Opiskelu avoimessa ammattikorkeakoulussa
Avoimessa ammattikorkeakoulussa voi kuka tahansa suorittaa ammattikorkeakoulututkintoon (AMK-tutkinto) ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon (YAMK) kuuluvia opintoja.
- Avoin AMK opetus on avoin kaikille koulutuksesta tai iästä riippumatta. Avoimessa voit tutustua amk- ja yamk-opintoihin, kehittää ammattitaitoasi, täydentää omaa osaamistasi, hyödyntää välivuoden tai tähdätä tutkinnon suorittamiseen.
- Joissakin opintojaksoissa voi olla ennakkotietovaatimuksia ja silloin opinnoissa vaaditaan aikaisempaa osaamista tai koulutusta.
Suuri osa avoimen AMK:n opinnoista toteutetaan verkko-opintoina ja voit suorittaa niitä oman aikataulun mukaisesti koulutuksen aikarajojen puitteissa. Joissakin koulutuksissa on kuitenkin läsnäoloa vaativia verkko- tai lähiopetuskertoja, joten nämä tulee aina tarkistaa koulutuskohtaisesti.
- Opintoihin voi sisältyä itsenäistä työskentelyä ja tehtäviä, luentoja ja/tai ryhmätöitä sekä tenttejä. Opiskelu on kirjoittamista, lukemista, keskustelua – ja myös tekemistä.
- Opiskelua varten tarvitset riittävät tietotekniset valmiudet ja tietokoneen.
- Opiskelu vaatii myös itseohjautuvuutta, sitoutumista ja aikaa. 1 opintopiste (op) vastaa suunnilleen 27 tuntia opiskelijan työtä.
Polkuopiskelu on hyvä vaihtoehto, jos tähtäät AMK-tutkintoon tai ylempään AMK -tutkintoon johtavaan koulutukseen. Opiskelet ensimmäisen vuoden opinnot ryhmän opetussuunnitelman mukaisesti samassa tahdissa tutkinto-opiskelijoiden kanssa.
Polkuopinnoissa voit kerryttää opintoja niin paljon, että voit hakea avoimen väylän kautta ja päästä tutkintokoulutukseen ilman valintakokeita. Avoimen AMK:n väylä >>
Väyläopinnot ovat AMK-opintoja toisen asteen opiskelijoille. Opinnot ovat sisällöltään ja vaatimustasoltaan Karelia-ammattikorkeakoulun tutkintovaatimusten mukaisia. Ne hyväksiluetaan tutkinto-opintoihin Kareliassa.
Lue lisää >>
Kyllä voit. Avoimen AMK:n opiskelijaksi voi ilmoittautua jokainen opinnoista kiinnostunut iästä ja koulutustaustasta riippumatta. Huomioithan, että joillakin opintojaksoilla voi olla tiettyjä osaamisvaatimuksia.
Mikäli sinulta puuttuu AMK-tutkinnostasi opintoja enemmän kuin 60 opintopistettä tai YAMK-tutkinnostasi 30 opintopistettä, voit jatkaa keskeytyneitä tutkinto-opintojasi avoimen AMK:n opiskelijana. Ota yhteyttä tutkinnon opinto-ohjaajaan opiskelusuunnitelman laatimiseksi.
Kyllä voit, mutta sinun tulee olla yhteydessä TE-toimistoon ennen avoimen opintojen aloitusta selvittääksesi opintojesi mahdollinen vaikutus työttömyysetuuteen. Opinnot ovat maksuttomia työttömille ja lomautetuille.
Avoimessa AMK:ssa ei voi suorittaa tutkintoa, mutta voit suorittaa siitä osia. Tutkinto edellyttää aina hakeutumista tutkinto-opiskelijaksi.
Aiempia korkeakoulutasoisia opintoja ei voi hyväksilukea osaksi avoimen AMK:n opintoja, sillä tämä on mahdollista vasta tutkinto-opiskelijana. Kaikki avoimessa ammattikorkeakoulussa suoritetut opinnot ovat kuitenkin mahdollista hyväksyä osaksi tutkintoa myöhemmin, sillä kaikki avoimen ammattikorkeakoulun opinnot ovat sisällöltään ja vaatimustasoltaan tutkintovaatimusten mukaisia.
Ilmoittautuminen ja maksut
Avoimen AMK:n opetustarjonnan löydät täältä >>.
Lisätietoa polkuopinnoista löydät täältä >>.
- Ilmoittautumislinkki (Lisää koriin) löytyy jokaisen opintojakson esittelysivulta.
- Valitse kaikki haluamasi opintojaksot, mene koriin sivun oikeassa kulmassa ja siirry ilmoitautumaan.
- Avoimen AMK:n opintopaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ei ole pääsykoetta, opiskelijat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
- Opiskelu avoimessa AMK:ssa maksaa 15 euroa/opintopiste
- Opintomaksun maksukatto on 150 euroa/lukukausi. Ilmoittautumisjärjestelmä seuraa suorittamiasi maksuja, eikä laskuta sinulta 150 euroa enempää.
- Voit suorittaa opintomaksun ilmoittautumisen yhteydessä tai myöhemmin seuraavan vuorokauden aikana.
- Ilmoittautumisen jälkeen saat vahvistusviestin, jossa on linkki opintomaksun suorittamista varten. Maksu on suoritettava vuorokauden aikana, muuten menetät opiskelupaikkasi. Jos suoritit maksun ilmoittautumisen yhteydessä, maksulinkki ei ole enää aktiivinen.
- Osa opinnoista on maksuttomia kaikille.
- Tietyille ryhmille kaikki opinnot ovat maksuttomia. Lisätietoja >>
Ilmoittautuminen opintojaksolle on sitova.
Opintojen keskeyttäminen, aloittamatta jättäminen tai henkilön saama kielteinen päätös opintoihin haettuihin tukiin ei oikeuta maksun palautukseen tai laskuttamatta jättämiseen. Sairauden vuoksi keskeytyneiden opintojen osalta mahdolliset maksun palautukset käsitellään opiskelijan hakemuksesta ([email protected]) tapauskohtaisesti.
Mikäli opintomaksua ei ole maksettu eräpäivään mennessä, lasku siirtyy perintätoimisto Instrumille maksukehotettavaksi ja mahdollisia perintätoimenpiteitä varten. Avoimen ammattikorkeakoulun maksut ovat suoraan ulosottokelpoisia ilman tuomiota tai päätöstä.
Opintojen suorittaminen
- Kun olet ilmoittautunut opintoihin (ja suorittanut opintomaksun) saat sähköpostiisi ohjeet Karelian käyttäjätunnuksen aktivoimisesta ja kirjautumisesta Moodleen.
- Ohjeet tunnusten käyttöönottamista varten löydät osoitteesta: https://www.karelia.fi/kareliatunnus
- Jos salasanasi on vanhentunut tai olet unohtanut sen, saat uuden itsepalveluna osoitteessa https://id.karelia.fi.
- Tietoteknisissä ongelmatilanteissa ota yhteyttä Helpdeskiin:
1. Sähköpostitse [email protected]
Sähköpostilla voit lähettää vikailmoituksia 24/7.
Muista liittää mukaan omat yhteystietosi ja mahdollisimman tarkka kuvaus ongelmasta!
2. Puhelimitse 013 260 6116
Puhelimitse vain kiireelliset ja välitöntä huomiota vaativat tukipyynnöt!
Karelia-amk:n Helpdeskin puhelinpalveluaika on arkisin ma – pe 12.00 – 14.00.
Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA=Multifactor Authentication) tarkoittaa palveluun kirjautuvan käyttäjän todentamista useammalla tunnistautumismenetelmällä kuin pelkällä käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Tämä lisää palvelujen tietoturvaa.
Ohjeet monivaiheisen tunnistautumisen tekemiseen (sivustolla vaihe 2) >>
Kun olet suorittanut opintosi, voit tarkastella opintosuorituksia Oma Opintopolku palvelussa. Pääset palveluun tunnistautumalla esimerkiksi pankkitunnuksilla. Palvelusta voit myös jakaa opintosuorituksia eteenpäin erillisen linkin kautta.
Kun opiskeluoikeutesi on voimassa, voit tulostaa opintosuoritusotteen Karelian ATOMI-palvelusta. Opintosuoritusote sisältää sähköisen allekirjoituksen ja se on käytettävissä sellaisenaan. Todistuksen voi joko tallentaa ja/tai tulostaa.
- Kirjaudu Peppiin Karelia-tunnuksilla https://opiskelija.peppi.karelia.fi
- Löydät Atomi-palvelun opiskelijan työpöydän etusivulta tai työpöydän ylävalikosta.
- Valitse dokumentti, jonka haluat tulostaa sekä kieli, jolla dokumentin haluat.
- Dokumentti tulee Peppiin Atomin ”Dokumentit”-välilehdelle, josta voit ladata dokumentin.
Tarvittaessa voit pyytää opintosuoritusotteen opiskelijapalveluista [email protected]
Avoimen väylän kautta tutkintoon
Tutkinto-opiskelijaksi ei pääse suoraan. Sinun tulee hakea avoimen väylän erillishaussa Karelian tutkinto-opiskelijaksi. Hakuaika on jatkuva. Voit hakea heti, kun olet suorittanut 45 opintopistettä amk-opintoja tai 20 opintopistettä yamk-opintoja.
Avoimen AMK:n väylä tarkoittaa hakeutumista tutkintoon avoimessa AMK:ssa suoritettujen opintojen perusteella.