Uutta yrittäjyyttä ja yrittäjyysosaamista tekoälyn avulla Draft-ohjelmassa

Otsakorven säätiö on ollut Karelia-ammattikorkeakoulun pitkäaikainen kumppani. Kumppanuus on näkynyt mm. viimeisen 10 vuoden aikana tehdyssä yhteistyössä yrittäjyyden edistämiseksi. Otsakorven säätiö onkin ollut Karelian hallinnoiman Draft-yrittäjyysohjelman tärkeimpiä rahoittajia.  

Uutta yrittäjyyttä ja yrittäjyysosaamista tekoälyn avulla Draft-ohjelmassa 2024 -hankkeen (1.8.2023 – 31.12.2024) päätavoitteina on ollut paitsi tukea uusia Karelia- ja Riverialähtöisiä alkavia yrittäjiä Draft-ohjelman rahoituksen ja valmennuksen kautta, mutta myös edistää ja tutkia uusien tekoälytyökalujen käyttöä osana yrittäjyysvalmennusta.

Hankkeen toiminta-aikana on syntynyt tähän mennessä 10 uutta Karelia- tai Riverialähtöistä yritystä.

1. Uuden alkavan yrittäjyyden tukeminen

Tässä toimenpiteessä mikrorahoitettiin ja valmennetaan uusia Karelia- ja Riverialähtöisiä tiimejä Draft-ohjelman käytäntöjen mukaisesti. Rahoitettavat tiimit valikoituivat syksyn 2023 ja vuoden 2024 aikana toteutettujen Draft-hakujen kautta.

Hankkeen kautta rahoitettiin yhteensä 16 tiimiä, joista 11 oli ensimmäisen vaiheen tiimiä ja 4 Draft-ohjelman jatkovaiheen tiimiä. Tiimien liikeideat edustivat monipuolisesti mm. palvelualoja sekä tuotannollista toimintaa ja teknologiakehitystä.

Neljä esimerkkiä uusista yrityksistä, jotka syntyivät hankkeen tuella:

  • Circutus Oy on Karelian markkinoinnin lehtori Lotta Liljan perustama netissä toimiva vertaisvuokraamo. Lotta Lilja palkittiin myös vuoden 2023 Karelian henkilökunnan sivutoiminen yritys -palkinnolla.
  • Liito Oy on kolmen Karelian International Business -koulutuksen alumnin opiskeluaikanaan perustama yritys, joka suunnittelee kiekkogolfissa hyödynnettävää teknologiaa. Eemil Suomi, Mika Meriläinen ja Henri Tuononen voittivat vuoden 2023 opiskelijayrittäjä -palkinnon.
  • Nordic Reach Oy on kahden Karelia-alumnin perustama yritys, joka ylläpitää Workify-työnvälityspalvelua.
  • Kaarto on Karelian tietojenkäsittelyn koulutuksen alumnin Siru Alakankaan jo opiskeluaikana aloittama mobiilisovellus hevostalliyrittäjille. Siru voitti vuonna 2023 paras opiskelijalähtöinen liikeidea -sarjan Start Me Up -liikeideakilpailussa.
Hankkeen tuella perustettujen yritysten kotisivuja.

2. ChatGPT:n hyödyntäminen yritysvalmennuksessa ja kokeiluihin liittyvien hyötyjulkaisujen tuottaminen

Tässä toimenpiteessä keskityttiin ChatGPT-tekoälytyökalun integroimiseen Draft-ohjelman yritysvalmennusprosessiin. ChatGPT:n avulla pyrittiin tarjoamaan alkaville yrittäjille entistä tehokkaampaa ja kohdennetumpaa tukea liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvattamiseen.

Tekoälytyökalua hyödynnettiin mm. vastaamalla yrittäjien kysymyksiin reaaliaikaisesti, tunnistamalla rahoitusmahdollisuuksia, auttamalla liiketoimintasuunnitelman laatimisessa ja tarjoamalla tietoa markkinatrendeistä ja toimialakohtaisista erityispiirteistä.

Tavoitteena oli kehittää ja testata erilaisia tapoja hyödyntää ChatGPT:tä yritysvalmennuksessa sekä arvioida sen vaikutuksia yrittäjien tukemiseen ja ohjelman kokonaisvaltaiseen menestykseen. Saaduista kokemuksista tuotettiin mm. seuraavat julkaisut:

Kuvakaappaus verkkosivusta jossa otsikko Yhden sivun liiketoimintasuunnitelma liikeideasta. Anna assistentille lyhyt kuvaus liikeideastasi. Assistentti laatii liiketoimintasuunnitelman antamasi kuvauksen perusteella
Hankkeessa tehty tekoälyassistentti.

Julkaisujen lisäksi hankkeessa määriteltiin nk. tekoälyassistentteja, jotka nopeuttavat tekoälyn käyttöä halutun tehtävän suorittamisessa:

Kuvakaappaus jossa ylhäällä teksti: Kahvila Joensuussa jossa voi pelata VR-pelejä. Sen alla tekoälyn luoma kuva kahvilan kotisivuista.

On selvää, että tekoälyn hyödyntäminen tulee näyttelemään yhä suurempaa roolia alkavien yrittäjien yrittäjyyspolulla.

3. Face-to-face -kohtaamisten ja vierailujen järjestäminen

Hankkeessa järjestettiin myös useita tiimien välisiä face-to-face -kohtaamisia sekä vierailuja kokeneempien yrittäjien luona.

Tärkeimmäksi kohtaamisen muodostui uusien Draft-tiimien kanssa säännöllisesti toteutettu aloitustilaisuus, missä uudet tiimit pääsivät tutustumaan toisiinsa.


Kirjoittaja:

Heikki Immonen, yliopettaja, Uutta yrittäjyyttä ja yrittäjyysosaamista tekoälyn avulla Draft-ohjelmassa 2024 -hankkeen projektipäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu