Eettinen ja vastuullinen toiminta

Mitä ovat eettiset toimintaperiaatteet ja ketä ne koskevat 

Karelia-ammattikorkeakoulun kaikki toiminta perustuu strategiaan ja yhdessä määriteltyihin arvoihin, jotka ohjaavat korkeakoulun toimintaa. Arvot osoittavat, mitä me Kareliassa pidämme oikeana ja tavoiteltavana.

Arvoista johdetut eettiset toimintaperiaatteet määrittelevät toiminnallemme yhteiset pelisäännöt, joiden mukaan jokaisen karelialaisen tulee toimia. Eettiset periaatteet on laadittu yhdessä koko korkeakouluyhteisön kanssa, ja niitä tarkastellaan ja päivitetään säännöllisesti tarpeen mukaan.

Eettiset toimintaperiaatteet toimivat Karelia-ammattikorkeakoulun yhteisinä pelisääntöinä ja ohjaavat toimintaa arjessa. Eettinen toimintakulttuuri edellyttää koko korkeakouluyhteisön ja sen yhteistyökumppaneiden yhteistä vastuunottoa sekä luottamusta yhteisiin toimintatapoihin.

Hyväksytty Karelia Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 27.8.2024.

Eettisten toimintaperiaatteiden osa-alueet Kareliassa

Eettisten toimintaperiaatteiden toimeenpano ja seuranta 

Karelialla on käytössä Ilmoittajansuojelulain (1171/2022) 5 luvun mukainen Karelian sisäinen ilmoituskanava, jonne ilmoituksia tehdään laissa erikseen lueteltujen EU:n tai kansallisen lainsäädännön rikkomisista.

Mikäli Karelian kumppanilla tai muulla ulkoisella taholla on tarve ilmoittaa Ilmoittajansuojelulain piirissä olevasta puutteesta tai väärinkäytöksestä anonyymisti, hän voi käyttää oikeuskanslerin ylläpitämää ilmoituskanavaa. Muissa tapauksissa puutteiden ilmetessä kannattaa ottaa yhteyttä palvelusta vastaavaan Karelian työntekijään, Karelian toimitusjohtajaan, hallituksen puheenjohtajaan tai näiden varahenkilöihin.

Karelian kampuksilla toimivat henkilöt voivat tehdä turvallisuushavaintoja ja ilmoittaa poikkeavista havainnoista Karelia-ammattikorkeakoululle sisäisillä viestintäkanavilla.