Kategoria: Digivisio
-
Askelmerkkejä Opin.fi -alustalle
Digivisio2030 -hankkeessa ollaan tänä vuonna siirtymässä suunnittelu- ja rakennusvaiheesta Opin.fi -alustan käyttöönottoon. Alussa jatkuvan oppimisen tarpeisiin keskittyvä alusta lanseerataan kolmessa vaiheessa ja Karelia on lähdössä mukaan toiseen aaltoon. Tässä käyttöönoton vaiheessa on mukana valtaosa Suomen korkeakouluista. Laajempi markkinointi ja alustan avaaminen suurelle yleisölle tapahtuu vuoden 2025 alussa. Digivisio2030 -hanketta ja uutta alustaa on rakennettu kunnianhimoisesti…
-
Digipedagogiikkaa vai ihan vain pedagogiikkaa diginä?
Digivisio 2030 on edennyt siihen vaiheeseen, että hanke tuottaa pedagogisia koulutuksia opettajille.Kareliassa on pitkällä aikavälillä tarjottu sekä omia pedagogisia koulutuksia, yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettuja, että kansallisten hankkeiden tarjoamia koulutuksia. Viimeisten vuosien aikana pedagogiikka on saanut usein etuliitteen digi. Tekeekö digi sitten pedagogiikasta jotenkin erilaista? Sähköiset oppimisympäristöt, sovellukset, uusi teknologia tuo lisämausteita opetukseen ja vääjäämättä joudutaan miettimään…
-
Kohti Opin.fi -digipalvelun lanseerausta vuonna 2024
Vuosi 2023 lähestyy loppuaan ja uusi vuosi on tuomassa uusia tuulia myös Digivision viestintään ja markkinointiin. Uusi korkeakoulujen yhteinen opintoja tarjoava digipalvelu lähestyy lanseerausvaihetta, joten tulevana vuonna isossa roolissa tulee olemaan viestinnän ja markkinoinnin toimenpiteiden suunnittelu, mukaan lukien viestintä- ja mediasuunnitelmat. Opin.fi -nimi on saatu uuden digipalvelun käyttöön tällä viikolla. Vuoden 2024 keskeisiä asioita suunnittelussa…
-
Miksi korkeakoulut tarvitsevat osakeyhtiön Digivision palvelutuotantoon?
On aika opetella muistamaan uusi nimi: HigherEd Hub Finland Oy. Tämän konstikkaan nimen taustalla on korkeakoulujen yhteinen sidosyksikköyhtiö, jolla selkeytetään Digivisio2030 -hankkeen tiettyjä toimintoja ja tehtävänjakoja. Kuten Karelian hallitus on jo elokuun kokouksessaan päättänyt liittyä mukaan kuten kaikki muutkin korkeakoulut. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tulen allekirjoittamaan varsinaisen liittymissopimuksen vielä tämän vuoden puolella. Digivision 2030…
-
Rohkeasti digiä kaikille! – tapahtumaviikolla yhdessä edistämässä digiosallisuutta
Miten voisimme jakaa hankkeen tuloksia ja tuotoksia mahdollisimman laajalle joukolle ja samalla edistää meille tärkeitä teemoja? Tätä pohdimme, kun SoTyDigi -hankkeen tiimillä suunnittelimme, millaisen tilaisuuden järjestäisimme hankkeen päättyessä loppuvuodesta 2023. Halusimme tuoda hankkeessa kertynyttä tietoa ja kokemuksia esille sekä saada näkyvyyttä digirohkeuden edistämiselle raikkaalla ja vaikuttavalla tavalla. Idea tapahtumaviikosta syntyi kesällä 2022, kun hankkeen viimeinen…
-
Viestintää muutoksen keskellä
Karelia-ammattikorkeakoulu osallistuu aktiivisesti korkeakoulujen valtakunnalliseen Digivisio 2030 -hankkeeseen, jonka yhtenä konkreettisena tavoitteena on kehittää Suomeen uudenlainen digitaalinen palvelu, jatkuvan ja joustavan oppimisen tarjotin Muutostilanne voi herättää henkilöstössä erilaisia kysymyksiä ja ajatuksia, myös pelkoja ja epävarmuutta. Tiedontarve voi olla välillä suurta, mutta viestinnän määrä ei korvaa suunnitelmallisuutta. Vuorovaikutuksen vuoksi virallisen tiedottamisen ohessa on hyvä olla myös…
-
Karelian opiskelijoiden terveiset verkko-opetuksen kehittämiseen ja oppijatyypit
Karelian lukuvuoden avajaisten yhteydessä pidettiin pihatapahtuma, jossa esiteltiin Karelian palveluja ja hankkeita. Digivisio 2030 oli mukana teemalla ”Opiskelijoiden terveiset opetuksen kehittämiseen.” Tapahtumassa oli mukana myös kansainvälisiä opiskelijoita ja vieraita. Osallistujat vastasivat pääosin tutkinto-opiskelijoiden näkökulmasta. Opiskelijoiden terveiset verkko-opetuksen kehittämiseen Opiskelijat olivat kiinnostuneita digitaalisesta oppimisesta ja pitivät sitä tulevaisuuden näkökulmasta tärkeänä. Joskin heillä oli jo kokemusta Koronan…
-
Kolmen korkeakoulun voimin Digivision ensimmäisessä pilotissa
Vuoden kestänyt pilotti 1.0 päättyi syyskuun 2023 lopussa. Pilotoitavat kohteet liittyivät informaalin ja nonformaalin tarjonnan esittämiseen ja kohdentamiseen joustavan ja jatkuvan oppimisen tarjottimella sekä tarjonnan hallintakäyttöliittymään. Karelia oli mukana pilotissa Savonian ja Itä-Suomen yliopiston muodostamassa Itä-Suomen korkeakoulut -verkostossa. Verkoston toimijat tapasivat Joensuussa pilotin päättyessä ja kokosivat yhteen ajatuksia kuluneesta vuodesta. Innostusta ja hämmennystä Kolmen korkeakoulun…
-
Tone of voice – käyttöliittymän äänensävyä testaamassa
Osana pilottien työskentelyä pääsin testaamaan, miten rakennetaan osana Digivision tarjoaman palvelun konseptointia käyttöliittymän äänensävyä (tone of voice). Jälleen kerran olin itselleni uuden ja tuntemattoman asian äärellä. Toisaalta meille kaikille kertyy runsaasti käyttäjäkokemusta asioidessamme erilaisissa verkkopalveluissa. Käyttöliittymän äänensävy osana brändityötä Työpajatyöskentelymme liittyi Digivision tarjoaman palvelun brändityöhön, jota Digivision palvelumuotoilijat tekevät teknisen kehittämisen rinnalla. Yksinkertaisimmillaan tone of…
-
Karelian tavoitteet suhteessa Digivisio 2030 -hankkeeseen
Digivisio2030 on hyvin kunnianhimoinen hanke. Siinä pyritään saamaan koko suomen korkeakoulujen tarjonta samalle palvelualustalle. Tämä vaatii korkeakouluilta yhteisymmärryksen luomista ja konsensusten tekemistä. Se vaatii korkeakouluilta muutoksia totuttuihin tapoihin. Se mahdollistaa myös yhteisten hyvien käytäntöjen jakamisen korkeakoulujen kesken ja erilaisten töiden jakamisen kustannustehokkaasti. Karelia-ammattikorkeakoulu on luonut Karelian Digivision 2030 vision ja asettanut itselleen tavoitteita, joiden tulisi…