”. Hankkeelle myönnettiin rahoitusta 2,2 M€ ja se toteutetaan vuosina 2023–2025.

Karelia jatkaa yhteistyötä INVEST-allianssissa uuden nelivuotiskauden (2024 – 2027) Erasmus+ -rahoituksella. Toisen vaiheen alkaessa INVEST-allianssiin on liittynyt mukaan kolme uutta yliopistoa: ranskalainen University of Reims Champagne-Ardenne, italialainen University Milano-Bicocca ja espanjalainen University of Cordoba. INVESTin tavoitteena on muun muassa kestävän kehityksen edellytysten ja työkalujen kehittäminen ja käyttöönotto, tulevaisuuden työelämätaitojen yhteiskehittäminen sekä yhteisen tutkimus- ja kehittämisstrategian laadinta ja toteutus.

EU-ohjelmakauden 2007-2021 päättymisen vuoksi vuosi 2023 oli myös laajojen kehittämiskokonaisuuksien päättämisen vuosi niin oppimisympäristöjen kehittämisen kuin energian, puurakentamisen ja teollisen automaation hankkeiden osalta. Hankkeiden tuloksia esiteltiin Karelian Pulssi-artikkeleiden ja Theseus-julkaisuportaalin avulla.

Kareliassa on valmisteltu vuoden 2023 aikana tutkimus- ja oppimisympäristöjen kehittämissuunnitelma, ”Älykampus”. Suunnitelmalla tavoitellaan Wärtsilä- ja Tikkarinne-kampusten tutkimus- ja oppimisympäristöjen sekä teknistä että vihreän siirtymän vaatimusten mukaista uudistamista. Investointikokonaisuuden tarpeiden määrittelyä on tehty yhteistyössä Innokaupunki Joensuu ekosysteemi –toimijoiden kanssa.

Karelia on vahvasti mukana Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen rakentamisessa ja kuntien ennakoivan hyvinvointiyhteistyön kehittämisessä. Vuonna 2023 käynnistettiin Sairaanhoitajaksi Pohjois-Karjalaan -yhteishanke vastaamaan kasvaviin työvoimatarpeisiin. Koulutuksessa testataan innovatiivista osin vieraskielistä koulutuspolkua.

Tutkimus- ja kehittämisyhteistyötä toteutetaan toisen asteen koulutuksen järjestäjä Riverian kanssa systemaattisesti yhteiseen strategiseen suunnitelmaan perustuen. Vastaava strategisen TKI-kumppanuussuunnitelman laadinta käynnistettiin myös Joensuun kaupungin kanssa loppuvuodesta 2023.

Kansainvälisessä TKI-yhteistyössä Northern Periphery and Arctic (NPA) ja Erasmus+ -rahoitusohjelmat ovat olleet merkittäviä TKI-toiminnan rahoittajia yritysten ja muiden työorganisaatioiden kanssa tehtävässä yhteistyössä ja koulutusten opetusaineistojen ja –menetelmien luomisessa. Esimerkiksi monialainen ja poikkitieteinen ikäosaamisen ylempi englanninkielinen tutkintokoulutus on kehitetty seitsemän eurooppalaisen korkeakoulun yhteistyönä.

Karelian TKI-toiminnan kehittämistoimenpiteitä ja laadunhallintaa jatkettiin myös vuonna 2023. Näitä olivat mm. opiskelijasta projektityöntekijäksi -kehittymispolku, tutkijanuramalli, projektipäällikkömentorointi sekä kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelman työstäminen Arenen ja Karelian työryhmissä. Myös TKI-toiminnan brändi ja konsepti ”Ratkaisuja ylihuomiseen” lanseerattiin.

Vastuullisuus Karelian TKI-toiminnassa

TKI-toiminnan avulla tuotamme ratkaisuja kestävyyshaasteisiin, edistämme kestävää kehitystä ja vähennämme ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Lisäämme sekä Karelian että kumppaneidemme kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin osaamista. Toteutamme hankkeet taloudellisesti, ekologisesti ja vastuullisesti.

Kestävyys- ja vastuullisuusteemoja edistetään kehittämällä kiertotalousratkaisuja ja hiilineutraalia rakentamista sekä kestävään kehitykseen ja vastuullisuuteen liittyvää osaamista. Kommunikoiva Energia –hankkeessa kehitettiin toimintamalli vähähiilisten verkkopalvelujen laadintaan ja edistettiin digitaalisten palvelujen kestävyyttä yhteistyössä alueen sähköverkkoyhtiöiden ja niiden arvoketjun kanssa. Muovien kiertotaloutta edistetään kansainvälisessä PlastLIFE –hankkeessa, jossa Karelia tutkii maatalousmuovien kierrätystä ja jatkohyödyntämistä.

INVEST-allianssissa kestävyys- ja vastuullistyö on kytketty osaksi henkilöstön osaamisen kehittämisohjelmaa. Vastuullisuutta ja kestävyyttä tarkastellaan kansainvälisessä webinaarisarjassa koulutusten, palveluiden, TKI-toiminnan, kestävien tapahtumien ja vastuullisen johtamisen näkökulmista. Nämä kaikki osa-alueet huomioidaan henkilöstön avainkompetenssien muotoilussa ja jatkuvassa osaamisen kehittämisessä. INVEST4EXCELLENCE-hankkeessa puolestaan on toimintatutkimuksen menetelmin koottu kestävän ja vastuullisen TKI-toiminnan alakohtaiset ja yhteiset kompetenssit laajaksi matriisiksi, jota edelleen hyödynnetään osaamisen kehittämisessä.

Palveluliiketoiminta

Karelian palveluliiketoiminta muodostuu kotimaan koulutuksen myynnistä, kansainvälisestä liiketoiminnasta ja tutkimuspalveluiden myynnistä.  Karelian palveluliiketoiminnan vuoden 2023 liikevaihto oli 1,2 milj. eur ja tulos 0,11 milj. eur.

Kotimaisen koulutuksen myynti

Kotimaan koulutuspalveluiden vuoden 2023 liikevaihto oli 0,63 milj. euroa ja tulos 0,12 milj. euroa. Vuonna 2023 liikevaihdoltaan suurimmat koulutukset olivat ICT-opintopolku, Lean-koulutukset sekä Amk-tutkinto työvoimakoulutuksena -koulutukset. Vuoden 2023 tavoitteena on ollut TKI-ratkaisujen ja jatkuvan oppimisen yhteyden vahvistaminen.

Koulutuspalveluissa on kehitetty muun muassa mikro-opintotarjontaa Yritysten muutoskyvykkyys, vihreä siirtymä ja digitalisaatio –hankkeessa. Uusia tuotteita kehitettiin yhteistyössä Karelian osaajapoolilaisten kanssa. Karelia on mukana myös Tapio Oy:n koordinoimassa metsäalan täydennyskoulutuksessa, jonka rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus.

Koulutuspalveluiden tuotteistaminen tunnistetuissa kärkituotteissa Lean sekä Johtaminen ja esimiestyö jatkui. Vuoden 2023 aikana avattiin merkittäviä uusia asiakkuuksia, vahvistettiin Jatkuvan oppimisen konseptin näkyvyyttä sekä käynnistettiin kumppanuusfoorumitoiminta.    

Laadukkaan palveluprosessin varmistamiseksi käynnistettiin Karelian uuden asiakkuudenhallintajärjestelmän CRM:n käyttöönottoprojekti. Uusi CRM otetaan käyttöön vuoden 2024 aikana.

Kansainvälinen liiketoiminta

Kansainvälisen liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2023 oli 0,29 milj. euroa ja tilikauden tulos 0,07 milj. euroa.

Vuoden 2023 aikana Karelian kansainvälisen liiketoiminnan keskeisin painopiste oli täydentävien opiskelijarekrytointikanavien ja agenttikumppanuuksien kehittäminen erityisesti tutkinto-opiskelijoiden rekrytointia varten. Tavoitteena on pystyä toimimaan valintaprosessissa nopeasti ja varmistaa siten Karelian kansainvälisten tutkinto-opiskelijamäärien tavoitteiden täyttyminen. Yhteistyössä muiden Karelian toimijoiden kanssa kehitettiin “Rolling Admission” jatkuvan haun järjestelmä. Samoja agentteja hyödynnetään myös täydennyskoulutuksen tarjonnassa sekä mahdollisissa täydentävissä rekrytointitoimenpiteissä kuten Pathway-ohjelmassa. Agentit arvioidaan jatkossa vuosittain ja verkostoa täydennetään tarpeen ja kohdemaavalintojen perusteella.

Kansainvälisenä täydennyskoulutuksena tarjottiin INVEST erikoistumisopintoihin perustuvat Diplomi-opinnot kahdella koulutusalalla. Täydennyskoulutustarjonnassa onnistuttiin hyvin, ja metsätalouden ohjelmaan saatiin iso ryhmä intialaisia Tamil Nadu Universityn opiskelijoita yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Yhteistyö uzbekistanilaisen Nordic International Universityn kanssa täsmentyy jatkossa koskemaan IB- ja ICT-koulutuksia. Kiinassa jatkettiin kansainvälisen energia- ja ympäristötekniikan tutkintokoulutuksia ja käynnistettiin Linyi-yliopiston kanssa yhteistyö sairaanhoitajakoulutuksen toteuttamiseksi. Myös Karelian ja Chilen yliopiston yhteisen ikäosaamisen diplomikoulutuksen kehittäminen Chilessä eteni suunnitellusti.

Tutkimuspalveluiden myynti

Tutkimuspalveluiden myynnissä ei päästy asetettuun tulostavoitteeseen. Vuoden 2023 taantuman merkit näkyivät myös tutkimuspalveluiden kysynnän hiipumisena, ja liikevaihto jäi 0,27 milj. Euroon ja tilikauden tulos –0,09 milj. euroon.  Karelian tutkimuspalveluiden kärki on rakentamisen, tarkkuustekniikan ja energian tutkimuspalveluissa. Uutena avauksena päätettiin avata vuoden 2024 alussa rakennustekniikan äänilaboratorio Joensuun Kaislakadulle palvelemaan rakennusalan yritysten tuotekehitystä. Yhä enemmän kysyntää on myös vähähiilisyyslaskentaan liittyen.

Karelia voitti tarjouskilpailun maakunnallisesta energianeuvonnasta vuosille 2023–2025. Vihreän siirtymän tutkimuspalveluiden kokoaminen ja resurssien varmistaminen on tunnistettu kehittämiskohteeksi tutkimusympäristöjen uudistamisen lisäksi.

Vastuullisuus Karelian palveluliiketoiminnassa

Kotimaan koulutuspalveluita toteutetaan sovittujen prosessien ja työohjeiden mukaisesti, jolloin toiminta on sujuvaa ja resurssien käyttö on tehokasta. Koulutustoiminnan toteutuksissa suositaan verkossa tapahtuvaa oppimista silloin, kun toteuttamistapa sopii oppimisen pedagogisiin vaatimuksiin.  Koulutusten toteutuksissa hyödynnetään jatkossa entistäkin enemmän Karelian digipedagogisia teknologioita sekä uusia oppimisympäristöjä. Opetusmateriaali tuotetaan sähköisessä muodossa, jolloin paperin käyttö minimoidaan. Karelian koulutusten toteutuksissa edistetään yhteistyötä alueellisten toimijoiden kanssa, minkä kautta edistämme myös alueellista vaikuttavuutta sekä yhteiskunnallista vastuullisuutta. Karelia odottaa myös yhteistyötoimijoilta vastuullisuutta ja kestävän kehityksen huomioimista muun muassa hankinnoissa.

Vastuullisuus on huomioitu kansainvälisessä liiketoiminnassa erityisesti yhteistyömaiden kokonaisvaltaisessa arvioinnissa ja hyöty-riski-matriisien kehittämisessä ja käyttöönotossa. Karelian kaikki kansainvälisen liiketoiminnan kumppanimaat ja kumppanuudet arvioidaan jatkossa hyödyntämällä matriisia, jossa kartoitetaan ihmisoikeuksien, politiikan, vakauden, turvallisuuden, lainsäädännön, ympäristön ja talouden näkökulmista toiminnan eettisyyttä ja vastuullisuutta. Tavoitteena on, että Karelia voi kaikessa kansainvälisessä liiketoiminnassaan sitoutua vastuulliseen kumppanuuteen ja toimintaan.

Henkilöstö

Karelian henkilötyövuosimäärä vuonna 2023 oli 304, joka oli kuusi henkilötyövuotta edellisvuotta pienempi. Henkilötyövuosien vähentyminen johtui pääsääntöisesti määräaikaisen projektihenkilöstön työsuhteiden päättymisestä. Henkilötyövuodet jakautuivat seuraavasti: opetushenkilöstö 172, hallinto 89 ja TKI-henkilöstö 43 henkilötyövuotta.

Henkilötyövuosien vähentymisestä huolimatta Kareliassa oli vuonna 2023 ulkoisessa haussa 10 avointa tehtävää, joista 5 oli opettajan, 3 hallinnon ja 2 TKI-tehtäviin.  Puolet haussa olleista tehtävistä oli määräaikaisia. Henkilöstöstä oli 87 % oli vakinaisessa työsuhteessa. Määräaikaisissa työsuhteissa työskenneltiin pääasiassa TKI-hankkeissa. Osa-aikaisia työntekijöitä oli 10 % henkilöstöstä.

Työajasta kohdistui koulutustoimintaan 53 %, TKI-toimintaan 24 %, hallintoon 20 % ja palveluliiketoimintaan 3 %. Henkilöstön keski-ikä oli 49 vuotta. Vuoden aikana Kareliasta eläköityi 9 henkilöä, joiden keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä oli 64,2 vuotta. 

Vuosittain kerättävän henkilöstöpalautteen vuoden 2023 henkilöstön kokonaistyytyväisyys oli 83 %, joka on nykyisen kyselymuodon mittaushistorian paras tulos. Tyytyväisimpiä oltiin Kareliaan turvallisuustekijöiden huomioiseen Kareliassa (97 %), Kareliaan työnantajana (96 %) selkeisiin työ- ja tulostavoitteisiin (94 %) sekä työn ergonomisiin tekijöihin (94 %). Tyytyväisyys parani edellisvuodesta eniten esihenkilöltä saatuun kehittävään palautteeseen, mutta toisaalta taas heikkeni eniten esihenkilön toimimiseen tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Kyselyn NPS-luku, eli suositteluindeksi oli 41. Kun NPS-luku on yli 50, tulos on erinomainen.

Vuonna 2023 henkilöstön koulutukseen käytettiin 7 616 tuntia, joka oli 4 päivää per päätoiminen työntekijä.  Sairauspoissaolopäiviä oli yhteensä 247 eli laskennallisesti 6,8 päivää työntekijää kohden. Karelian sairauspoissaolot ovat pienemmät kuin kuntasektorilla vastaavissa tehtävissä työskentelevillä keskimäärin.  Muokattua työtä teki 8 henkilöä.

Työterveyshuollosta saadun palautteen perusteella Kareliassa panostettiin vuonna 2023 erityisesti henkilöstön liikkumisen tukemiseen. Tällä pyrittiin ennaltaehkäisemään liikkumisen vähyydestä johtuvia työkyvyn ja työhyvinvoinnin haasteita.  Työnantajan myöntämä liikunta- ja kulttuurietuus oli käytössä 277 työntekijällä. Sykettä-korkeakoululiikunta on henkilöstölle työnantajan tukemaa, ja sitä käytti 122 työntekijää. Vuonna 2022 käyttöönotettu työsuhdepolkupyöräetu vakinaiselle henkilöstölle on käytössä yhteensä 49 työntekijällä. Vuonna 2023 polkupyöräedun hankki 27 työntekijää.

Työhyvinvointiryhmä rakensi Karelia-intraan Vapari-sivuston, jonka tarkoituksena on ylläpitää yhteistä hyvinvointia ja kasvattaa yhteisöllisyyttä yhteisen tekemisen ja jakamisen kautta, esimerkiksi liikuntavinkkejä jakaen. Syksyllä toteutettiin henkilöstölle myös matalan kynnyksen liikuntaryhmä.

Vastuullisuus Karelian henkilöstöjohtamisessa

Karelia toimii eettisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti vastuullisena työnantajana. Kareliassa toimii kestävän kehityksen ja vastuullisuuden työryhmä, jonka tehtävänä on edistää, kehittää ja koordinoida Karelian kestävän kehityksen ja vastuullisuuden toimia. Vuoden 2023 alussa Kareliassa otettiin käyttöön kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma, joka on luettavissa Karelian verkkosivuilla. Ohjelma sisältää muun muassa seuraavia henkilöstöön liittyviä vastuullisuusvalintoja:

  • Olemme turvallinen, vastuullinen ja hyvinvointia edistävä korkeakouluyhteisö.
  • Kohtelemme kaikkia yhteisömme jäseniä yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti.
  • Kannustamme korkeakouluyhteisöämme jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen.

Vastuullisuus johtamisessa tarkoittaa sitä, että johtaminen on avointa ja läpinäkyvää ja että henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon. Yksi konkreettinen esimerkki avoimesta ja läpinäkyvästä johtamisesta ovat verkossa pidettävät kuukausittaiset henkilöstökokoukset, joissa Karelian johto esittelee sekä toteutuneita tuloksia, ajankohtaisia päätöksiä että valmisteilla olevia tulevia asioita.

Eettinen, kulttuurinen ja sosiaalinen vastuullisuus ulottuu kaikkiin työntekijän työsuhteen elinkaaren eri vaiheisiin huomioiden muun muassa osaamisen, työkyvyn ja eri elämäntilanteet.

Vuoden 2023 keskeisiä henkilöstöpoliittisia vastuullisuustekoja olivat:

  • Karelia-korkeakouluyhteisön turvallisemman tilan huoneentaulun laadinta yhteistyössä tasa-arvovastaavan ja opiskelijakunnan kanssa
  • Esihenkilökompassin käyttöönotto osana työkykyjohtamista
  • Muokatun työn mallin rakentaminen työterveysyhteistyössä työkyvyn tukemiseksi ja edistämiseksi
  • Työn ja yksityiselämän yhteensovittamiseksi yhden päivän palkallinen vapaa, kun työntekijän lapsi aloittaa ensimmäisen luokan koulussa
  • Matalan kynnyksen liikuntaryhmä osana Sykettä-korkeakoululiikuntaa
  • Uniterveyden valmennukset työterveysyhteistyössä
  • Työhyvinvointiryhmän toteuttama työhyvinvoinnin webinaarisarja
  • Tutkijaurapolkuvaihtoehtojen käyttöönotto ja palkallinen tukeminen väitöskirjatyössä
  • Kehityskeskusteluiden uudistaminen siten, että keskeisinä kokonaisuuksina ovat strateginen osaaminen, digitaalinen osaaminen, työn merkityksellisyys, yhteisöllisyys sekä työn tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

Karelian henkilöstöllä on ollut mahdollisuus osallistua vuoden 2023 aikana erilaisiin kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ryhmän tapahtumiin, esimerkiksi:

  • Puunistutustapahtuma (yhteistyössä Joensuun kaupungin, ENO-verkkokoulun ja Nepenmäen koulun kanssa)
  • Syksyn liikuntailtapäivän Roska liikkuu -tapahtuma (yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston, Savonia-ammattikorkeakoulun, korkeakoulujen SYKETTÄ-liikuntapalvelun, Savon ammattiopisto Sakky:n ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian kanssa)
  • Kestävän kehityksen kirjastoaineistot -tietoisku

Henkilöstölle on aktiivisesti tiedotettu erilaisista kestävän kehityksen ja vastuullisuuden webinaareista ja koulutuksista. Tavoitteena on henkilöstön jatkuva oppiminen ja ammatillinen kehittyminen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden teemoista.

Merkittävimmät riskit toimintavuonna ja tulevaisuudessa

Vuonna 2022 alkanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan piti inflaation yli 8 %:ssa loppuvuoden 2022 ja alkuvuoden 2023 aikana. Tämä näkyi merkittävinä, osittain budjetin ylittäneinä hinnankorotuksina erityisesti tilavuokrissa ja ICT-kustannuksissa. Myös henkilöstökulut nousivat edellisvuosia nopeammin.

EU-hankerahoituskauden vaihtuminen ja hankerahoitusjärjestelmistä aiheutuneet haasteet aiheuttivat viivettä uusien TKI-hankkeiden käynnistymiseen. Hankerahoitusta on uudella hankekaudella 2021-2027 enemmän tarjolla kuin Karelian on mahdollisuuksia panostaa niihin omarahoitusosuutta. Jatkossa ammattikorkeakoulujen uuden rahoitusmallin mukainen vahvempi panostus kansainväliseen TKI-toimintaan ja yritysten kanssa tehtäviin tutkimushankkeisiin aiheuttaa painetta henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja rekrytointeihin.

Englanninkielisten tutkintokoulutusten laajentaminen on Karelian strateginen valinta ja EU:n ulkopuolisten opiskelijoiden lukuvuosimaksut muodostavatkin tulevaisuudessa merkittävän osan Karelian tulorahoituksesta. Opiskelijarekrytoinnin onnistuminen, valittujen opiskelijoiden viisumikelpoisuus, kiinnittyminen Kareliaan sekä halu ja kyky suorittaa tutkinto loppuun saakka tulevat olemaan jatkossa entistä tärkeämpiä Karelian taloudellisen toimintakyvyn näkökulmasta. Vuoden 2023 lukuvuosimaksut toteutuivat budjetoidun mukaisesti. Vuonna 2024 lukuvuosimaksujen on suunniteltu kolminkertaistuvan vuodesta 2023.

Karelian sijainti Venäjän rajan läheisyydessä voi heikentää Karelian vetovoimaa kansainvälisten opiskelijoiden näkökulmasta. Koko korkeakouluyhteisön kasvava moninaisuus myös haastaa Karelian toimintaprosessit monella tapaa.

Kiristynyt geopoliittinen tilanne lisää erilaisten kyberhyökkäysten ja muiden hybridivaikuttamistoimenpiteiden uhkaa. Karelian turvallisuusjohtamiseen onkin panostettu viime vuosina.

Karelian rahoituksesta lähes 80 % määräytyy opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmittariston perusteella. Rahoitusmittari uudistuu vuosille 2025-2028 siten, että TKI:n ulkopuolisen rahoituksen painoarvo kasvaa, ja siinä painotetaan erityisesti ulkomaista ja yritysrahoitusta. Jatkuvan oppimisen painoarvo puolestaan pienenee ja täysin uudeksi mittariksi tulee ensikertaisten uusien opiskelijoiden määrä. Lisäksi amk-tutkinnoissa painottuu entistä enemmän tutkinnon suorittaminen määräajassa. Karelian opiskelijat ovat valmistuneet määräajassa hieman keskimääräistä harvemmin kuin muissa ammattikorkeakouluissa, ja myös hankerahoituksesta pääosa on ollut kansallista rahoitusta, joten rahoitusmittariston muutos aiheuttaa riskin Karelian perusrahoituksen suhteen.

OKM:n rahoitusmittaristo on suhteellinen, ja vuoden 2023 hyvien tulosten ansiosta Karelian perusrahoitus tulee nousemaan vuonna 2025 hieman vuodesta 2024. Tulostason ylläpitäminen on erittäin tärkeää.

OKM:n ohjeistuksen mukaisesti ammattikorkeakoulujen tulee arvostaa pysyvien vastaavien sijoitukset kirjanpidossa markkinahintaan. Realisoitumattomat arvonnousut ja -alennukset voivat vaikuttaa vuosittain Karelian tulokseen merkittävästi.

Suomen kansantalouden aikaisempaa suurempi kestävyysvaje voi aiheuttaa Orpon hallituksen hallitusohjelman linjauksista huolimatta tarvetta leikata myös korkeakoulujen rahoitusta tulevina vuosina.

Karelia Ammattikorkeakoulu Oy:n talous ja budjetin toteutuminen

Karelia Ammattikorkeakoulu Oy:n vuoden 2023 liikevaihto nousi edellisvuodesta n. 8 % ollen 32,38 milj. euroa (29,98 milj. eur v. 2022) ja tilikauden voitoksi muodostui 1,33 milj. eur (-1,67 milj. eur). Karelian liikevaihto oli 0,49 milj. euroa budjetoitua pienempi ja tilikauden tulos 1,0 milj. euroa budjetoitua parempi. Kokonaisuutena vuosi 2023 oli yhtiön talouden näkökulmasta hyvä vuosi.

Karelia Ammattikorkeakoulu Oy:n kuluista n. 70 % oli henkilöstökuluja, 12 % tilakuluja, 5 % IT-kuluja ja 11 % muita kuluja. Poistojen osuus on noin 2 %. Henkilöstökulut pienenivät edellisvuodesta 0,28 milj. euroa ja alittivat budjetin 0,06 milj. eurolla. Kokonaisuudessaan kulut nousivat vuodesta 2022 noin 0,08 milj. euroa ja alittivat budjetin 1,0 milj. eurolla.

Sijoitusten arvot palautuivat edellisvuoden merkittävän pudotuksen jälkeen noin vuoden 2021 tasolle. OKM:n ohjeistuksen mukaan Karelian on kirjattava pysyvien vastaavien sijoitukset taseeseen markkina-arvoon, joten sijoitusten arvonmuutokset vaikuttavat yhtiön tulokseen vuosittain. Varainhalinnan, sijoitustoiminnan sekä muun rahoituksen tuottojen vaikutus vuoden 2023 tulokseen oli 0,59 milj. euroa. Omakatteisten rahastojen arvonmuutosten vaikutukset Karelian tulokseen olivat yhteensä -0,11 milj. euroa.

Yhtiön tase vahvistui 17,79 milj. eurosta 18,62 milj. euroon positiivisen tilikauden tuloksen seurauksena.

Vuoden 2023 bruttoinvestoinnit olivat 1,25 milj. euroa (v. 2022 0,93 milj. eur), eli noin 0,4 milj. euroa budjetoitua pienemmät. Investointien rahoitusosuudet olivat 0,32 milj. eur (0,25 milj. eur) ja nettoinvestoinnit 0,93 milj. eur (0,68 milj. eur).

Lähipiirin kanssa ei ole ollut tavanomaisesta poikkeavia liiketoimia, rahalainoja tai vastuusitoumuksia. Konsernin sisäiset liiketoimet on kuvattu tilinpäätöksen liitetiedoissa.

Vastuullisuus Karelian hallinnossa

Karelian Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelman mukaisesti Karelia pyrkii tasapainoiseen ja vakaaseen talouteen ja taloudellisten riskien hallintaan kiinnitetään erityistä huomiota. Karelia Ammattikorkeakoulu Oy:n hallinto on järjestetty toimintaa ohjaavan lainsäädännön mukaisesti ja hyvän hallinnon periaatteita noudattaen. Korruptiota ja väärinkäytöksiä ehkäistään avoimuudella: toimenhaltijapäätökset ja hallituksen pöytäkirjat ovat kaikkien Karelian henkilökunnan jäsenten luettavissa ja Karelia Intranet toimii sekä sisäisen viestinnän, toiminnanohjauksen että laadunhallinnan järjestelmänä. Myös sisäistä valvontaa toteutetaan luontevasti osana kaikkea toimintaa ja siitä raportoidaan vuosittain osakeyhtiön hallitukselle. Julkista rahaa käytetään tehokkaasti, toiminta on resurssiviisasta ja hankinnat kilpailutetaan hankintalain mukaisesti. Kaikissa kilpailutuksissa yhtenä arviointikriteerinä on toimittajien vastuullisuus. Karelian sijoitusohjeen mukaisesti sijoituspäätöksiä tehtäessä huomioidaan kestävän ja vastuullisen sijoittamisen periaatteet.

Yksi Karelian strategisista valinnoista on ”Hiilineutraaleja ratkaisuja”. Työmatkustamisessa käytetäänkin ensisijaisesti julkisia kulkuneuvoja, ja Karelialla käytössä olevista kolmesta henkilöautoista kaksi on hybridikäyttöisiä. Henkilöstöllä on myös mahdollisuus työsuhdepolkupyörien hankkimiseen. Hallinnon prosessit toteutetaan tehokkaasti automaatiota hyödyntäen ja niitä kehitetään jatkuvasti. Asiakirjojen säilytyksessä siirrytään sähköiseen arkistointiin. Vuoden 2023 aikana otettiin käyttöön sähköiset tutkintotodistukset.

Karelian kampukset sijaitsevat Joensuun kaupungin vuokrakiinteistöissä. Kiinteistöjä lämmitetään tällä hetkellä turve- ja hakevoimalaitoksessa tuotetulla kaukolämmöllä. Kiinteistöjen energiatehokkuutta parannetaan vähitellen peruskorjausten yhteydessä. Karelia on mukana Joensuun kaupunkikonsernin sähkönhankintasopimuksessa, jossa käytetään alkuperätodennettua päästötöntä sähköenergiaa.

Karelian monipaikkatyön periaatteet mahdollistavat työntekijöiden etätyön silloin, kun se työtehtävien näkökulmasta on mahdollista. Etätyö pienentää kodin ja työpaikan välisen liikenteen päästöjä.

Keskeisimmät talouden tunnusluvut

Tunnusluvut on esitetty erikseen OKM:n Korkeakoulujen taloushallinnon koodiston ja kirjanpitoasetuksen 1 §:n mukaisesta tuloslaskelmasta laskettuina niiltä osin, kuin ne eroavat toisistaan.

2023202220212020
Liikevaihto eur OKM KPA32 281 007,23 1 225 400,8729 983 991,96 1 380 657,0930 509 201,06 *)27 898 315,99 *)
Oman pääoman tuottoprosentti13,3 %-17,4 %20,7 %21,8 %
Liikevaihdon muutos % OKMKPA8,0 % -11,2 %-1,7 % *)9,4 % *)2,9 % *)
Liikevoitto % OKMKPA2,6 % 69,9 %-6,2 % -105,4 %7,5 % *)7,7 % *)
Oman pääoman muutos-%13,6 %-13,9 %  20,3 %33,8 %
Sijoitustoiminnan tuotto käyvin arvoin %2,79 %-1,29 %5,9 %2,7 %
Quick Ratio1,11,01,82,3
Kassan riittävyys päivissä51,051,2  101,796,9
Omavaraisuusaste75,1 %70,8 %72,9 %71,1 %
Nettovelkaantumisasteei korollista vierasta pääomaaei korollista vierasta pääomaaei korollista vierasta pääomaaei korollista vierasta pääomaa

Toiminnan kannattavuutta kuvaavat tunnusluvut OKM:n koodiston mukaisesti laskettu Liikevoitto-% ja Oman pääoman muutos-% ovat hyvällä tasolla. Myös maksuvalmiutta kuvaava Quick ratio on edelleen hyvä. Kassan riittävyys on 51,0 päivää. Vakavaraisuutta kuvaava Omavaraisuusaste on Kareliassa erinomaisella tasolla.

Toiminnan tulokset

 Toteuma 2023Tavoite  2023Toteuma 2022Toteuma 2021Toteuma 2020
Amk-tutkinnot696740623757662
·        Taiteet ja kulttuurialat4030362552
·        Humanistiset alat, lääketieteet ja terveys- ja hyvinvointialat  262  275292354307
·        Liiketalous, hallinto ja oikeustieteet ja palvelualat  186  170125176144
·        Luonnontieteet, tietojenkäsittely ja tietoliikenne, tekniikan alat ja maatalous- ja metsätieteelliset alat    208    265170202159
Ylemmät amk-tutkinnot1221208911897
Avoin amk, erillisopinnot ja maahanmuuttajakoulutus, op  15 966  27 00016 85517 53117 417
Korkeakoulujen yhteistyöopinnot, op22 91020 00017 40819 48616 136
Julkaisut400480414444312
Ulkopuolinen TKI-rahoitus Meur (sis. TKI-palveluliiketoiminnan)  4,9  4,54,64,023,3
AVOP-opiskelijapalaute %     
·        Vastanneet96,01001008583
·        Tyytyväisyys5,435,55,367775
Ensikertalaisena amk-tutkintoa suorittamaan valittujen osuus74,9 %  *)81,4 %76 %84,4 %

Tulevaisuudennäkymät

Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijamäärät ovat kasvussa. Tämä johtuu kansainvälisten opiskelijamäärien ja siihen liittyvän koulutuksen kasvusta sekä uusista työvoimatarpeeseen ratkaisuja hakevista sote-alan koulutuksista, joita tullaan käynnistämään vuonna 2024.

Myös korkeakoulujen rahoitusmalli on muutoksessa ja sen vaikutukset alkavat vuonna 2025. Mallissa korostuu mm. määräaikaan valmistuvien vaikutus sekä muuttuneet TKI-kriteerit. Nämä muutokset luovat Karelialle tiettyjä haasteita, joita on ratkottava jo vuoden 2024 aikana. Myös Suomen heikko taloustilanne ja eteenkin julkisen sektorin velkaantuminen voivat tuoda ikäviä yllätyksiä korkeakoulusektorille.   

Karelian ulkoinen auditointi toteutettiin vuonna 2023 ja auditoinnin tulokset julkistetaan maaliskuun alussa vuonna 2024. Auditoinnissa Karelia saa palautetta toiminnan eri osa-alueista: koulutuksesta, TKI-toiminnasta, yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta, johtamisesta, henkilöstöasioiden hoitamisesta, laadunhallinnasta ja koulutusperäisen maahanmuuton toteuttamisesta. Karelian toimintaa lähdetään systemaattisesti kehittämään auditoinnissa tunnistettujen kehittämiskohteiden pohjalta.

Karelian jo käynnissä olevia keskeisiä kehittämisprojekteja vuodelle 2024 ovat

  • tutkintokoulutuksen määräajassa valmistuneiden osuuden ja läpäisyn parantaminen,
  • jatkuvan oppimisen tuotannon kehittäminen,
  • kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin sekä kansainvälisten neuvonta- ja tukipalvelujen kehittäminen,
  • sairaanhoitajien saatavuuden varmistaminen sekä
  • henkilöstön ja opiskelijoiden tekoälyosaamisen vahvistaminen.

Karelian tutkintokoulutus laajenee edelleen vuonna 2024. Uusina koulutuksina käynnistyvät ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavat Älykkään tuotannon ja Sustainability Management -koulutukset. Pääosa opiskelijamäärän kasvusta johtuu kansainvälisten tutkintokoulutusten sisäänottojen suurentumisesta. Tämän takia vuonna 2024 panostetaan erityisesti kansainvälisille opiskelijoille tarkoitettujen neuvonta- ja tukipalvelujen kehittämiseen.

Uusien koulutusten käynnistäminen ja viime vuosina käynnistyneiden koulutusten laajentaminen vaativat suuria taloudellisia resursseja. Rahoitusmallin mukainen tutkintoihin perustuva rahoitus käynnistyy vasta kuuden vuoden päästä.  Taloudellisesti koulutusten laajentamisen vuodet 2024–2026 tulevat olemaan varsin haastavia.