Vastuullinen ja avoin TKI-toiminta

Kareliassa TKI-toimintaa toteutetaan tutkimus- ja kehittämisprojekteina sekä osana opetusta toimeksiantojen, harjoitteluiden tai opinnäytetöiden muodossa. Tavoitteena on osallistua yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseen, vahvistaa alueen elinvoimaa, työllisyyttä ja osaamista sekä kehittää osaamista ja asiantuntijuutta Kareliassa.

Teemme TKI-työtä eettisesti kestävällä tavalla ja hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Tutkimusetiikka ja tutkimuksen hyvät käytännöt ovat tärkeä osa opetusta ja TKI-toimintaa. Tutkimusetiikan hallinta kuuluu TKI-työtä tekevän henkilön perustaitoihin, ja tutkimuseettisten kysymysten pohdinta on keskeinen osa jokaista TKI-hanketta. Kansallisesti tutkimuseettistä toimintaa ohjaa Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK). Korkeakouluyhteisömme on sitoutunut noudattamaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimia ohjeita hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja sen loukkausepäilyjen käsittelystä. 

Kareliassa toteutetaan avointa toimintakulttuuria, jonka avulla kaikki tuotettu tieto ja osaaminen pyritään saamaan näkyväksi sekä välitettyä kaikkien halukkaiden käyttöön. Avoimuuden muotoja ovat tutkimustiedon avoin julkaiseminen sekä tulosten popularisointi ja tutkimusaineistojen avaaminen sekä avoimet tutkimusmenetelmät. Avoimuuden avulla edistetään tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä mahdollistetaan uudenlaisia yhteistyömuotoja ja innovaatioita.

Karelia-ammattikorkeakoulu on liittynyt eurooppalaiseen tutkimuksen ja tutkijan arvioinnin uudistamista koskevaan sopimukseen ja organisaatioiden yhteenliittymään (CoARA) vuonna 2023. Sen lähtökohtana on vastuullinen tutkijan ja tutkimuksen arviointi, joka ilmenee mm. tutkijan ja tutkimuksen arvioinnin moninaisuutena, tasapuolisuutena, laadullisuutena ja läpinäkyvyytenä. Edistämme