Kategoria: Artikkelit

  • Kohti tulevaisuuden oppimis-, innovaatio- ja TKI-hybridiympäristöä

    Tulevaisuudessa oppiminen liittyy tiiviisti virtuaaliteknologioihin sekä aikaan ja paikkaan sitomattomaan toimintaan. Karelia kehittää uusia oppimisympäristöjä yhdessä työelämän yhteistyökumppaneidensa kanssa. Tulevaisuudessa työ muuttuu yhä hybridimäiseksi, jossa fyysinen ja digitaalinen maailma liukuvat toistensa lomaan. Alasta riippumatta työnteon menetelmät ja välineet monipuolistuvat. Työn tukena käytettävät työkalut muuttuvat digitaalisiksi alustoiksi, ohjelmistopalveluiksi ja laajoiksi simulaatioympäristöiksi. Yrityksille ja organisaatioille digitalisaation seuraava…


  • Pedagogiikka tärkeä osana oppimis- ja palveluympäristö TARMOssa

    Karelian hyvinvointiin liittyvät oppimis- ja palveluympäristöt Fysiotikka ja Voimala yhdistyivät vuoden 2021 alussa yhteen TARMO-nimen alle. Yhdistyminen entistä useamman alan yhteiseksi oppimis- ja palveluympäristöksi on mahdollistanut monipuolisemman asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa toimimisen. Tikkarinteen kampukselle keskitetyt TARMOn oppimis- ja palveluympäristöt ovat olleet jo vuosia Karelian hyvinvoinnin ja terveyden kehittämisen fyysinen tukikohta opiskelijayhteisön toiminnalle. Liikkeelle lähdettiin ikäosaamisen…


  • Innovaatioseteli auttaa yritystä ottamaan kehitysaskelia

    Karelia-ammattikorkeakoulu on parantanut organisaatioiden osaamista Lean Six Sigma -menetelmien avulla yrityksissä ja muissa organisaatioissa, kuten sairaanhoitopiireissä. Karelia on järjestänyt Lean Six Sigma Yellow- ja Green Belt -koulutuskokonaisuudet myös esimeriksi KoordiPOK –Pohjois-Karjalan työvoimapoliittiset toimet ja Tuottava Pohjois-Karjala -hankkeelle, jota hallinnoi Pohjois-Karjalan ELY-keskus. Koulutusten tavoitteena oli tukea työllisyyden hoitoon kytkeytyvien verkostojen muodostumista ja yhteistyötä alueen eri toimijoiden…


  • Lean Six Sigmalla yritysten apuna

    Karelia-ammattikorkeakoulu on vuosien varrella kouluttanut merkittävän määrän Lean Six Sigma –kehittämisosaajia Pohjois-Karjalaan. Toiminnan parantamiseen tähtäävät Lean Six Sigma -menetelmät ovat vakiinnuttaneet paikkansa maailmalla tuotannollisissa yrityksissä ja palveluyrityksissä. Yritysten kiinnostuksen sekä Lean Six Sigma -osaamisen kasvu Suomessa on lisännyt kysyntää myös Pohjois-Karjalassa. Tämä yrityksistä ja yhteisöistä kuulunut signaali huomattiin Karelia-ammattikorkeakoulussa jo vuonna 2013. – Leanistä kiinnostuneita…


  • Kesken jäänyt tutkinto valmiiksi, vaikka työt kutsuvat

    CGI:n kanssa luotiin koulutusohjelma, joka auttaa opintonsa keskeyttäneet asiantuntijat viimeistelemään tutkintonsa. ICT-alalla on tavallista, että työelämä vie mukanaan kyvykkäitä opiskelijoita ennen kuin he ovat saaneet tehtyä tutkintonsa loppuun. Kun opinnot ovat viimeistelemättä ja arkea rytmittää kiinnostava työ, ei kesken jääneen tutkinnon pariin tule kovin herkästi palattua. Myös tuore perhe ja sen myötä kasvaneet menot saavat…


  • Yhä useampi valitsee väyläopinnot – tarjolla enemmän mahdollisuuksia

    Jotta osaavat opiskelijat saataisiin nopeammin pohjoiskarjalaiseen työelämään, on Karelia aktiivisesti kehittämässä urapalveluita nykyisille ja tuleville tutkinto-opiskelijoille. Karelia on kehittänyt vaihtoehtoisia reittejä tutkintokoulutuksen, ja ammatillisen koulutuksen väylästä onkin saatu paljon hyviä kokemuksia. Samalla on alettu kehittämään väylää lukiosta ammattikorkeakouluun sekä koulutuspolkuja maahanmuuttajataustaisille ja kansainvälisille opiskelijoille. Karelia-ammattikorkeakoulussa kehitetään aktiivisesti väylää Riverian kanssa. Ensimmäiset askeleet sujuvan väylän rakentamiseen…


  • Uudenlaisten käytäntöjen kokeiluista saatiin kasaan Uniterveyden ja työhyvinvoinnin työkirja

    Uusia teknologisia kokeiluita tehdään monenlaisen hyvinvoinnin saralla. Uniterveyttä tuettiin vuosina 2019–2021 Sleep Well – Work Well -hankkeessa. Hankkeen taustalla oli tutkittu tieto unettomuuden lisääntymisestä Suomessa ja univajeen epäsuotuisat vaikutukset työkykyyn ja terveyteen. Tiedon hankinta vaati mittaamista esimerkiksi Oura-älysormuksen avulla, mutta lopulta parhaat ratkaisut saatiin koostettua toimiksi, jotka ihminen voi tehdä säätämällä yksinkertaisesti arkeensa liittyviä, joskus…


  • Vetovoimaa, pitovoimaa, elinvoimaa!

    Ammattikorkeakouluilla on tärkeä rooli toiminta-alueensa elinvoiman vahvistajana monestakin eri näkökulmasta. Arvostettu korkeakoulu ja sen tarjoamat kiinnostavat koulutusvaihtoehdot lisäävät alueen vetovoimaa nuorten aikuisten parissa. Korkeakoulun tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä aktiivinen panostus aluekehitykseen tukevat alueen yrityksiä ja yhteisöjä sekä auttavat synnyttämään alueelle uusia innovaatioita ja uutta yritystoimintaa. Miltä Joensuu tai Pohjois-Karjala mahtaisivatkaan näyttää ilman korkeakoulujaan? Aika erilaisilta,…


  • TKI-yhteistyöllä innovaatioita ja ylihuomisen osaamista

    Ammattikorkeakoulut ovat linkki korkeakoulun, tutkimuksen ja työelämän välillä. Ammattikorkeakoululla on rooli alueen kehittäjänä paitsi tuottamalla osaavia asiantuntijoita työelämään niin myös kehittämällä yrityksissä ja työorganisaatioissa käyttöönotettavia innovaatioita. Nämä ovat uusia tuotteita, palveluita ja toimintamalleja, jotka osaltaan parantavat organisaation uusiutumista, kilpailukykyä, tuottavuutta ja työllisyyttä. Ammattikorkeakoulu tarjoaa tähän työhön kehittämisalustoja, asiantuntijoita ja tulevaisuuden osaajia. Karelia-ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja…


  • Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta varmistavat korkeakoulun osaamisen uudistamisen

    Soveltava tutkimustoiminta on ollut ammattikorkeakoulujen lakisääteinen tehtävä jo vuodesta 2003 lähtien. Nykyisin vuoden 2014 ammattikorkeakoululain mukaisesti ammattikorkeakoulujen erityisenä lakisääteisenä tehtävänä on harjoittaa työelämää ja aluekehitystä edistävää ja alueen elinkeinorakennetta uudistavaa soveltavaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI), joka palvelee etenkin alueiden pienten ja keskisuurten yritysten vahvuuksia sekä työ- ja elinkeinoelämän uudistumista. Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnassa korostuu vahva työelämälähtöisyys…