Monikulttuurinen opiskelijakunta POKA – nykytilan analyysi ja kehittämiskohteet kansainvälisyyden valossa

Opiskelijakunnat pyrkivät vahvasti yhdenvertaisuuteen, kansainvälisyyteen ja kaksikielisyyteen. Opiskelijakunnissa kaksikielisyys ja eri kulttuurien moninaisuus nähdään voimavarana. Toimijat ovat motivoituneita ja välittävät tekemästään tärkeästä työstä. Kansainvälisyysosaamista löytyy erityisesti tuutoroinnin osalta.

Opiskelijakunnilla nähdään tärkeä rooli kansainvälisten opiskelijoiden kotouttamisessa. Opiskelijakuntien tehtävää kansainvälisten opiskelijoiden eteen tukevat opiskelijakuntien hyvät verkostot. Opiskelijakunnat tekevät vahvaa yhteistyötä korkeakoulun kanssa. Korkeakoulun linjaukset esimerkiksi kaksikielisyydestä heijastuvat vahvasti opiskelijakunnan toimintaan. Jäsen- ja asiakaspalvelut, edunvalvonta sekä viestintä toimivat opiskelijakunnissa hyvin sekä suomalaisille että kansainvälisille opiskelijoille, mutta harvassa opiskelijakunnassa on kohdennettuna ko. palveluita kansainvälisille opiskelijoille.

Osa opiskelijakunnista kokee tarvitsevansa lisää koulutusta kansainvälisten opiskelijoiden tukemiseen esimerkiksi Suomeen saapumiseen, asumiseen ja terveydenhoitoon liittyvissä kysymyksissä. Englannin kielen mahdollistaminen päätöksenteossa nähdään vaativan sekä panostusta että osittaista asennemuutosta. Opiskelijakunnat näkevät myös tarvetta opiskelijakuntien väliselle yhteistyölle osaamisen jakamiseksi.

Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta POKA on mukana viiden korkeakoulun yhteisessä Monikulttuuriset opintopolut -hankkeessa ja kehittää siinä opiskelijoiden palveluita ja edunvalvontaa niin, että ne ottavat entistä paremmin huomioon kansainväliset opiskelijat.

Miten kansainvälisyys ja monikulttuurisuus toteutuu POKAssa?

Monikulttuuriset opintopolut -hankkeessa kehitetään Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta POKAn

  • kansainvälisyysosaamista,
  • kansainvälisten opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksia,
  • yhteisöllisyyttä ja Kaikkien Karelia -henkeä,
  • vertaistukimuotoja.

Hankkeen ensimmäisenä vuotena olemme koostaneet POKAn toiminnan nykytilan analyysin ja kehittämiskohteet kansainvälisyyden valossa: Kuinka POKAn toiminnoissa toteutuu kaksikielisyys ja monikulttuurisuus, ja kuinka kansainväliset opiskelijat on otettu huomioon kohderyhmänä tai aktiivisina toimijoina? Analyysissa on hyödynnetty valtakunnallista opiskelijakunnille tehtyä kyselyä, Karelian International Business -opiskelijaryhmän toteuttamaa kyselyä sekä POKAn toimijoiden toiminnallisen tiedonkeruun työpajasta saatuja tuloksia.

POKAn toiminnot ovat vahvasti linjassa valtakunnallisesti eri opiskelijakuntien toiminnan kanssa. POKAn viestintä, vapaa-ajantoiminta ja tapahtumat, yhdenvertaisuustyö ja jäsenpalvelut palvelevat sekä suomalaisia että kansainvälisiä opiskelijoita. Tiedotus ja toiminta on kaksikielistä ja toiminnassa otetaan huomioon niin suomalaisten kuin kansainvälisten opiskelijoiden toiveet.

Kansainvälisten opiskelijoiden toimijuus aktiivisena toiminnan järjestäjänä vapaa-ajan ja tapahtumien suhteen ei vielä toteudu. POKAn edunvalvonta koskee kaikkia Karelian opiskelijoita, mutta kansainväliset opiskelijat eivät koe palvelua omakseen tai palvelua ei ole kohdennettu tai viestitty tarpeeksi kansainvälisille opiskelijoille. Opiskelijakunnan hallinto ei vielä tavoita kattavasti ei-suomea puhuvia opiskelijoita. POKAn järjestämien vertaistukimuotojen kuten vertaistuutoroinnin ja VIP – eli välittämisen ilmapiiri –toiminnan kohdalla nähdään tarvetta lisätä vertaistoiminnalla tukea Suomeen saapuvien opiskelijoiden kohtaamiin haasteisiin ja integroitumiseen.

Mitä haluamme kehittää?

Nykytilan analyysin perusteella POKAlle on kirjattu kehittämiskohteet Monikulttuuriset opintopolut -hankkeen aikana ja sen jälkeen. Kehittämiskohteita valittaessa tarkasteltiin aihetta seuraavien kysymysten osalta:

  • Millä tavoilla mielestäsi kansainvälisten opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksia voidaan lisätä Karelia-amk:ssa?
  • Minkälaisilla toimilla kansainvälisten opiskelijoiden mahdollisuus toimia POKAn päätöksenteossa paranee?
  • Mitkä tekijät lisäävät kansainvälisten opiskelijoiden liittymistä opiskelijakunta POKAn jäseniksi?
  • Minkälainen viestintä on saavutettavaa ja tavoittaa kansainväliset opiskelijat Karelia-amk:ssa?
  • Millä tavoilla mielestäsi kansainvälisten opiskelijoiden kuulumista Karelia-amk:n yhteisöön voidaan tukea?
  • Mitä aiheita mielestäsi opintojen alkuvaiheessa tulisi käsitellä opintojen sujuvan aloituksen ja tiimiytymisen takaamiseksi?
  • Millä tavoilla kehittäisit opiskelijatuutorointia vastaamaan paremmin kansainvälisten opiskelijoiden tuen ja ryhmäytymisen tarpeeseen?
  • Mitkä tekijät lisäisivät kansainvälisten opiskelijoiden hakemista tuutoriksi?
  • Millä tavoilla kehittäisit VIP-toimintaa (Välittämisen ilmapiiri) vastaamaan paremmin kansainvälisten opiskelijoiden ryhmäytymisen tarpeeseen?

Paljon on jo saatu aikaan

Hankkeen ensimmäisenä toimintavuotena on saatu aikaan jo paljon. Keväällä 2024 POKAan perustettiin International Division lisäämään kansainvälisten opiskelijoiden vaikuttamismahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä. Myös Degree Tutoroinnin ja Degree VIP –toiminnan (Välittämisen ilmapiiri) sisältöä ja rekrytointia uudistettiin. Uutena vertaistukimuotona pilotoitiin syksyllä 2024 kummiluokkatoimintaa yhdistämään venäjäkielituettu sairaanhoitajaryhmä ja vuotta aiemmin aloittanut suomenkielinen sairaanhoitajaryhmä. Syksyn materiaalit, kuten POKAn lukuvuosikalenteri ja nettisivut, käännettiin kattavasti englanniksi. Syksyllä 2024 POKAn kaikki viralliset asiakirjat, säännöt ja ohjesäännöt käännetään englanniksi. Tänä syksynä on käynnissä myös uudistukset, mitkä mahdollistavat, että vuonna 2025 POKAn hallitukseen ja edustajistoon voi hakea myös ei-suomea puhuvat ja kokousten tukikielenä toimii englanti. Paikallinen yhteistyö joensuulaisten yhdistysten ja kaupungin sekä sen palveluiden kanssa on tiivistä, mikä tulee kansainvälisten opiskelijoiden verkostoitumista ja kotoutumista.

POKAn yhdenvertaisuustyössä tulee näkyä vielä entistä vahvemmin Kaikkien Karelia -henki, moninaisuus ja rasisminvastaisuus. Kansainvälisiä opiskelijoita kannustetaan liittymään opiskelijakunta POKAan, jotta POKA edustaa vahvasti ja tasavertaisesti kaikkia opiskelijaryhmiä. Viestintä tulee olla saavutettavaa ja monikanavaista. Viestintää jäsenten vaikuttamismahdollisuuksista tulee tehostaa ja kannustaa jäseniä äänestämään POKAn edustajiston vaaleissa. POKAn luottamustoimijoiden perehdytystä ja tuutori- ja VIP-opiskelijoiden koulutusta kehitetään kansainvälisyysosaamisen osalta. Kansainvälisyysosaamista jaetaan myös Kareliassa kansainvälisten opiskelijoiden parissa toimivien opiskelijayhdistysten toimijoille. Kansainvälisten opiskelijoiden toimijuutta halutaan vahvistaa. Rastitapahtumien mysteerijoukkuetoimintaa kehitetään tuomaan kansainvälisiä ja suomalaisia opiskelijoita yhteen. Opiskelijatoiveiden mukaisesti pilotoidaan Let’s speak Finnish –toimintaa eli suomen puhumista rennosti ja samalla alueeseen ja eri toimijoihin tutustuen.

POKAn nykytilan analyysin ja kehittämiskohteet pääset kokonaan lukemaan ja lataamaan POKAn verkkosivuilta.

Seuraa toimintaamme @varmapoka, pokapoka.fi ja #monikulttuurisetopintopolut.


Kirjoittaja:

Tiia Vänskä, projektiasiantuntija, Monikulttuuriset opintopolut

Asiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta POKA

[email protected] / +35850 438 9071