Hyvä hallinto ja laatu, vastuullinen talous

Karelian Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelman mukaisesti pyrimme tasapainoiseen ja vakaaseen talouteen. Samalla kiinnitämme erityistä huomiota taloudellisten riskien hallintaan. Karelian hallinto on järjestetty toimintaa ohjaavan lainsäädännön mukaisesti ja hyvän hallinnon periaatteita noudattaen.

Ehkäisemme korruptiota ja väärinkäytöksiä avoimuudella: toimenhaltijapäätökset ja hallituksen pöytäkirjat ovat kaikkien Karelian henkilökunnan jäsenten luettavissa ja Karelia Intranet toimii sekä sisäisen viestinnän, toiminnanohjauksen että laadunhallinnan järjestelmänä. Toteutamme sisäistä valvontaa luontevasti osana kaikkea toimintaa ja raportoimme siitä vuosittain osakeyhtiön hallitukselle.

Käytämme julkista rahaa tehokkaasti, toimintamme on resurssiviisasta ja kilpailutamme hankinnat hankintalain mukaisesti. Kaikissa kilpailutuksissa yhtenä arviointikriteerinä on toimittajien vastuullisuus. Karelian sijoitusohjeen mukaisesti sijoituspäätöksiä tehtäessä huomioimme kestävän ja vastuullisen sijoittamisen periaatteet.