Ilmastonmuutoksesta johtuvat äärimmäiset sääilmiöt aiheuttavat terveysriskejä ja ongelmia ikääntyvälle väestölle. Esimerkiksi hellejaksot vaikuttavat infektioiden ja kuolleisuuden lisääntymiseen.
Kolmevuotisessa Erasmus+ (Euroopan Komissio) -rahoitteisessa chAnGE-hankkeessa suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan ilmastonmuutoksesta ikäihmisille aiheutuvien terveysriskien ennakoimiseen ja hallintaan liittyviä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten ja opiskelijoiden osaamista vahvistavia mikro-opintojaksoja. Hankkeessa on mukana korkeakouluja, ammattioppilaitoksia sekä sote-alan organisaatioita Irlannista, Itävallasta, Kreikasta, Portugalista ja Suomesta. Hanketta koordinoi University College of Cork Irlannista. Hankkeen suomalaiset toimijat ovat Karelia-ammattikorkeakoulu ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria. Kareliasta hankkeeseen osallistuu sosiaali- ja terveysalan ja energia- ja ympäristötekniikan asiantuntijoita.
Projektin tavoitteena on
– yhteiskehittää yhteensä viisitoista 0,5–2 opintopisteen laajuista mikro-oppimiskokonaisuutta sosiaali- ja terveysalan työntekijöille, jotka suunnittelevat ja toteuttavat ikäihmisten hoito- ja hoivapalveluja, sekä ammattikorkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille. Tavoitteena on vahvistaa heidän osaamistaan huomioida ilmastonmuutokseen liittyviä asioita työssään.
– voimaannuttaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia paikallisiksi ilmastonmuutokseen sopeutumisen edelläkävijöiksi,
– vahvistaa korkeakoulujen, ammattioppilaitosten ja sosiaali- ja terveysalan organisaatioiden yhteistyösuhteita ja osaamisen yhteiskehittämistä,
– tukea korkeakouluja ja ammatillisia oppilaitoksia koulutustarjonnan uudistamisessa ja tukea oppijoiden siirtymistä korkeakouluihin sekä
– rakentaa yhtenäinen mikro-oppimiskokonaisuuksien tunnistamisen viitekehys (yleisesti kaikkiin teemoihin ja oppijaryhmiin), jota voidaan hyödyntää korkeakouluissa ja ammatillisessa koulutuksessa ympäri Eurooppaa.
Kolmevuotisen projektin toiminta on organisoitu neljään työpakettiin:
1. Projektin koordinointi ja seuranta
2. Sisällöntuotanto, digitalisointi, pilotointi ja mikro-oppimiskokonaisuuksien sertifiointi
3. Toteuttaminen, seuranta ja arviointi
4. Viestintä ja tulosten levittäminen.
Tulokset:
Projektissa kehitettävää koulutustarjontaa rakennetaan yhdessä sosiaali- ja terveysalan toimijoiden ja ikäihmisten kanssa osallistavia menetelmiä soveltaen. Mikro-oppimiskokonaisuudet suunnitellaan vuorovaikutteisiksi ja saavutettaviksi, ja niitä tarjotaan 500–1000 sosiaali- ja terveysalan ammattilaiselle sekä ammattiin opiskelevalle. Koulutukset suunnitellaan eurooppalaisen EQF-viitekehyksen tasoille 4–6, mikä tarkoittaa ammatillista koulutusta, erikoisammattitutkintoja sekä ammattikorkeakoulututkintoja. Koulutusten pilotointivaiheessa kerätään oppijoilta palautetta ja tietoa tuen tarpeista, käytettävyydestä ja oppimisen tehokkuudesta.
Karelia vastaa kolmen mikro-oppimiskokonaisuuden toteuttamisesta. Näiden lisäksi kaikki muiden hankekumppaneiden tuottamat mikro-oppimiskokonaisuudet ovat jatkossa suomalaisten toimijoiden käytössä.
Ajankohtaista
Projektin kesto
1.10.2023 – 30.9.2026
Projektipäällikkö
Tuula Kukkonen
Tuula.Kukkonen(a)karelia.fi
Rahoitus
Erasmus+