Aikuiskoulutuksen käynnistyminen ammattikorkeakouluissa ja Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa
Tässä artikkelisarjassa muistellaan menneitä ja katsotaan ajassa taaksepäin. Tarkastelun kohteena on viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana tapahtuneet muutokset tavassa toteuttaa ja kehittää jatkuvaa oppimista. Artikkeleissa käytetään myös käsitteitä aikuiskoulutus ja elinikäinen oppiminen, jotka sanapari jatkuvan oppiminen korvasi 2010-luvun lopulla. Kerronnan kohteena ovat luonnollisesti tapahtumat ja muutokset Karelia-ammattikorkeakoulussa, joka vuosina 1992–2012 tunnettiin nimellä Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu.
Ammattikorkeakoulujärjestelmän muodostumisen yhteydessä 1990-luvulla alettiin ammattikorkeakouluissa rakentaa tutkintokoulutuksen ohella myös vahvaa aikuiskoulutusta. Aikuiskoulutus edisti ammattikorkeakoululain kolmatta tehtävää eli aluevaikuttavuustyötä. Tässä Minne menit aikuiskoulutus? -artikkelisarjan ensimmäisessä osassa käydään läpi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun aikuiskoulutuksen alkutaipaletta.
Teoriaa ja käytäntöä sopivassa suhteessa
Suomessa toteutettiin 1990-luvulla merkittävä korkeakoululaitosta koskenut koulutuspoliittinen uudistus. Vuosikymmenen alussa maassa käynnistyi ammattikorkeakoulukokeilu, jonka aikana valmisteltiin korkeakoululainsäädäntöuudistus. Ensimmäiset vakinaisen toimiluvan saaneet ammattikorkeakoulut aloittivat toimintansa syksyllä 1998. Perinteikkään tiedekorkeakoululaitoksen rinnalle oli näin muodostettu uusi koko maan kattava ammattikorkeakoulujärjestelmä.
Aikuiskoulutuksen merkitys ammattikorkeakouluille oli niiden alkuvuosina vähäinen, mutta 1990-luvun loppua kohden merkitys kasvoi. Ammattikorkeakoulujärjestelmän luominen vei luonnollisesti ammattikorkeakoulujen päähuomion ensimmäisinä vuosina, ja 1990-luvulla ammattikorkeakoulut etsivätkin omaa profiiliaan suhteessa ammatillisiin oppilaitoksiin ja yliopistoihin.
Aikuiskoulutuksen merkitys ja rooli alettiin nähdä yhä selvemmin osana ammattikorkeakoulun aluevaikutustehtävää. Aikuiskoulutuksen paikka toimintakentässä nähtiin pääsääntöisesti kahden perinteisen toimijan välissä (yliopisto ja ammatillinen toinen aste) ja usein siinä korostui moniammatillisuus. Pääsääntöisesti ammattikorkeakoulut olivatkin moniammatillisia. Yksi selkeä ero yliopistoihin oli, että yliopistot keskittyivät tieteelliseen osaamiseen ja ammattikorkeakoulut käytännön osaamiseen (työelämäyhteydet, alueellinen kehittäminen, ammatillispainotteiset korkeakoulututkinnot). Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston eli Arenen slogan tuolloin olikin ”Teoriaa ja käytäntöä sopivassa suhteessa”.
Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuspalvelut jaettiin perustutkinto-opetukseen ja lisäkoulutukseen. Perustutkinto-opetukseen kuului ammattikorkeakoulututkintoihin johtavat koulutukset ja avoin ammattikorkeakouluopetus. Lisäkoulutukseen taas luettiin ammatilliset erikoistumisopinnot, ammatilliset jatkotutkinnot, muut erikoistumisopinnot ja muu täydennyskoulutus.
1990-luvun lopulla valtion menobudjetista kohdistettiin ammattikorkeakoulun aikuiskoulutukseen yhteensä 233 miljoonaa markkaa. Tästä summasta kohdennettiin avustuksina ammattikorkeakouluille ammattikorkeakoulututkintoihin 170 milj. mk, ammatillisiin erikoistumisopintoihin 55 milj. mk ja muuhun täydennyskoulutukseen 8 milj. mk. Avoimeen ammattikorkeakouluun ei kohdennettu rahoitusta suoraan vaan se hoidettiin Opetusministeriön (OPM) erillismäärärahoilla, joita ammattikorkeakoulut hakivat vuosittain tavoite- ja tulosneuvotteluissa. Opetusministeriön rahoituksen lisäksi aikuiskoulutus ammattikorkeakouluissa sai työvoimahallinnon rahoitusta (työvoimapoliittinen aikuiskoulutus, nykyisin työvoimakoulutus) sekä Euroopan Sosiaalirahaston rahoitusta ja muuta ulkopuolista rahoitusta (mm. palveluliiketoiminnan maksuja henkilöstökoulutuksista).
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun aikuiskoulutuksen alkutaival
OPM alkoi kiinnittää kasvavassa määrin huomiota ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksen tavoitteisiin ja tarpeeseen korkeakoulusektorilla. Valtakunnallisesti tutkintoon johtavan aikuiskoulutuksen osuus kaikista tutkinto-opiskelijoista kasvoi vuoden 1991 vajaasta 2 %:sta vuoden 2000 reiluun 23 %:iin. Erikoistumisopintojen aloituspaikkoja oli valtakunnallisesti reilut 7000 aloituspaikkaa. Vuosituhannen vaihteessa aikuiskoulutuksen merkitys kasvoi tasaisesti ammattikorkeakouluissa.
Aikuiskoulutuksen toiminta-ajatus Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa (PKAMK) oli: ”Aikuiskoulutus on edelläkävijä, tienviitoittaja ja kokeilija, joka pyrkii myötävaikuttamaan alueensa kehittymiseen.” Koulutusohjelmilta odotettiin, että ne pystyvät entistä paremmin vastaamaan myös työelämän tarpeisiin ja aikuiskoulutus nähtiinkin tärkeässä roolissa työelämän ja koulutuksen välissä.
Keväällä 1998 tehtiin PKAMK:n aikuiskoulutuksen kartoitus, jossa haastateltiin koulutusohjelmien ja ammattikorkeakoulun hallinnon henkilöstöä. Lähtökohtana uudessa aikuiskoulutusmallissa oli tukeutuminen vahvasti koulutusohjelmien asiantuntijuuteen. 1990-luvun lopulla syntyi selvityksen pohjalta ns. aikuiskoulutusvastaavajärjestelmä.
PKAMK:n aikuiskoulutustoiminnassa oli neljä päätoimijaa: ohjausryhmä ja ydintyöryhmä, aikuiskoulutustoimisto ja aikuiskoulutusvastaavat sekä tietenkin koulutuksen toteuttavat kouluttajat. Aikuiskoulutuksen ydinryhmän ja ohjausryhmän tehtävänä oli valmistella, ehdottaa sekä ottaa kantaa aikuiskoulutuksen kehittämiseen ja ennen kaikkea painopisteisiin. Ydinryhmän esittämässä ja rehtori Pentti Maljojoen asettamassa ensimmäisessä ohjausryhmässä vuosille 2003 -2005 oli sekä PKAMK:n että työelämän edustajia.
Kullakin koulutusalalla oli aikuiskoulutusvastaava (aiva), joka vastasi oman alansa aikuiskoulutuksen kehittämisestä, toteuttamisesta ja aktivoinnista. Aivan tehtäviin kuului oman koulutusalan aikuiskoulutuksen aktivointi, yhteydet muihin koulutusaloihin ja aikuiskoulutusvastaaviin. Näiden lisäksi aivan tehtäviin kuului tiedotus ja viestintä sekä aikuiskoulutusten ideointi, suunnittelu ja toteutuksen varmistaminen. Aivat toteuttivat myös alakohtaista asiakaspalvelua sekä huolehtivat työelämäyhteyksistä. Aikuiskoulutusvastaavat olivat keskeisiä toimijoita PKAMK:n aikuiskoulutuksen kehittämisessä ja toteuttamisessa.
Aikuiskoulutustoimisto oli PKAMK:n aikuiskoulutusta koordinoiva yksikkö. Toimisto sijaitsi Joensuun Tiedepuiston tiloissa Länsikadulla. Heti 2000-luvun alussa aikuiskoulutuksen palveluja ja toimintoja kehittämään perustettiin kehittämisryhmiä: aikuiskoulutuksen, erikoitumisopintojen, avoimen amk:n sekä monimuotoistamisen kehittämisryhmät. Kehittämisryhmät vastasivat kunkin koulutuspalvelun tai toiminnon laadusta, tuotteistamisesta ja markkinoinnista sekä tiedottamisesta.
Monialaista aikuiskoulutusta ergonomiasta elektroniseen kaupankäyntiin
Aikuiskoulutusta toteutettiin pääsääntöisesti PKAMK:n opettajien voimin. Toki koulutuksissa hyödynnettiin myös ulkopuolisten opettajien osaamista esimerkiksi johtamisen koulutuksissa. Aikuiskoulutuksessa opetusta järjestettiin kahdeksalla koulutusalalla: terveysala, sosiaaliala, liiketalous, tekniikan ala, maaseutu- ja ympäristöala, metsä- ja puutalousala, kulttuuriala sekä matkailu- ja ravitsemisala.
Terveysalalla toimivien henkilöiden asiantuntijuuden ja kilpailukyvyn säilymisen edellytys oli alan jatkuva seuraaminen sekä ammattitaidon ja -tiedon ylläpitäminen. Terveysalan aikuiskoulutuksen tavoitteena oli ihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi. Terveysalan painopisteitä olivat mm. ympäristöterveys, ergonomia, erityisryhmien liikunta, laatujärjestelmät ja hematologia.
Sosiaalialan aikuiskoulutuksen lähtökohtia ja painopistealueita olivat sosiaalipedagogiikka ja luovat terapiat (musiikki, kuvataide, tanssi ja liike).
Liiketalouden aikuiskoulutus koostui markkinoinnin ja yritysviestinnän, taloushallinnon, yrityshallinnon ja kielten koulutuksesta. 2000-luvun alussa tutkintoon johtavaan koulutukseen otettiin suuntautumisvaihtoehdoksi elektroninen kaupankäynti. Se oli pitkään Suomessa ainut elektronisen kaupankäynnin suuntautumisvaihtoehto. Koulutuksen suuntaviivat piirrettiin yhdessä Elisa Oyj:n kanssa.
Tekniikan aikuiskoulutus koostui informaatio-, rakennus-, muovi- ja konetekniikasta.
Maaseutuelinkeinojen painopisteitä ja erityisosaamista olivat ympäristö, maaseutuyrittäjyys, maatalous, hanketoiminta, lähialueyhteistyö ja telematiikka.
Metsä- ja puutalouden aikuiskoulutuksessa oli pitkäaikainen kokemus monimuotokoulutuksen, erikoistumisopintojen sekä muun lisä- ja henkilöstökoulutusten järjestämisestä. Metsä- ja puutalouden aikuiskoulutuksen painopistealueet ja erityisosaaminen olivat ympäristöasiat, bioenergia, puunhankinta, metsätietojärjestelmät, puunjalostus, markkinointi ja kansainväliset projektit.
Kulttuurialan aikuiskoulutus tarjosi ammatillisen osaamisen ja asiantuntijuuden kehittämistä rakennetun ympäristön suunnittelussa ja ympäristötaiteessa, graafisessa suunnittelussa sekä tekstiili-, vaatetus-, puu-, kivi-, metalli- ja muovituotteiden tuotekehityksessä ja muotoilussa.
Matkailu- ja ravitsemisalan aikuiskoulutus tarjosi vain tutkintokoulutuksia eli opistoasteen suorittaneille mahdollisuuden täydentää opintonsa matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinnoksi (restonomi (AMK)).
2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä aikuiskoulutuksen peruspilareita olivat tutkintoon johtava aikuiskoulutus, erikoistumisopinnot sekä työvoimakoulutukset. Näiden koulutusten järjestäminen vei niin aikuiskoulutustoimiston kuin aikuiskoulutusvastaavien päähuomion. Muulle täydennyskoulutukselle ei jäänyt yksinkertaisesti resursseja, joten esimerkiksi yritysten kanssa tehtävä kumppanuustoiminta oli satunnaista. Aikuiskoulutusvastaava-järjestelmä PKAMK:ssa toimi hyvin tuolloisen rahoitusmallin puitteissa. Aivat olivat avainasemassa, kun koulutusohjelmissa mietittiin uusia erikoistumisopintoja tai uusia aikuiskoulutuksen tutkintoryhmiä.
Kirjoittaja:
Harri Mikkonen, palveluliiketoiminnan päällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu
Kirjoittaja toimi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun aikuiskoulutusjohtajana vuosina 1998–2009.
Artikkeli perustuu kirjoittajan kokemuksiin ja muistiinpanoihin ammattikorkeakoulu-uran varrelta 1990-luvun alusta alkaen.