Kategoria: Pulssi

  • Uusi rakennerahastokausi tuo muutoksia projektitalouden seurantaan ja raportointiin

    Kipinä talouden raportoinnin ja seurannan muutoksiin voi lähteä omista tarpeista tai oman toiminnan muutoksesta. Myös oman organisaation ulkopuolella tapahtuva toiminnan muutos voi aiheuttaa tarpeen muuttaa omia toimintoja vastaamaan ulkoisen raportoinnin tarpeita. Karelian raportointiin ja seurantaan tuo suuren muutoksen rakennerahasto-hankkeiden uusi ohjelmakausi Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027, joka käynnistyi marraskuussa 2021. Uudella rakennerahastokaudella hankkeiden raportointi ja…


  • Diginet AMK-verkosto – digiosaamisen jalkauttamista ja vaihtoa korkeakoulutuksessa

    ”Suomi on jo nyt yksi maailman kärkimaista julkisissa sähköisissä palveluissa. Meillä suomalaisilla on myös tutkitusti EU-maiden paras digiosaaminen. Menestymisen edellytykset digitalisaatiossa ovat siis mitä mainioimmat. Tärkeintä on kuitenkin huolehtia siitä, että asiakas on palvelukehityksen keskiössä. Silloin muotoilemme yhteiskuntaamme aidosti meitä itseämme varten.” (Valtiovarainministeriö 2021.) Ikääntyvä väestö, maahanmuuttajat erilaisine tarpeineen, julkistaloudelliset tekijät pienevine resursseineen ja asiakkaat…


  • Opetushenkilöstön järjestelyerän käyttäminen Kareliassa – Pääluottamusmiehen näkökulma

    Opetushenkilöstön palkan korotukset perustuvat Sivistan yksityisen opetusalan työehtosopimukseen. Työehtosopimuksessa on sovittu ensinnäkin yleiskorotuksista. Nämä ovat prosentuaalisia korotuksia, jotka on tarkoitettu maksettavaksi kaikille opettajille samansuuruisina. Viimeisin työehtosopimuksen mukainen yleiskorotus oli suuruudeltaan 1,1 % ja se tapahtui 1.6.2021. Yleiskorotuksien lisäksi työehtosopimus sisältää myös järjestelyeriä, joiden jakamisesta neuvotellaan paikallisesti. Meneillään olevalla sopimuskaudella jaettavat erät ovat olleet 0,5 %…


  • Tulevaisuuden tapahtumatuotannon koulutus syntyy yhteistyöllä

    Pohjois-Karjala tunnetaan ammattimaisesti järjestetyistä suurtapahtumistaan kuten Ilosaarirock Joensuussa ja ampumahiihdon maailmancup Kontiolahdella. Tietysti ihmiset ovat kerääntyneet yhteen aina. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan vanhin pystyssä oleva kirkkorakennus on noussut Tohmajärvelle 1700-luvulla ja Koveron nuorisoseura täytti muutama vuosi sitten 120 vuotta. Pitkistä perinteistä huolimatta moni tapahtumatuottaja toimii yksin ja samojen ongelmien kanssa painitaan eri paikoissa. Vaikka tekijät tietävät paljon,…


  • Osaamisesta kyvykkyyteen – asiantuntijoille osaamista, organisaatiolle kyvykkyyttä

    Kyvykkyys tarkoittaa organisaation kykyä hoitaa sen tehtävät ja tuottaa palvelut tarkoituksenmukaisella tavalla. Kyvykkyys (Työelämälähtöinen kyvykkyyksien johtaminen ja kehittäminen) -hankkeessa edistetään digiosaamista ja osaamistarpeiden tunnistamista sekä lisätään koulutuksen ja työelämän vuorovaikutusta.  Sähköisten palveluiden ja asiointikanavien merkitys on kasvanut voimakkaasti ja tämä vaatii henkilöstöltä jatkuvaa uudistumista sekä uuden oppimista työn ohessa. Tähän haasteeseen pyritään vastaamaan kehittämällä menetelmiä…


  • IkäNYT! – Tuoretta tietoa ikä- ja muistiystävällisyydestä

    IkäNYT! on Karelia-ammattikorkeakoulun julkaisema ikäosaamisen verkkojulkaisu. IkäNYT! välittää tietoa ja kokemuksia ikäosaamisen kehittämistyöstä ja käytännöstä sekä koulutuksesta. Lehti avaa näköaloja ikääntymisen moninaisiin kysymyksiin, ikäihmisten hyvinvointiin ja ikääntyvään yhteiskuntaan. Ikäosaaminen on vahvasti moniammatillista, monialaista ja monitoimijaista osaamista. IkäNYT!-verkkojulkaisu 2/2021 on nyt ilmestynyt. Numerossa ikä- ja muistiystävällisyyden merkitystä pohditaan sekä artikkeleissa että kirja- ja elokuvaesittelyissä. Ikäystävällisyyden vahvistaminen…


  • Sinäkin voit olla hengenpelastaja

    Vielä muutama vuosi sitten, ennen opettajauraani, toimin sairaanhoitajana teho-osastolla hoitaen muun muassa sydänpysähdyspotilaita onnistuneen elvytyksen jälkeen. Työssäni olin näköalapaikalla seuraamassa erilaisia selviytymistarinoita. Käytännössä todistin maallikkoelvytyksen varhaisen aloittamisen tärkeyttä ja huomasin, että sillä todellakin oli keskeinen merkitys sydänpysähdyspotilaan selviytymiseen. Osa sydänpysähdyspotilaista toipui jo tehohoitojakson aikana siten, että toimintakyvyn palautuminen sairauskohtausta edeltävään tilaan oli nähtävissä. Osalla potilaista…


  • Työelämäyhteistyössä tutkinnot valmiiksi

    Tässä artikkelissa kuvataan Työelämäyhteistyössä tutkintoon -hankkeen kuulumisia ja menossa sekä tulossa olevia kehittämisalueita. William ja Ester Otsakorven säätiön rahoittaman hankkeen toteutusaika on 1.1.2021-31.12.2022. Karelia-ammattikorkeakoulun ja työelämän välisessä kumppanuustoiminnassa on tunnistettu tarve rakentaa joustavia tapoja osaamisen näyttöjen toteuttamiseen ja opintojen suorittamiseen kesken jääneiden ammattikorkeakoulututkintojen loppuunsaattamiseksi. Erityisesti IT-alalla on haasteeksi muodostunut se, että opiskelijat työllistyvät usein jo…


  • Ammattikorkeakoulut työllisyyden kuntakokeilujen vauhdittajina

    Jatkuvan oppimisen uudistuksella vastataan työelämän muuttuviin osaamisiin työuran eri vaiheissa. Myös työllisyyden hoito on suuressa muutoksessa, ja työvoima- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) ovat siirtymässä kunnille vuoden 2024 aikana. Menossa on työllisyyden kuntakokeiluja, joissa kokeilukunnat vastaavat työvoima- ja yrityspalveluiden (TE-palveluiden) tarjoamisesta tietyille kohderyhmille. Kymmenen ammattikorkeakoulun yhteinen JATKUMO-hanke järjesti Ammattikorkeakoulut työllisyyden kuntakokeilujen vauhdittajina -verkkotapahtuman, jossa tarkasteltiin, mitä mahdollisuuksia…


  • Hoitotyön kehittäminen Hoitokoti Aatoksessa osana sairaanhoitajaopintojen harjoittelua

    Innovative Nurse sairaanhoitajakoulutus on Opetus- ja kulttuuriministeriön erillisrahoituksella järjestettävä koulutus, joka toteutetaan Karelia-ammattikorkeakoulun (päätoteuttaja), Kajaanin ammattikorkeakoulun sekä Lapin ammattikorkeakoulun yhteistyönä 19.12.2018 – 31.12.2021. Sairaanhoitajien eläköityminen näkyy työvoimatarpeen kasvuna ja heikentää olennaisesti terveyspalvelujen tasa-arvoista ja yhdenvertaista saattavuutta väljästi asutuilla alueilla. Innovative Nurse -hankkeella vastattiin näiden alueiden sairaanhoitajatarpeisiin. Työelämässä toivotaan ja kannustetaan siihen, että koulutuksesta valmistuvilla sairaanhoitajilla on laaja-alaista osaamista eri hoitotyön alueilta.…