IkäNYT! 2/2021

Osaamisyhteisön kokemuksia aktiivisuuden seurannan kokeilusta

Kokeilun tarkoituksena oli saada tietoa ja kokemuksia aktiivisuuden seurannan käyttämisestä asiakkaan kotiutumisen tukena. Tietoa saatiin asiakkaan asuntoon asennettujen ympäristö- ja liikeaktiivisuussensoreiden hyödyntämisestä. Asiakkaan arkea seurattiin muutamia viikkoja. Kokeilu toteutettiin uudenlaisen osaamisyhteisön toimintana.
1 Osaamisyhteisö
Kokeilua oli suunnittelemassa ja toteuttamassa osaamisyhteisö, Lue lisää…

Merkityksellinen arki hoivakodissa

Hoivakotiin joutuminen edustaa usein vaihetta, jolloin tunne oman elämän merkityksellisyydestä voi kadota. Varsinkin aluksi, kun henkilö ei enää ole kotonaan, mutta ei myöskään tunnista itseään vielä hoivakodin asukkaaksi. Luovia menetelmiä hyödyntävät ryhmät voivat auttaa oman tilan tai merkityksellisyyden tunteen löytämisessä uudessa elinympäristössä. Lue lisää…

Työikäisenä muistisairauteen sairastunut – eläkkeelle vai jatkoon

Työelämässä risteilee tällä hetkellä useita erisuuntaisia muutoksia. Työvoiman ikääntymisen ja tulevien ikäluokkien pienenemisen vuoksi työelämän keskeisiä tavoitteita on, miten työuria saadaan pidennetyiksi, eikä vain lopusta, vaan myös alusta ja keskeltä.
Työikäisenä muistisairauteen sairastuneiden omat kokemukset esille
Toisaalta työikäisen väestön työhyvinvointia ja terveyttä uhkaavat myös monet kansansairaudet, Lue lisää…

Muistamiseen tarvitaan apua

Kaikkien aikojen ensimmäiselle Kehitysvammatuki 57:n hallinnoimalle Hetkittäin-kurssille (rahoitus: STEA 2022–2024) osallistunut Leo muisteli: ”Mä oon hakannu kirveellä puita. Somerolla. Museossa oli Kekkonen. Oli Paasikivi kans.” Muisteleminen olikin kaikista tärkeintä, mitä näillä kehitysvammaisille ikäihmisille tarkoitetuilla kursseilla tehtiin. Lue lisää…

Ikäosaamisen koulutusjatkumo Kareliasssa

Väestön ikääntyminen globaalina megatrendinä näkyy vahvasti myös suomalaisen yhteiskunnan ikääntymisenä. Sekä eliniän pidentyminen että ikääntyneiden väestöosuuden kasvu haastavat vakiintuneita toimintamalleja sekä ammattilaisten osaamista. Lisäksi elämäntyylien yksilöllistyminen ja uusien sukupolvien ikääntyminen tarjoavat uudenlaisia näkymiä ikääntymisen kysymyksiin: Ikääntyessä halutaan jatkaa jo vakiintuneita elämäntapoja, Lue lisää…

Geronomi (AMK) vanhustyön ja ikääntymisen asiantuntijana

Geronomi (AMK) ‑tutkinto on 3,5‑vuotinen ammattikorkeakoulututkinto, jossa opiskelija syventyy vanhustyön ja ikääntymiseen liittyvän osaamisen kehittämiseen. Geronomi (AMK) ‑tutkintoon johtava koulutusvastuu on kuudessa ammattikorkeakoulussa: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa (XAMK), Lapin, Seinäjoen ja Satakunnan ammattikorkeakouluissa, Metropolia ammattikorkeakoulussa sekä uusimpana geronomikoulutuksen vuoden 2021 alusta aloittaneella Karelia-ammattikorkeakoululla. Lue lisää…

Onko yhteisöasuminen ratkaisu ongelmiin?

Kohta viisi vuotta kokemuksia yhteisöasumisesta. Kaksin ja nyt yksin. Korona-aikana yhteisöasuminen oli luksusta, kustannukset kohtuullisia ja vaikeissa elämäkohdissa naapurin kanssa nautittu iltatee, tai oikeammin keskustelu teekupin äärellä parantaa yöunen laatua.  Kun jokainen voi olla yhteisöllinen tai olla omassa rauhassaan, Lue lisää…

Muistiomainen toisella kierroksella

Hanna Jensen on tietokirjailija ja toimittaja. Hän on myös tytär, jonka molemmat vanhemmat ovat sairastuneet muistisairauteen, Alzheimerin tautiin. Näitä omakohtaisia kokemuksiaan hän on aikaisemmin kertonut julkisissa esiintymisissään. Isänsä muistitaipaleesta hän on kirjoittanut tietokirjan 940 päivää isäni muistini (Teos 2015). Lue lisää…

Muistikonferenssin terveiset: Parempaa tietoisuutta, vähemmän stigmaa

Joensuusta oli edustus muistiyhdistysten maailmanlaajuisen kattojärjestön Alzheimer’s Disease International ADIn kolmipäiväisessä maailmankonferenssissa kesäkuussa Lontoossa. Etäosallistumisen mahdollisti Karelia-ammattikorkeakoulun Muisti ja työ ‑hanke.
Konferenssiin osallistui yli 1 200 ihmistä yli 120 maasta. Osallistujat olivat moninainen joukko, mukana oli muistisairautta sairastavia, Lue lisää…

Ikäystävällisyys ja muistiystävällisyys kehittämisen kohteina

Tervetuloa jälleen lukemaan ikäystävällisyyden kehittämiskuulumisia! Karelian IkäNYT!-verkkojulkaisu on saanut uuden kotiosoitteen ja löytyy nyt uudelta ikäosaamisen verkkosivustolta. IkäNYT!-verkkojulkaisu ilmestyy edelleen kaksi kertaa vuodessa. IkäNYT!in kaikki edelliset numerot ovat luettavissa julkaisun arkistosta. Tämä numero on jo kuudetta IkäNYT!-vuosikertaa! Lue lisää…

Muistiosaamista kaikelle kansalle

Keväällä 2022 Karelia-ammattikorkeakoulu toteutti uuden Arkielämän muistiosaaminen ‑opintojakson avoimen ammattikorkeakoulun opintoina. Sen laajuus on kaksi opintopistettä, ja se on tarkoitettu kaikille muistista ja muistin pulmista kiinnostuneelle. Jakso ei edellytä aikaisempaa muistiosaamista eikä sosiaali- ja terveydenhuollon opintoja. Lue lisää…