Kategoria: Uutiset

  • KARELIAN KUMPPANUUSFOORUMI: Kansainväliset osaajat työelämään! 18.4.2024

    Työnantaja, nyt on  oikea aika rakentaa vahva perusta kansainvälisten osaajien rekrytoimiseksi ja työyhteisön monimuotoisuuden tukemiseksi.  Kansainvälisten osaajien tarve on tunnistettu ja ratkaisuja osaajapulaan rakennetaan useilla tahoilla. Parhaat ratkaisut syntyvät yhteistyöllä sekä kokemusten ja hyvien käytäntöjen jakamisella. Kumppanuusfoorumissa arjen esimerkkejä ja muita eväitä työnantajille! Koulutustoimijoilla on rooli kansainvälisten osaajien pelikentällä. Kehitämme työ- ja koulutusperäistä maahanmuuttoa ja…


  • Sairaanhoitajaksi Suomeen ulkomaisella sairaanhoitajatutkinnolla

    Syksyllä 2024 käynnistyy sairaanhoitajan laillistamisväylä EU-/ETA-maiden ulkopuolella tutkintonsa suorittaneille Suomessa asuville sairaanhoitajille. Laillistamisväylään haku tapahtuu keväällä 2024 aikana eri puolilla Suomea.    Koulutukseen kuuluva osaamisen tunnustaminen, ohjaus ja koulutus ovat Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittamia ja osallistujille maksuttomia. Osallistuja maksaa itse muut kustannukset, esimerkiksi Valviran lupamaksut, todistusten käännöstyön ja mahdollisesti Yleiset…


  • Karelian restonomiopiskelijat voittivat pronssia Restokisoissa Porissa

    Matkailun koulutuksen Restonomi-opiskelijoista koostunut nelihenkinen joukkue (Karestolaatio) voitti pronssia 11-14.3.2024 järjestetyissä RESTO-tietotaitokilpailuissa Porissa. Joukkueessa kilpailivat kolmannen vuoden opiskelijat Neea Kalenius, Viivi Häyrynen Santeri Holopainen ja Petteri Hiltunen. Restokisat on valtakunnallinen restonomiopiskelijoiden tietotaitoja testaava SM-kilpailu, joka tänä vuonna järjestettiin Satakunnan ammattikorkeakoulussa Porissa. Kilpailu koostui ennakkotehtävästä ja kolmesta varsinaisesta kisatehtävästä. Ennakkotehtävässä joukkueiden tehtävänä oli luoda Rosenlew-museon toimintoja…


  • Korkeakoulujen yhteishaku alkaa – Karelian Y-akatemiaan voi nyt hakea suoraan 

    Kareliassa on kaksi uutta hakukohdetta 13.3.3034 alkavassa yhteishaussa: Liiketalouden tradenomin ja medianomin yrittäjyyteen valmentavat Y-akatemia -opinnot. Tradenomi- ja medianomikoulutukset ovat olleet mukana Karelian tarjonnassa jo vuosia, mutta ensimmäistä kertaa hakija voi valita koulutuksesta tiimioppimiseen perustuvaan Y-akatemia –toteutuksen. Näin hakija varmistaa mahdollisuutensa Y-akatemiaopiskeluun jo opintojen alusta saakka.  Y-akatemiassa opiskellaan yrittäjämäisesti  Y-akatemiassa opiskelija pääsee yhdistämään opiskelun ja…


  • Karelia-ammattikorkeakoulu läpäisi Karvin auditoinnin

    Karelia-ammattikorkeakoulu on läpäissyt Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman auditoinnin hyväksytysti. Karelia-ammattikorkeakoululle myönnettiin laatuleima, joka on voimassa kuusi vuotta. Karelia sai auditointiryhmältä kiitosta korkeakouluyhteisössä hyvin tunnistetusta laatujärjestelmästä, jonka tuottamaa tietoa hyödynnetään monipuolisesti erityisesti ammattikorkeakoulun johtamisessa. – Kareliassa on jo vuosia määrätietoisesti kehitetty tiedollajohtamisen prosesseja ja työkaluja, joita käytämme aktiivisesti hyväksemme niin strategiatyössä kuin arjen johtamisessakin. Ajantasainen…


  • Karelia-ammattikorkeakoulusta tammi-helmikuussa valmistuneita

    Fysioterapeutti (AMK)Pussinen Jonna, Liperi Fysioterapeutti (ylempi AMK), ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminenHaaja Tuula, Lappeenranta Insinööri (ylempi AMK), kestävän energiatalouden koulutusHonkanen Markku, Äänekoski Insinööri (AMK), konetekniikkaPäivinen Keijo, JoensuuYahya Zakaria Abu Deham Yosra, ulkomaat Insinööri (AMK), rakennustekniikkaJeskanen Lari, JoensuuKorhonen Eetu, Ristijärvi Medianomi (AMK)Lappalainen Pia, ulkomaat Metsätalousinsinööri (AMK)Laakkonen Markus, Polvijärvi Sairaanhoitaja (AMK)Kaasinen Mikael, JoensuuOjala Kati, JoensuuNegi Renu, OutokumpuTurunen Jenna,…


  • Energia- ja ilmastoinfoa kotitalouksille – Kestävää arkea tilaisuudet Nurmeksessa 27.2. ja Lieksassa 28.2.

    Tilaisuudessa saat tärpit sähkön säästöön ja apua aurinkoenergian valintaan. Lisäksi voit kertoa omat ideasi ilmastotyöhön ja kuulet, kuinka kaukolämmön hinta muodostuu. Ilmaston ja oman talouden kannalta kestävät toimintatavat rakennetaan arjessa. Tule tutustumaan toimintaan ja kuulemaan tietoiskuja aiheeseen liittyen. Ti 27.2. klo 15-18, Nurmes-taloKe 28.2. klo 13-16, Lieksan kirjasto Esittelypisteillä Tieto-iskuja puolen tunnin välein mm. kodin…


  • NPA-rahoitusta teknologian hyödyntämiseen sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa

    Lapin AMK, Karelia AMK ja Atlantic Technological University Irlannista ovat yhdistäneet voimansa selvittääkseen teknologian tehokkaamman hyödyntämisen mahdollisuuksia terveys- ja sosiaalialan ammattilaisten koulutuksessa. Digital and Technological Social and Healthcare Education in Remote areas – Challenges and Opportunities (RemoTED) -valmisteluhanke on saanut rahoituksen Interreg Northern Periphery and Arctic -ohjelmasta. RemoTED-hankkeessa pyritään luomaan uutta näkemystä siitä, miten teknologia…


  • Energia- ja ilmastoinfoa kotitalouksille – Kestävää arkea tilaisuudet Juussa 21.2. ja Ilomantsissa 22.2.

    Tilaisuudessa saat tärpit sähkön säästöön, apua aurinkoenergian valintaan sekä neuvoja kierrätykseen kotitaloudessasi. Lisäksi voit ilmiantaa kestävyysteon tai selvittää, löytyykö sinusta arkinuukailija. Ilmaston ja oman talouden kannalta kestävät toimintatavat rakennetaan arjessa. Tule tutustumaan toimintaan ja kuulemaan tietoiskuja aiheeseen liittyen. Ke 21.2. klo 15-18, Juuan kirjasto > Lue lisääTo 22.2. klo 14-17, Ilomantsin kunnantalo > Lue lisää…


  • Kareliassa käynnistyy kielituettu sairaanhoitajakoulutus syksyllä 2024

    Karelia-ammattikorkeakoulu ja Siun sote ovat käynnistäneet tämän vuoden alussa Sairaanhoitajaksi Pohjois-Karjalaan -hankkeen, jossa kehitetään Pohjois-Karjalaan räätälöity työnantajalähtöinen ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin kohdentuva rekrytointi-, toteuttamis- ja työllistymismalli sairaanhoitajakoulutukseen. Hankkeen myötä Karelia-ammattikorkeakoulussa käynnistyy syksyllä 2024 sairaanhoitajakoulutus, jossa 25 ulkomaalaistaustaista sairaanhoitajaopiskelijaa aloittaa opinnot kielituetusti. Vuonna 2022 tehdyn tarveselvityksen mukaisesti pilottikielenä toimii venäjä. Koulutus on suomenkielinen, mutta kahden ensimmäisen opiskeluvuoden aikana…