AliVe-hankkeessa, eli ikäystävällistä jatkuvaa oppimista tarkastelevassa neljän maan toteuttamassa (Itävalta, Suomi, Irlanti ja Tsekki) yhteishankkeessa, tarkoituksena on paikantaa ikääntyvien 55+ jatkuvaa oppimista haastavia ja edistäviä tekijöitä niin yksilö-, yhteisö- kuin yhteiskuntatasolla sekä tunnistaa asioita, jotka edistävät 55+ ikääntyneiden osallisuutta jatkuvaan oppimiseen maaseudulla ja kaupungissa. Hankkeessa laaditaan käsikirja mikro-opintojen yhteiskehittämisestä. (Myller ym. 2023.)
AliVe-hanke ja ikäystävällisen jatkuvan oppimisen teema olivat esillä valtakunnallisessa Maaseutuparlamentti -ideafestivaalissa Nurmeksessa syyskuun lopussa 2024. Maaseutuparlamentti on yhteiskunnallinen maaseututapahtuma, jossa ideoidaan ja kehitetään maaseudun tulevaisuutta ja ratkaisuja maaseudun elinvoiman edistämiseksi. Tapahtumaan voivat osallistua paikalliset, alueelliset ja valtakunnalliset toimijat ja yhteistyötä tehdään maaseutupolitiikan neuvoston (MANE) koordinoimana. Tapahtuman tarkoituksena on yhdistää ihmiset kylistä ja kaupungeista, kolmannelta sektorilta, yrityksistä ja valtionhallinnosta. (MANE 2024.)
Maaseutuparlamentissa järjestettiin erilaisia tapahtumia, työpajoja, keskusteluja, inspiraatiopuheita ja yhteistyötä eri puolilla Nurmesta. AliVe-hankkeen tiimoilta organisoitiin tulevaisuuden muistelu ja -innovointityöpaja, jossa tarkoituksena oli tarkastella maaseudulla asuvien 55+-vuotiaiden ikääntyvien kokemuksia ja ratkaisuehdotuksia siitä, kuinka maaseudulla voitaisiin edistää ikääntyvän väestön hyvinvointia ja osallistumismahdollisuuksia yhteiskuntaan jatkuvan oppimisen keinoin. Ennakkoilmoittautumisessa ryhmä tuli täyteen, mutta kaikki ilmoittautuneet eivät valitettavasti tulleet paikalle. Osallistujamäärä työpajassa oli lopulta vähäinen, mutta keskustelu sitäkin rikkaampaa ja intensiivisempää.
Innostava visio 55+-vuotiaiden jatkuvasta oppimisesta maaseudulla
Työpajassa pohdittiin jatkuvan oppimisen tulevaisuuden visiota, joka innostaa maaseudulla asuvia 55+-vuotiaita ja jonka avulla edistetään ikääntyvän väestön hyvinvointia ja yhteiskuntaan osallistumismahdollisuuksia. Tämä kuviteltu visio sai osallistujat pohtimaan maaseutuun ja ikääntyviin liittyviä ennakkoasenteita: ”Ei ne lähde liikkeelle enää yli 55-vuotiaina, täytyy olla mukana yhteisössä ja sosiaalisissa verkostoissa jo aiemmin tai “Yli 50 halutaan työelämästä pois, uutta verta kehiin, ikäihmiset jäävät kotiin.”
Osallistumisen esteiden tunnistaminen ja ylittäminen
Keskustelun alussa kohdattuja ennakkoasenteita lähdettiin yhdessä haastamaan, ja pohdittiin ratkaisuja siihen, miten ihmisiä saadaan liikkeelle. Työpajassa pohdittiin, että on tärkeää madaltaa ikääntyvien maaseudulla asuvien ihmisten kynnystä osallistua yhteisiin tapahtumiin ja asioihin. Pohdittiin, mistä kynnys osallistumiselle syntyy ja rakentuu. Onko kyse yksilön näkökulmasta siitä, että ikääntyvä henkilö pohtii, osaako enää mitään, ja mitä minä siellä tekisin? Tai osallistumiskynnykset voivat liittyä siihen, että yksilö on epävarma, saako hän tulla mukaan, ja onko tervetullut. Huono itsetunto ja mahdolliset sukupolvien ja eri alueiden väliset vanhat kiistat ja kaunat, joilla ei välttämättä nähty olevan mitään todellisuusperää, voivat olla suurina esteinä osallistua yhteisiin tapahtumiin. Yhteinen ymmärrys oli siitä, että maaseutuyhteisössä vanhat riidat aiheuttavat huonoa ilmapiiriä ja estävät osallistumisen yhteiseen tekemiseen. Tärkeänä nähtiin, että todelliset tai oletetut riidat selvitetään ja keskustellaan avoimesti. Tarvitaan rohkeutta ottaa yhteyttä ihmisiin ja tehdä aloitteita epäselvyyksien selvittämiseksi.
Keskustelussa heräsikin kysymys, mitä yhteisö ja toiset ihmiset voisivat tehdä, että ikääntyvien osallistuminen ja osallisuuden kokemukset vahvistuisivat? Niin sanottujen kiellettyjen aiheiden, kuten politiikasta ja uskonnosta keskustelun välttäminen, nähtiin erittäin tärkeiksi huomioitaviksi asioiksi. Jokaisen ihmisen on tärkeä tuntea olonsa merkitykselliseksi ja ”rakennettu kynnys” osallistua yhteiseen tekemiseen madaltuu, kun jokaisen henkilökohtaista vakaumusta ja ajatuksia vaalitaan. Perinteiden ylläpito, kuten hirvipeijaisiin osallistuminen ja muihin “koko kylää koskeviin” tapahtumiin osallistuminen nähtiin tärkeinä kohtina, joissa voidaan vahvistaa ihmisten hyvinvointia ja osallisuuden kokemuksia. Toisten ihmisten arvostava ja ystävällinen kohtelu, arvostava kohtaaminen, kaikkien ihmisten mukaan ottaminen ja erilaisuuden hyväksyminen, nähtiin tärkeiksi tekijöiksi, jotta ikääntyvät uskaltautuvat mukaan yhteisiin tapahtumiin, tilaisuuksiin ja tekemiseen. Siten puolestaan rakentuu sosiaalisia suhteita ja toisilta oppimista.
Osallistumista tuetaan sekä kädestä pitäen että maaseuturakenteita ylläpitäen
Vastavuoroisuuden kokemukset ja erilaisten roolien tunnistaminen ja roolien ottaminen nähtiin tärkeänä. Esimerkiksi “houkuttelijat”, mukaan vetäjät ja innostajat nähtiin tärkeiksi henkilöiksi maaseutuyhteisössä. Oltiin yksimielisiä siitä, että maaseudulla ihmisiä ei voida osallistaa internetin välityksellä, vaan henkilökohtainen kontakti tai kutsu vaikkapa kaupan kassajonossa, ovat osoituksia arvostamisesta ja ihmisen merkityksestä yhteisölle. Toisaalta koettiin, että henkilökohtaisesta kutsusta on hankalampi kieltäytyä kuin verkon kautta lähetetystä kutsusta. Myös ihmisten välisten yhteisten asioiden tunnistaminen ja yhteinen maaperä tulisi löytää. Yhteisyys voi olla yhteisissä arvoissa, sukulaissuhteissa tai kiinnostuksen kohteissa. Yhteinen tekeminen nähtiin tärkeäksi ja osallistujilla olikin kokemuksia monenlaisesta aktiivisesta osallistumisesta maaseudulla harrastuksiin, luottamustehtäviin, vapaaehtoistyöhön, koulutukseen ja niin edelleen. Omien kykyjen mukaista osallistumista pidettiin tärkeänä, ja tärkeää on, että tarjolla on mahdollisuuksia osallistua esimerkiksi liikuntaan vaikkapa istumalentopallon muodossa. Erilaisia tasoryhmiä toivottiin myös. Perustavaa laatua olevana asiana pidettiin myös maaseutuinfrastruktuurin olemassaoloa. Ilman teitä, palveluita, rakennuksia, ja niin edelleen, maaseudun elinvoima ja -mahdollisuudet katoavat.
Käännetään ennakkoluulot ylösalaisin ja tunnistetaan voimavarat
Lopputulema maaseutuun liitettävistä reunaehdoista ja huomioitavista asioista oli, että “kukaan ei tule kotoa hakemaan -asenne”, täytyisi muuttaa niin, että “kotoa haetaan”, tämä siis tarkoittaa henkilökohtaista “juohautusta”, kutsua, soittoa tai eteenpäin tuuppaamista. Maaseutuyhteisöön muualta muuttaneita pidettiin tärkeinä yhteisöllisyyttä vahvistavina henkilöinä, sillä heillä ei ole kannettavanaan paikkaan liittyviä ennakkoasenteita ja paikallishistorian painolastia. He voivat olla yhdistäviä tekijöitä ja yhteisten kokoontumispaikkojen rakentajia. Maaseutu sosiaalisine ja kulttuurisine järjestelmineen on moniulotteinen, erilaisia kerroksia sisältävä systeemi, ja sen ymmärtäminen edellyttää kokemuksellista oppimista ja paikalliskulttuurin havainnointia ja sisäistämistä.
Ehdotetaan uusia ratkaisuja osallistamiseen ja jatkuvaan oppimiseen
Keskeisimmäksi osa-alueeksi ikäystävällisen jatkuvan osaamisen visiossa määriteltiin ensiksikin maaseudun hyvän arjen vahvistaminen kiertävän sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen toimesta. Maaseudulla kiertävällä ammattilaisilla tulisi olla syvällistä ja kokonaisvaltaista ymmärrystä ikääntymisestä, ja hän tulisi tehdä yhteistyötä asukkaiden kanssa. Henkilökohtainen kontakti ammattilaiseen mahdollisimman hyvissä ajoin, voisi ennaltaehkäistä ja tuoda monenlaisia hyötyjä niin sosiaaliseen, taloudelliseen, terveydelliseen kuin esimerkiksi asumiseen liittyviin kysymyksiin maaseudulla asuville ikääntyville. Kyse voisi olla etsivästä tai löytävästä vanhustyöstä, mutta niin, että toiminta kohdistuisi eri ikäisiin, ei pelkästään kaikista vanhimpiin asukkaisiin. Ammattilaisella ei saisi olla kirkollisia tai poliittisia ideologioita, jotka ohjaavat työn tekemistä.
Toisena asiana, jolla voitaisiin edistää maaseudulla asuvien 55+-vuotiaiden hyvinvointia ja osallistumismahdollisuuksia jatkuvan oppimisen keinoin, nähtiin tieto ikääntymiseen ja vanhuuteen varautumisesta. Maaseudulla asuvilla ihmisillä tulisi olla tietoa hyvissä ajoin erilaisista ikääntymiseen liittyvistä käytännön asioista, esimerkiksi sukupolvenvaihdosprosesseista tiloilla, asumisjärjestelyistä ja kiinteistöistä huolehtimisesta, perintöasioiden järjestämisestä sekä sukupolvien ja naapurien välisestä yhteistyöstä. Näillä edellä mainituilla asioilla nähtiin voitavan vaikuttaa ikääntyneiden hyvinvointiin.
Kolmantena toivottiin etäopiskelumahdollisuuksia ja kansalaisopistojen ja nuorisoseurojen aktiivista toimintaa maaseudulla. Oppimisen todettiin lähtevän maasta ja heinäpelloilta: opettavaisimmat kokemukset liitettiin marjastukseen, sienestykseen, luontoon, heinätöihin, kalastukseen, metsästykseen, hirsitöihin, vaeltamiseen, luonnon antimien valmistamiseen ja vuoden kiertoon. Myös ristisanat ja sudokut sekä kielikurssit nähtiin oppimismahdollisuuksina.
Kaikkien toivottiin voivan käyvän “koulua” Suomessa jatkossakin, asuinpaikasta riippumatta. Sosiaalinen asema ei saa parantaa eikä pahentaa mahdollisuutta oppimiseen.
Tunnistamalla ja ylittämällä esteitä voidaan edistää hyvinvointia
Työpajan lopussa keskustelimme vielä, mikä estää saavuttamasta ikäystävällisen jatkuvan oppimisen visiota: Keskustelussa todettiin, että kaikki ihmiset eivät lähde kaikkeen toimintaan mukaan, ja se tulee hyväksyä, mutta mahdollisuuksia tulisi olla tarjolla. Pitkät välimatkat nähtiin eräänä esteenä etenkin, jos kukaan ei kysele eikä houkuttele mukaan. Myös poliittinen ohjaus ja poliittiset intentiot nähtiin haasteina maaseudulle. Keskustelussa tuli esille, että maaseudulta käsin tarkasteltaessa, tulee vaikutelma, että pääkaupunkiseutu päättää maaseudun asioista: “Lappi vielä porskuttaa, mutta Itä-Suomen tilanne huolestuttaa.” Poliittinen kissanhännän veto ja äänestysalueiden ja äänestämisen merkitys ovat tärkeässä roolissa. Maaseutua ja sen tarjoamia mahdollisuuksia ei myöskään keskustelun perusteella tunnisteta laajemmin ja kaupungeissa. Lopuksi todettiin, että satsaamalla maaseutuun, sen infrastruktuuriin ja siellä oleviin ikääntyviin, valtio ja kunnat voivat säästää, ihmisten omatoimisuus ja hyvinvointi voisivat lisääntyä. Maaseudun “pikkuparlamenttien” ja ihmisten kokemusten kuuleminen on tärkeää kehittämistyössä ja osallistamisessa.
Esteiden voittamiseksi, ja esteistä huolimatta, maaseutu tarvitsee uudenlaisia innovatiivisia ratkaisuja, hankkeita ja aloitteita, sekä ammattilaisia (esim. geronomit) työskentelemään jalkautuen maaseudulla. Tarvitaan niin yksilö-, yhteisö- kuin yhteiskuntakuntatason ennakointia.
Kirjoittajat:
Terhi Myller, yliopettaja, projektipäällikkö, AliVe-hanke, Karelia-ammattikorkeakoulu
Heli Makkonen, yliopettaja, projektiasiantuntija, AliVe-hanke, Karelia-ammattikorkeakoulu
Lähteet:
MANE 2024. Maaseutuparlamentti. Maaseutupolitiikan neuvosto, maa- ja metsätalousministeriö. https://www.maaseutuparlamentti.fi/
Myller, T., Makkonen, H. & Airaksinen, A. 2023. Kansainvälisessä AliVe-hankkeessa kehitetään ikäystävällistä jatkuvaa oppimista. Pulssi-portaali. Karelia-ammattikorkeakoulu. https://www.karelia.fi/2023/12/kansainvalisessa-alive-hankkeessa-kehitetaan-ikaystavallista-jatkuvaa-oppimista/
Artikkelikuva: Efrem Efre